ÄKS

Huiman kesä 1982 alkoi tappiolla Kajaanissa – vähän aiemmin Hakan tähti oli mukana Liverpool-tasurissa

25.04.2022 21:47 (muokattu 23.05.2022 22:41)
Ensimmäinen peli tuotti tappion, mutta Keskisuomalaisen ja Sisä-Suomen Lehden otsikoista voi päätellä, ettei tasapelikään ollut kaukana. Kuva: Jari Ihanainen

Tasan 40 vuotta sitten Huima pelasi ensimmäisen ottelunsa nykymuotoisessa kakkosdivisioonassa. Matka Kainuuseen oli lupaava, mutta tulosta ei tullut.

  • Ottelu 1/22
  • su 25. huhtikuuta 1982
  • Kajaanin keskuskentän hiekkakenttä
  • KajHa–Huima 1–0 (0–0)
  • Maali: 52. Timo Rimpiläinen 1–0
  • Päätuomari: Tauno Moilanen
  • 470 katsojaa

 

Edellisellä kaudella pohjoislohkon neljänneksi sijoittunut kotijoukkue sai sarjanousijasta kelpo vastuksen. Huima pyöritti palloa ajoittain vaarallisesti, mutta Hakan puolustus kesti.

Huima lähti peliin ilman maalitykki Tero Melasalmea ja puolustaja Kai Melasalmea. Serkukset eivät päässeet matkaan varusmiespalveluksensa vuoksi.

Vieraiden näkyvimpiin pelaajiin kuului  Seppo Rahkonen, joka johti peliä keskikentällä hyvillä syötöillään. Rahkonen oli myös yllättää Haka-veskari Hannu Husun avauspuoliskon kaukolaukauksellaan. 

HUIMAN PUOLUSTUKSELLE sattui yksi ratkaiseva virhe. Hakan Timo Rimpiläinen pääsi tekemään ottelun ainoan maalin aivan vapaasta paikasta, kun Huiman maalivahti Jari Lampinen oli pelattu ulos tilanteesta.

Maalin jälkeen Huima aloitti kovan painostuksen. Vasta 16-vuotias Antti-Pekka Nikula pääsi manioon läpiajoon, mutta pehmeä hiekkakenttä eliminoi tilanteen.

Huiman parhaana palkittiin liberona luutinut Sakari Happo.

Kemppainen piti Huiman kurissa

Otteluraporttien mukaan Kajaanin Hakan keskeinen hahmo Huiman kaatamisessa oli Pekka ”Tankki” Kemppainen, joka oli palannut kahden OPS-vuoden jälkeen kasvattajaseuraansa.

– Äänekoskella tuli kyllä uran varrella pelattua, mutta tuota kauden avausottelua en muista, Kemppainen harmittelee.

Eikä ihme, sillä aika pian tuli muuta ajateltavaa. Lonkkaniveleen iski streptokokkibakteeri, joka teki liikkumisesta kivuliasta ja lopetti koko Kemppaisen pelaajauran aika pian Huima-ottelun jälkeen.

KEMPPAINEN oli Oulun Palloseurassa voittamassa Suomen mestaruutta kaudella 1980. Samana syksynä hän pääsi joukkueen kanssa pelaamaan Euroopan cupissa Liverpoolia vastaan. Arpa toi Merseysiden jättiläisen oululaisia vastaan myös syksyllä 1981.

– Raatissa 14 000 katsojaa, ja pelattiin 1-1. Oli se hieno kokemus, Kemppainen muistelee.

Pekka Kemppainen Oulun Palloseuran paidassa vuonna 1980.

Hieno kokemus oli myös pelata Anfield Roadilla, mutta tuloksesta ei jäänyt jossittelemista: vierastappio 1–10. Seuraavana syksynä meno oli samantyyppistä, kotona 0–1-tappio, vieraissa 0–7.

KUN KEMPPAINEN palasi kaudeksi 1982 kasvattajaseuraansa Kajaanin Hakaan, tarkoitus ei tietenkään ollut lopettaa pelejä heti alkukauteen.

– Ajatuksena oli, että oltaisiin noustu I divisioonaan, sillä koossa oli hyvä joukkue.

Nousu tuli, mutta vasta pari vuotta myöhemmin kaudella 1984. Silloin Kemppainen istui jo penkin päässä valmentajana.

*

MUISTIKUVAT 2022

Matti Kautto: ”Vähän ”kipsissä” mentiin avauspeli, eikä kukaan voinut tietää, rentoutuuko ote jatkossa. Usko parempaan oli toki vahva. Tappion jälkeen ajattelin itse, että tästä voi tulla pitkä ja vaikea kausi” 

Hannu Penttinen: ”Jännitystä oli ilmassa. Hyvin menneet talven pelit nostivat kuitenkin uskoa ja itseluottamusta. Repe viritti kyllä porukkaa viimeisen päälle.”

Reijo Rantanen: ”Pitkä miinus Kokko-Penalle, ettei pystynyt armeijaa päihittämään eli ei saatu Melasalmia mukaan Kajaaniin. Yleensä kun Pena vaati, että `kyllä poikien pitää päästä pelaamaan´, niin ei sellaista kenraalia ollut, joka sanoi vastaan.

Markku Vertainen: ”Muistan olleeni avauskokoonpanossa oikeana pakkina. Jossain vaiheessa loukkaannuin ja tulin vaihtoon. Hapon Eki tuli varmaan paikalleni” 

*

HUIMAN KOKOONPANO*

  • Maalivahti: Jari Lampinen
  • Puolustus: Matti Kautto, Sakari Happo, Jouko Wacklin, Markku Vertainen
  • Keskikenttä vasemmalta: Jarmo Blomberg, Hannu Penttinen, Seppo Rahkonen, Antti-Pekka Nikula
  • Hyökkäys: Hannu Kovanen, Kari Hilpinen
  • Vaihto: Erkki Happo (Vertainen)

 

* ottelupöytäkirjan puuttuessa kokoonpanotiedot perustuvat jälkikäteen tehtyihin arvioihin (joita ei pidä ottaa liian vakavasti)

Kierroksen muut ottelut: VPS–PatV 5–0, IPP–KaPa 0–0, JIlves–LappBK 0–4, Kraft–Virkiä 0–3, VIFK–ToPV 1–2

Huiman sijoitus 1. kierroksen jälkeen: 9:s

Lähteinä mm. Keskisuomalaisen ja Sisä-Suomen Lehden alkuperäiset otteluselostukset. Artikkeli on osa ÄKSän juttusarjaa Huiman historiallisesta kesästä 1982. Huima-futiksen 80-lukua voi muistella myös tässä Facebook-ryhmässä.

Lue lisää: Kun Repe tuli, kaikki muuttui – juttusarja Huima-futiksen 1980-luvusta alkaa

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy