ÄKS

Mausteilla makua elämään – Äänekoskelle tuli chilikauppa

06.11.2020 10:38
Jukka Laitila ja Sini Ampuja esittelevät Ugly Dog tuotteita, joita on tarjolla makeasta polttavan chiliseen. Taiten käytettyinä yrtit ja chilit antavat uutta ulottuvuutta ja makuhurmosta myös kala- ja äyriäisruokiin. Tai vaikkapa joulupöytään.

Kotimaiset chilit ja yrtit ovat harrastajien herkkuja. Nyt niitä saa myös Äänekoskelta.

 

Ruoanlaitto kotona ja samalla ja makuelämysten metsästys kiinnostaa nyt yhä useampia.  Koronaepidemia hillitsee ihmisten kokoontumista ja samalla ruokapaikkoja vältellään. Yrittäjä Jukka Laitila kertoo, että mausteiden ja varsinkin chilin ympärille on kertynyt harrastajajoukko, joka kokkaa nyt kotona ja hifistelee makujen maailmassa.

– Mausteiden kirjo on mittava ja chili yltää makeasta ja miedosta niin tuliseen, että äkkinäistä hirvittää. Kannattaa maistaa varovasti, mutta kun oppii niin ihastuu ja chili vie niin miehen kuin naisen mennessään, Laitila opastaa.

Hän kertoo, että chililajikkeiden tulisuutta mitataan Scoville asteikolla. Kun monille tutun Habaneron luku on 300 000 niin Carolina Creaper yltää kahteen miljoonaan.

– Eli kyllä lähtee! Meillä on yhtenä tulisena tuotteena purkitettu Kipukurkku, jossa piisaa potkua kokeneemmallekin chilihifistelijälle.  

Laitila kertoo, että Ugly Dog kastikkeiden chilit viljellään Suomessa, samoin kuivayrtit  ja marjatuotteet ovat  valtaosin kotimaisia. Valkosipuli on Espanjasta, sillä suomalaisen kynsilaukan hinta on raaka-aineeksi liian korkea.

Idea tuotemerkkiin tuli, kun pohjoisessa koiravaljakkoyritystä pyörittäneen puolison Sini Ampujan eräät asiakkaat totesivat, että hänen koiransa ovat rumia ja niin nopeita, että ihan hirvittää.

– Alaskan husky on semmoinen aika kirjavan- ja rujonnäköinen rotu, silmätkin usein erivärisiä, mutta kelpo kavereita ne ovat, Ampuja naurahtaa. Vakavaksi vetää se, että matkailuyrittäminen elämyspalveluineen on nyt jumissa.

Jukka Laitila on toiminut yrittäjänä Äänekoskella lähes 20 vuotta ja pyörittänyt muun muassa hieronta- ja hoivapalveluyritystä. Myös tämän alan toiminta on epidemian vuoksi hiljentynyt ja vaikeuksissa koko maassa.

– Nyt keskitymme tähän yrtti- ja chilipuoleen. Omaa viljelyä ja tuotantoa meillä on maatilalla Urjalassa ja uusia reseptejä kehitellään koko ajan. Myyntiä on pyöritetty nettikaupassa ja kiertämällä kojun kanssa keskiaikamarkkinoita ympäri maata Laitila kertoo.

– Samalla on voitu jutustella ja opastaa asiakkaita mausteiden maailmaan. Rumat koirat ihastuttavat tai vihastuttavat, kun chili lämmittää suuta. Kylmäksi ne eivät jätä, Laitila vakuuttaa.  

Uutena tuotteena on tarjolla fudge-makeisia. Äänekosken puotia pidetään auki joulusesonkina.

– Meidän tuotteita ostetaan paljon lahjaksi. Etenkin Jalluchili-kastike tuntuu vetoavan, mutta elämyksiä tarjoavat niin makeat kuin tymäkät kastikkeet ja muut tuotteet, Laitila lupaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy