
Äänekosken Huiman kasvateilla riittää kysyntää Korisliigassa. Huimasta maailmalle ponkaissut, nykyisin Kouvojen päävalmentajana toimiva Jyri Lehtonen on solminut kolmen vuoden jatkosopimuksen kouvolalaisseuran kanssa.
Lehtonen valmentaa Kouvoja toista kauttaan. Aiemmin Lehtonen on valmentanut pääsarjatasolla Uudenkaupungin Korihaita ja Lappeenrannan NMKY:a.
? Jyri Lehtonen ja Kouvot muodostavat yhdessä seuraavan kolmen vuoden ajan yhdistelmän, jonka avulla Kouvot yhdistää vahvan sitoutumisen junioritoiminnan kehittämiseen ja edustusjoukkueen menestykseen, taustoittaa Kouvojen puheenjohtaja Aki Saarinen tehtyä jatkosopimusta.
? Kouvot on tiivis ja toimiva koripalloperhe, jonka osana on hieno työskennellä. Työnjako seurassa on selkeä ja osaajia riittävästi. Puheenjohtaja Saarisen sitoutuminen ja huoli seuran juniorityöstä on merkillepantavaa, ja junioripuolen kehittäminen, osaajien rekrytointi ja heille sopivan tehtävän löytäminen kuuluu osaksi myös edustusjoukkueen valmentajalle, kommentoi Lehtonen Kouvojen lehdistötiedotteessa.
? Edustusjoukkueen osalta jatkuvuus ja kestävä kehitys ovat ykkösteemoja. Selkeä tosiseikka on, että edustusjoukkueemme parantaa otteitaan vuosi vuodelta ja kestävän kehityksen tuloksena pelaamme mitaleista vuosi toisensa jälkeen, mikä mahdollistaa meille myös säännöllisen osallistumisen kansainväliseen sarjatoimintaan, jatkaa Lehtonen Kouvojen tulevaisuuden kaavailua.
Ennen Kouvoihin siirtymistä (2010) Lehtonen valmensi Korihaita vuosina 2007?10 lukuun ottamatta kevään 2008 pudotuspelejä, jolloin Lehtosen alaisuudessa pelasi Lappeenrannan NMKY. Lehtonen on pelannut ennen valmennusuraansa ammattilaisena Suomen lisäksi Saksassa, Belgiassa, Ranskassa ja Espanjassa.
Lehtonen on pelannut 82 miesten maaottelua, joissa hän heitti kaikkiaan 770 pistettä. Lisäksi Lehtosen meriittilistalta löytyvät A-poikien EM-kisojen lopputurnauksen korikuninkuus, Suomen mestaruus (2001), SM-sarjan parhaan kuudennen pelaajan palkinto (1993) ja SM-sarjan kehittyneimmän pelaajan palkinto (1996).























