Juha Willman ja Esa Sääskilahti ovat nyt uuden edessä. Nyt pitää opetella olemista, sillä viimeinen lounas tarjotaan Ravintola Opistolla perjantaina.
Poistuessani Ravintola Wanha Opiston pihapiiristä alkaa päässä soida: ”Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan”. Juha Willmanin ja Esa Sääskilahden mieli on täynnä haikeutta, mutta köyttä ei kuitenkaan kaulaan tarvitse sovitella. On tullut aika ripustaa kattilat ja kauhat naulaan.
Kulunut vuosi on ollut yksi tunteiden täyttämä vuoristorataa. Kun koronasta alettiin ottaa niskalenkkiä alkoi ravintoloitsijalla uusi murhe kun vesivahinko pisti liiketoiminnan katkolle.
– Jo siinä vaiheessa tuli mieleen, että olisiko jo syytä lopettaa ja jäädä eläkkeelle, 68-vuotias Juha Willman sanoo.
Eikö mitä! Kohta tuli puhelinsoitto, jossa tarjottiin uutta tilaa entisen Keski-Suomen Opiston päärakennuksesta. Upea 110-vuotias rakennus kaipasi toimintaa ja siihen tartuttiin.
– Heitettiin kärrynpyörää innostuksesta ja tartuttiin toimeen heti. Ravintola Wanha Opisto avasi ovensa vapun tietämillä ja asiakkaat ottivat paikan oitis omakseen.
Lounasravintolan pyörittäminen vie aikaa. On pakko painaa pitkää päivää.
– Vaikka olemme auki kolme tuntia, tulee työpäivälle mittaa 16 tuntia: on käytävä tukussa, siivottava, tiskattava ja valmistettava ruokaa. Nyt on takana viiden viikon putki ilman ensimmäistäkään vapaapäivää, Esa Sääskilahti laskee.
Asiakkaita on riittänyt ja heille annetaan iso kiitos. Ja pyydetään anteeksi.
– Minulla on välillä aivan tuskatila, kun ajattelen, millaisen pettymyksen aiheutamme asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneillemme. Mutta nyt ei auta tunteilla vaan pitää ottaa järki käteen, Willman sanoo.
Ajatus lopettamisesta tuli hänelle yllätyksenä. Kun opiston keittiössä oltiin toimittu aikansa, huomattiin, että se olisi vaatinut päivittämistä nykyaikaiselle tasolle.
– Keittiö ei täyttänyt nykyvaatimuksia, ja laskimme, ettemme voi enää tässä iässä lähteä tekemään isoa investointia. Tämä on pitopalvelupaikkana erittäin hyvä, mutta tällaiseen lounasravintolatoimintaan keittiö on tuonut mukanaan käytännön haasteita, Willman sanoo.
Alku näytti valoisalta ja suunnitelmat risteilivät ristiin ja rastiin. Upea talo mahdollistaisi vaikka mitä!
– Aloitimme suurin toivein, mutta lähempi tarkastelu toi uudet mietteet, Sääskilahti sanoo.
Sähkön hinnannousu hirvittää. Lämmitys maksaa ja keittiössä kuumana käyvät hella ja liesi sekä koneet syövät kallista ja alati kallistuvaa sähköä.
– Sähkölaskut ovat jo nyt kovat ja mitä lie sitten talvikuukausien koittaessa? Tämä on monelle pienyrittäjäille suuri uhkakuva. Meille aivan liian iso.
Hintojen nousu näkyy myös elintarvikkeissa.
– Tuntuu, että jokainen tukussa käynti on aina arvokkaampaa. Lounasruoka ei voi olla kymppiä kalliimpi ja jos nostaisimme hintaa, se näkyisi taas asiakkaiden määrässä, Willman sanoo.
Uhkakuvaa tuo myös ikä. Tähän asti on menty suuremmitta terveyshuolitta, mutta mitä uusi päivä tuo tullessaan, sitä ei voi tietää.
– Kun mittariin tuli 68 vuotta, ei kerrytä enää eläkettäkään isommaksi. Myös omat läheiset, tytär ja poika sekä lapsenlapset ovat jo kannustaneet eläkkeelle.
Mieli on haikea. Viimeinen lounas valmistetaan perjantaina 19. elokuutq, jolloin jälkiruokana nautitaan Juhan eläkkeelle siirtymisen täytekakkukahvit – niin kauan kuin kakkua riittää.
– Työurani alkoi tasan 50 vuotta sitten. Olen saanut tehdä monenlaisia töitä monissa eri keittiöissä niin Suomessa kuin ulkomailla. Voin sanoa, että urani on ollut vaiherikas ja erittäin mielenkiintoinen. Nyt on aika keskittyä itseensä ja läheisiinsä vaikka se osin tuntuukin oudolta, kun on tottunut aina tekemään toisille. On tullut aika istahtaa valmiiseen pöytään.
Ruoanlaitto on molempien intohimo.
– Olemme halunneet tuottaa asiakkaillemme nautinnollisia makuelämyksiä yhdessä jo 22 vuoden ajan. On luotsattu perhejuhlia ilossa ja surussa, on tarjottu lounasta työpäivän lomaan. Olemme saaneet valmistaa pitopöytiä karjalaiseen tapaan ja tietenkin sitä perinteistä jouluruokaa. Olen ollut töissä juhlapyhinä, enkä edes muista milloin olen saanut olla omassa perhepiirissä vieraana, Willman laskee.
Uuden edessä on mukava olla, kunhan vain ensin pääsee hyvästelemään asiakkaat. Siitä on tulossa tunteellinen hetki.
– Asiakkaamme ovat käyneet läheisiksi ja tärkeiksi ja siksi luopuminen on vaikeaa. Johonkin on vedettävä raja, ja nyt on päätös tehty. Tällä kokemuksella voin sanoa, että seutukunnalta löytyvät ne parhaimmat ja kiitollisimmat asiakkaat, ja juuri sen vuoksi on tänne Äänekoskelle hyvä jäädä eläkepäiviään viettämään. On tullut olo, että on tervetullut, Willman huokaa.
– Kiitän kaikkia asiakkaita menneistä vuosista, kiitos ja kumarrus, Esa Sääskilahti sanoo.
Ensi viikko alkaa uudella tavalla:
– Ensin lähdetään risteilylle, sitten pitää alkaa miettiä, miten osaan vain olla. Siinä voi olla äkkiseltään tekemistä. Mutta sen lupaan, että tulen nauttimaan muiden laittamasta ruoasta aivan uudella tavalla. Ruoanlaitto on tulevaisuudessa rakas harrastus. Sitä voi onneksi harrastaa joka päivä, Juha Willman naurahtaa.
