ÄKS

IN MEMORIAM: Pasi Lönn 1967 – 2024

15.09.2024 06:00
Kuva: Tammi

Kirjailija Pasi Lönn on kuollut 57-vuotiaana. Äänekoskella lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Pasin kirjailijataival oli työntäyteinen ja monipuolinen.

 

Vuonna 2009 julkaistun esikoisromaaninsa jälkeen hän kirjoitti dekkareita aikuisille ja nuorille, selkokirjan sekä lastenkirjoja. Äänekoski ja Jyväskylä olivat usein hänen romaaniensa keskeisiä tapahtumapaikkoja. Viimeisin lastenkirja Lentokenttä ilmestyy postuumisti tänä syksynä. Hän kirjoitti tuotantonsa pitkälti siviilityönsä ohessa. Hän oli toiselta ammatiltaan rikosylikonstaapeli ja työskenteli viime vuosina Jyväskylän lisäksi Äänekoskella.

Pasi kuvaili usein kirjailijaksi kasvamistaan sattumien summaksi. Lapsena ja nuorena hänellä ei vielä kirjailijahaaveita ollut, vaikka hän ainekirjoituksesta pitikin. Se lienee tyypillistä Äänekosken tapaisilla paikkakunnilla varttuneille. Täällä on luontevampaa haaveilla kolmen pisteen heittäjän kuin kirjailijan urasta.

Ehkä ensimmäinen etiäinen Pasille ilmaantui lukioaikana, kun hän halusi korottaa ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen magnan laudaturiksi, ja sen tekikin. Mitään syytä korottamiseen hän ei siinä vaiheessa osannut antaa. Tuntui vain tärkeältä, että äidinkielestä oli todistuksessa laudatur.

Kirjoittaminen ja kirjallisuus vetivät poliisin uralle lähtenyttä nuorta miestä puoleensa entistä voimakkaammin. Pasi opiskeli luovaa kirjoittamista Oriveden opistossa ja syvensi myöhemmin kirjoittamisen opintojaan Jyväskylän yliopistossa. Luovan kirjoittamisen opettaja rohkaisi osallistumaan Kouvolan Dekkaripäivien kirjoituskilpailuun. Dekkaripäivät hakivat nuorille kirjoitettuja dekkaritekstejä. Se kilpailu ratkaisi Pasin uravalinnan. Tarina palkittiin. Tammi halusi julkaista tarinan kirjana. Yhteistyö Tammen kanssa jatkui Pasin ennenaikaiseen poismenoon saakka. 

Pasi suhtautui kirjoittamiseen äärimmäisen kokonaisvaltaisesti ja kunnianhimoisesti, olipa kysymyksessä aikuisten dekkari tai paloasemasta kertova lastenkirja. Äänekosken Kaupunkisanomiin (ÄKS) kirjoittamiinsa joulusatuihinkin hän paneutui aina huolella. Hän halusi kokeilla uutta. Faktojen piti täsmätä, tekstin piti kulkea jouhevasti. Korkeat tavoitteet ja työn yksinäisyys toivat välillä kirjoittamiseen omat haasteensa. Tähän löytyi apu Pasin luontaisesta kyvystä kohdata lukijansa. Hän oli usein nähty vieras kouluissa, kirjamatineoissa ja kirjamessuilla. 

Tapasin Pasin ensimmäisen kerran Jyväskylän kirjamessuilla 2010-luvun alkupuolella. Toivotin hänet tervetulleeksi kirjailijayhteisöön. Sanoin, että tulet huomaamaan, että tämä on yhdenlainen omituisten otusten kerho. Vain yhden vinkin annoin:

– Älä purista kynää liikaa, ettei se katkea. Pasi kiitti vinkistä. Sanoi pärjäävänsä sillä ja etenkin Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi -ohjekirjalla. Ja hyvin pärjäsikin. Ammattimies.

Hyvää matkaa, Pasi.

Reijo Honkonen

Kirjoittaja on Äänekoskelle vanhoilla päivillään palannut Pasin kirjailijakollega.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy