ÄKS

Kova kolaus tasoristeyksessä: Rekan nuppi lensi 20 metriä!

26.08.2015 09:02 (muokattu 26.08.2015 11:01)
Tavarajuna törmäsi tasoristeystä ylittämässä olleeseen raskasajoneuvoon Teollisuuskadun tasoristeyksessä keskiviikkona 26. elokuuta.

 

Ajoneuvon ohjaamo oli törmäyksen voimasta irronnut ja lentänyt 20 metrin päähän. Kuljettaja oli ohjaamossa koko ajan.

– Parinkymmenen sentin matkalta oli tullut törmäys. Rekan nuppi ei ole kuin muutamalla pultilla kiinni, eikä se sen suurempaa voimaa tarvitse, että se irtoaa. Muu ajoneuvo pysyi kuitenkin tiellä, koska nopeus oli alhainen, päivystävä palomestari Tero Grundström kertoo.

Raskasajoneuvon kuljettaja toimitettiin keskussairaalaan.

– Kuski on hengissä, mutta sisäelinvammoista ei ole tietoa, Grundström kertoo.

Aamuyhdeksän aikaan tilanne tasoristeyksessä jatkuu, kun tapausta selvitellään. Vielä ei ole selvää pystyykö juna jatkamaan matkaa.

– Kuski on sitä mieltä, että juna voisi olla vielä ajokuntoinen. Mutta senkin jälkeen tässä on vielä raskasta kalustoa ja metalliromua, ja loppusiivouksessa voi jonkin aikaa mennä, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Vastaavanlainen onnettomuus sattui samaisessa tasoristeyksessä kesäkuussa 2012. Tuolloin Teollisuuskadulta tullut kuorma-auto ja keskustasta tulleet kaksi veturia kolaroivat. Törmäyksen voimasta kuorma-auto meni poikki.

MUOKKAUS: Lisätty 26.8.2015 kello 11.01 tieto kolmen vuoden takaisesta onnettomuudesta.

Vastaa

  1. Harri sanoo:

    Aika uhkarohkea rekkakuski, junan massa tässäkin saattaa olla 2000 tonnia, rekka 60 tonnia. Vaikea arvata kumpi häviää kun törmäys sattuu. Puomeja varmaan taas tähänkin vaaditaan… Eikö olisi halvempi kun toteltaisiin STOP-merkkiä ja vaivauduttaisiin kääntämään päätä vasemmalle sekä oikealle. Näkyvyyttä radalla on kyllä riittämiin…varmaan kilometri molempiin suuntiin !!!

    1. Pasi sanoo:

      On näkyvyyttä, mutta ajappa Salo n kun aamuaurinko nousee radan päälle, ei siitä nää yhtään tuleeko sieltä juna, kun arska tiukkaa silmään

  2. Anu sanoo:

    Jokohan tuohon viimein saadaan puomit? Vai odotellaanko että joku vielä heittää henkensä… Ajan tuosta useaan kertaan päivässä ja kyllä tarkkana saa olla kun pusikot on taas kasvanut aikasta isoiksi…

  3. HeceR sanoo:

    Ihan pikku vinkkinä toimittajalle ja palomestarille. Nuppi ja hytti ovat eri asioita. Nupilla tarkoitetaan yleisesti koko kuorma-autoa (ilman kärryä) ja ohjaamo-osa on hytti.

  4. raskassarjalainen sanoo:

    Totta on, että liikennemerkkejä pitää ja kannattaa noudattaa. Toisaalta, jos kaikki joka paikassa niin tekisivät, ei onnettomuuksia sattuisi läheskään niin paljon. Häikäisevä aurinko ei sen enempää anna lupaa mennä sokkona mihinkään. Mutta inhimillisiä ollaan kaikki, toivotaan, ettei kolahda ikinä omalle kohalle. Semppiä onnettomuuden osallisille!

  5. Mikä helvetti siinä on, että tuohon ei saada aikaa mitään Kuinka monta kertaa siinä pitää kolahtaa ennen kuin asialle tulee muutos? Junat ajaa nykyään miljoonaa ja niitä puomeja ole vieläkään saatu siihen. Vaihtoehtoina lyödä ne saakelin puomit tai poistaa koko liittymä. On se kummallista, että vuodesta toiseen tuosta asiasta pitää keskustella.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy