ÄKS

Mielipide: Äänekosken koronatyöryhmälle

03.08.2021 15:59

Milloin Äänekosken terveysasemalla saadaan koronatoiminnot kuntoon, kysyy Mikko Somiska.

Nyt, kun korona on ollut Suomessa ja Äänekoskella puolitoista vuotta, niin voin kansalaisena ja veronmaksajana ihan perustellusti kysyä, että milloin Äänekoskella saadaan terveysasemalla koronaan liittyvät toiminnot kuntoon.

Olen itse käynyt testeissä tähän mennessä neljästi ja itse näytteenotto on sujunut jokaisella kerralla erittäin hienosti ammattilaisten toimesta. Muussa onkin ollut toivomisen varaa. Toissa viikolla, kun sain flunssan ja soittelin taas aikaa näytteenottoon, niin puheluuni vastattiin jo tunnin ja kahdenkymmenenkahden minuutin jälkeen. Hienoa, että tähän on varattu resursseja niinkin paljon, että ajan saa varattua saman vuorokauden puolella, ettei tarvitse jonotusmusiikkina olevaa pianonpimputusta kuunnella seuraavaan päivään asti. Ja lause ”puheluunne vastataan mahdollisimman pian” sai aivan uuden merkityksen. Varausta tehdessäni tulin vielä kysyneeksi, että millainen ruuhka laboratorioissa on ja kuinka kauan näytteen analysointiin mahtaisi mennä. Sain ystävällisen vastauksen, että ruuhkaa ei juuri ole ja vastauksen saisi vuorokauden sisällä.

Kun olin sitten näytteenotossa käynyt kello 13.30 ja varmistelin tuloksen saapumista, niin minulle kerrottiin, että kyseisen päivän näytteet ovat jo lähteneet ja minun näytteeni lähtisi vasta seuraavana päivänä ja tulos tulisi varmaan sitten kahden vuorokauden sisään. Yrittäjänä ja veronmaksajana olin kuulemastani todella pöyristynyt. Eli ”Äänekosken malliksi” on puolentoista vuoden aikana rakentunut sellainen, että näytteitä lähetellään ilmeisesti kerran päivässä sellaiseen aikaan, etteivät kaikki päivän näytteet ehdi analysoitavaksi niin nopeasti kuin olisi mahdollista. Äänekosken koronatyöryhmä on suuressa viisaudessaan päätynyt tällaiseen vaihtoehtoon, ottamatta huomioon ollenkaan sitä, että tällaisella toiminnalla luultavasti puolet päivän testatuista ja negatiivisen tuloksen saaneista joutuukin olemaan töistä pois kaksi päivää yhden sijasta.

Suomalaisen mediaanipalkka on melko tasan 3.000 €/kk. Jos siitä laskee, paljonko kustannus on päivää kohti siitä ylimääräisestä työpäivästä, joka menee surkeaan hallinnointiin, niin saamme summaksi yli 200 euroa per testattu asiakas. Suomessa on työllisiä noin puolet asukkaista ja koronanäytteitä otetaan viikkotasolla noin 115.000. Jos joka paikassa toimittaisiin ”Äänekosken mallin” mukaan, niin ylimääräiset kulut olisivat veronmaksajille useita miljoonia viikossa ja satoja miljoonia vuodessa. Summalla olisi saanut palkattua nyt kuluneelle korona-ajalle kymmeniä tuhansia sairaanhoitajia.

Viime viikolla kävi sitten niin ikävästi, että altistuin koronalle alkuviikosta. Loppuviikosta minulle yritettiin soittaa terveyskeskuksesta, tosin sellaisesta numerosta, jota ei löydy tiedustelusta. Moni ihminen, kuten itsekin, jättää tällaiseen puheluun vastaamatta, olettaen sen tulevan puhelinmyyjältä. Koska kuitenkin tiesin altistumisestani, niin aloin itse selvittää asiaa puhelimella ja sainkin kuulla, että olen altistuspäivästä asti kaksi viikkoa karanteenissa. Tosin olin jo tuota ennen ehtinyt käydä antamassa negatiivisen näytteen, joka ei kuitenkaan vaikuta karanteeniin.

Eilen aamuna sitten koronasuositukset muuttuivat THL:n suunnalta ja karanteenia lyhennettiin kymmeneen päivään ja sen lisäksi, mikäli olet ollut karanteenissa vähintään kuusi päivää ja käyt antamassa negatiivisen näytteen, niin karanteeni voidaan lopettaa. Paitsi ”Äänekosken mallissa”, joka on THL:n suosituksia tiukempi. Olisin voinut käydä testissä eilen maanantaina, saada mahdollisen negatiivisen näytteen tänään tiistaina ja mennä töihin keskiviikkona, mutta Äänekosken THL:sta viisaamman koronatyöryhmän ansiosta menenkin töihin vasta ensi viikon tiistaina. Tämän söhläilyn kustannuksia en viitsi edes alkaa laskemaan, koska tulisin siitä vielä huonommalle tuulelle. Mutta näin täällä Äänekoskella. Olisi kyllä mielenkiintoista päästä katsomaan, kun kyseinen työryhmä kokoontuu ja nähdä millaisiin seikkoihin ja faktoihin perustuen siellä päätöksiä tehdään. Ja vaikka viimeisin THL:n suositus ei varsinaisesti koskekaan kuin uusia tapauksia, niin jokainen kunta saa tehdä omat päätöksensä THL:n suosituksista ja muuttaa niitä uusien suositusten mukaisiksi.

Ja, jos viranomaisten toiminta on oikeasti tällä tasolla, niin kuinka voidaan edes kuvitella, että kansalaisilla riittää mielenkiintoa hoitaa oma osuutensa koronasta hyvin.

Nyt, kun olen tätä kirjoitustani tehnyt, niin olen samalla jonottanut Äänekosken koronapuhelimeen tunnin ja yhden minuutin. Mutta ei hätää, koska tiedän, että puheluuni vastataan mahdollisimman pian.

Mikko Somiska
Koronakaranteenari

Vastaa

  1. Veronmaksaja sanoo:

    Osta Lidlin testi seuraavan kerran, ajaa saman asian.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy