Äänekosken Huiman miesten korisjengi taistelee I divisioona A:ssa tiukasti mutta palkintoa pisteinä ei vain tule. Perjantaina huimalaiset olivat entisen huippuseuran Torpan Poikien vieraana Helsngissä ja voitto jäi uupumaan viimeisen jakson tapahtumiin 80-75 (33-42).
Kuten Huiman päävalmentaja Tommi Koskinen asian tiivisti otteluennakossa: Nyt pitää alkaa pelata sarjapaikan puolesta. Ja se tapahtuu puolustamisen kautta. Edellisen pelin ilmeeseen Koskinen ei ollut tyytyväinen. Nyt hän näki illassa paljon parempaa. Lähtökohta otteluun oli tilastollisesti ympäripyöreä: kumpikin joukkue oli voittanut vain kerran ja tehdyt ja päästetyt koripisteetkin olivat liki. Joten ottelun lopputulos ei ihmetytä.
Huima aloitti ottelun reippaasti. Se oli hyökkäyspäässä aktiivisempi ja tehokkaampi kuin vastustajansa. Ei siis ihme, että ensimmäinen jakso meni vieraille 18-25.
Huima hallitsi ensimmäistä jaksoa mutta toisen osalta tilanne muuttui. ToPo hyökkäsi tehokkaasti käyttäen kolmosia ja Huima pelasi konservatiivisemmin. ToPo kävi jo tilanteessa 31-31, kunnes jakson lopussa Huima onnistui tasapainottamaan pelin: jakso Huimalle 14-17 ja puoliaikajohdoksi 33-42.
Kolmas jakso meni vielä huimalaisittain säällisesti mutta viimeisellä jaksolla kotijoukkue käänsi ottelun edukseen. Niukasti.
Kotijoukkueen neljä tehokkainta pistenikkaria tekí 49, Emil Uotila eniten (16). Huiman tehokkaimpia olivat Jamal Hartwell II, 23, Veeti Jämsen 16 ja Ethan Pickett 14. Mutta kun koripallo on joukkuepeli, jossa tarvitaan kaikkien puolustus- ja hyökkäystehoja.
– Energiat loppuivat. Jos annetaan kaverille 17 hyökkäyslevypalloa, se harvoin tietää hyvää. Hävittiin levypalloihin. Kun (Santeri) Mäntynen ja (Michael) Pietrzyk ovat poissa, se näkyy. Mutta näillä mennään. Paljon taistelevampi ilme tänään oli kuin viimeksi, Koskinen kertoi pelin jälkeen.
Huima kohtaa seuraavaksi kotonaan Liikkarilla perjantaina 13. marraskuuta HBA Märskyn. Ottelu alkaa kello 18.30
Juttu on julkaistu aiemmin Huiman sivuilla.



























