Miesten I-divisioonan runkosarja lähestyy loppuaan. Huima kohtasi toiseksi viimeisessä ottelussaan Forssan Koripojat Forssassa. Sarjajohtaja oli vahvempi lopulta selvin lukemin 85?65 (13?22, 19?9, 24?13, 29?21).
Molemmilla joukkueilla oli ottelussa panosta. Huima tarvitsi vielä yhden voiton varmistaakseen paikan ensi kaudelle perustettavassa A-divisioonassa. Forssa taas tarvitsi vielä pisteitä saavuttaakseen runkosarjan voiton.
Äänekoskelaiset aloittivat ottelun pirteästi, varsinkin alkukaudella Koripoikia edustanut Boo Bojang oli mainiossa vireessä. Huiman johto oli suurimmillaan ensimmäisellä tauolla tilanteessa 13?22.
Ottelun edetessä vahva kotijoukkue kuroi Huiman etumatkaa kiinni. Puoliajalle mentäessä olivat forssalaiset siirtyneet pisteen johtoon koriluvuin 42?41.
Tauon jälkeen kotijoukkue otti pelin lopullisesti haltuunsa. Forssa hivuttautui kori korilta vierailtaan karkuun. 32 minuutin kohdalla ero oli revennyt jo 19 pisteeseen ja ottelu oli käytännössä ohi.
Huimalaisista parhaiten onnistuivat ex-forssalaiset Boo Bojang (15/14) ja Tuomas Viertola (14/5). Sen sijaan Trey Manning (10/4/3 syöttöä) pelasi tilastojen valossa kauden heikoimman pelinsä. Manningin pelitilanneheittojen osumatarkkuus jäi alle 25 prosenttiin.
Tappiosta huolimatta Huima varmisti paikkansa ensi kauden A-divisioonassa, sillä samaan aikaan Kaarinan Ura hävisi oman ottelunsa. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät äänekoskelaiset enää putoa yhdeksättä sijaa alemmas.
Huima päättää kautensa ensi viikonloppuna kotiottelulla rakasta paikallisvastustajaansa Säynätsalon Rientoa vastaan.























