ÄKS

Lapset pääsivät vaikuttamaan – Äänekosken uusi teemapuisto nimettiin Rantaviidakoksi!

05.06.2024 14:28

Äänekosken kaupungin kesällä valmistuvalle teemapuistolle on valittu lasten ehdottama nimi: Rantaviidakko! Äänekosken kaupungin uusi leikkipuisto on malliesimerkki lasten osallistamisesta kaupunkisuunnitteluun ja lapsiystävällisestä kaupungin kehittämisestä. Lasten aito osallisuus varmistaa, että puistosta tulee todella lasten oma paikka!

 

Idea teemapuistosta on lähtenyt alun perin lapsilta ja asukkaat ovat saaneet vaikuttaa puiston teemaan ja sijaintiin vastaamalla asukaskyselyihin. Lisäksi lapset ovat saaneet esittää toiveita leikkivälineistä ja lapsiraati äänesti mieluisimman kokonaisuuden osana välineiden kilpailutusta.

Lapsilta kerättiin leikkipuistolle nimiehdotuksia ja niitä saatiin noin 160 kpl. Raati valitsi nimeksi Rantaviidakon. Perusteluina nimelle oli, että ”ranta” viittaa puiston sijaintiin Äänekosken Rantapuistossa. Ranta tarkoittaa maan ja veden rajaa, josta mielikuvitus voi viedä vedenalaiseen maailmaan – mikä oli puiston toinen teema. Samalla ”viidakko” on toinen teema, jonka lapset ovat puistolle valinneet.

Lapsilta tuli mahtavia, tarinallisia ja lennokkaitakin nimiehdotuksia ja monessa muussakin ehdotuksessa toistui viidakko-sana. Oivaltavasti myös Tarzan ja seikkailu mainittiin!

Lapset mukaan istutushommiin

Mikonpuiston päiväkodin Mettiäisten ryhmän lapsia pääsi osallistumaan myös leikkipuiston istutustöihin. Lapset saivat istuttaa paikalle muistoksi oman rinneangervo-pensaan, joka on pitkäikäinen kasvi. Kohteen istutuksista vastaa Päivin Puska ja Pensas ja yrittäjä Päivi Kautto otti mielellään lapset mukaan hommiin.

Kylmä kevät on viivästyttänyt puiston rakentamista. Rantaviidakko valmistuu kesän aikana, mutta se ei ehdi valmiiksi ensi lauantain 8.6.2024 Äänekoski Äksön -tapahtumaan. Valitettavasti rakenteilla olevassa leikkipuistossa on tehty ilkivaltaa ja yksi leikkiväline on rikottu. Äänekosken kaupunki muistuttaa, että rakennustyömaalle meneminen on kielletty ja alueella on kameravalvonta.

Äänekosken kaupunki tiedottaa, kun Rantaviidakko on pienille ”tarzaneille” valmis leikkiin!

Uusi teemapuisto on syntynyt vahvasti lapsia kuunnellen ja osallistaen. Unelmien teemapuiston toteuttamiseen kaupunki on budjetoinut 400 000 euroa.

Äänekosken kaupunki toimii alustana asukkaidemme hyvälle ja omannäköiselle elämälle sekä elinikäiselle kehittymiselle – huomioiden erityisesti lapset ja nuoret.

– Kehitämme terveellistä, turvallista ja viihtyisää elinympäristöä. Tavoitteena on, että meillä asuu Suomen tyytyväisimmät ihmiset. Äänekoskella kasvamme kanssasi, kaupunki tiedottaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy