ÄKS

Kannanotto: Veronkevennystä yhden tulonsaajan perheille

27.01.2013 12:23

Kristillisdemokraatit vaativat veronkevennystä yhden tulonsaajan perheille

Kristillisdemokraattien puoluehallitus on huolissaan tulonjaon epäoikeudenmukaisesta kehityksestä. Tulo- ja hyvinvointierot ovat jatkaneet kasvua. Eteenkin lapsiperheiden asemaa ei ole huomioituriittävän hyvin.
Tilannetta ei myöskään paranna valtion ja kuntien säästöpaineet. Kristillisdemokraatit muistuttavat, että perhe-etuuksia ei tule heikentää heikossakaan taloudellisessa tilanteessa.

Erityisen vaikea tilanne on perheillä, joissa on vain yksi tulonsaaja. Yksinhuoltajaperheille ja perheille, joissa toinen vanhempi on kotona ilman palkkatuloa, on vaikeuksia selvitä ilman oikeudenmukaisempaa tulonjakoa. Kristillisdemokraattien puoluehallitus ehdottaa, että yhden tulonsaajan perheitä, joissa on kaksi tai useampi huollettavaa, tuetaan nykyistä paremmin. Yhden tulonsaajan perheille voidaan esimerkiksi myöntää kaksinkertainen työtulovähennys.

26.1.2013 Jämsä
Kristillisdemokraattien puoluehallitus

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy