ÄKS

Mikko Niskasen elämästä ja työstä kertova näyttely on avattu – vapaa pääsy, tervetuloa!

15.06.2022 11:22 (muokattu 15.06.2022 11:23)
Tervetuloa tutustumaan!

Torikadulle avattu Mikon Matkassa -näyttely muistuttaa äänekoskelaisen suurmiehen Mikko Niskasen merkityksestä koko Suomen elokuvalle ja nyt myös koko maailman elokuvalle.

 

Mikon Matkassa -näyttely kertoo elokuvaohjaaja Mikko Niskasen työstä ja elämästä. Näyttelyn avajaisia vietettiin tiistaina 14. kesäkuuta.

Mikko Niskanen on eittämättä yksi tärkeimmistä suomalaisista elokuvaohjaajista, yksi tärkeimmistä elokuvaohjaajista kautta maailman. Siitä kunnianosoituksen antaa Martin Scorsesen elokuvasäätiö, jonka huomassa tehtyä restaurointia Kahdeksan Surmanluotia -elokuva saa ensi-iltansa huomenna torstaina 16. kesäkuuta.

– Toivottavasti saamme restauroidun mammutin myös tänne Äänekoskelle nähtäväksi, sillä elokuvaa on kuvattu suurimmaksi osaksi täällä meillä, Äänekoskella, Liimattalassa, Konginkankaalla ja Sumiaisissa, huokaisee näyttelyä kuratoinut Mikon poika, Jorma Niskanen.

Äänekoskella tehdään ja etsitään ilmiötekoja ja Äänekoski-ilmiötä on jo huomioitu laajalla rintamalla.

– On aivan huikeaa, että meillä on ollut täällä ilmiömäinen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja palavasieluinen taitelija, joka arvosti ja rakasti kotiseutuaan niin väkevästi, että on halunnut sen näkyvän myös  elokuvissaan, näyttelyn ripustuksesta vastannut Marjo Steffansson sanoo.

Näyttely on kiinnostava kokonaisuus, joka näyttää myös todeksi Niskasen kotiseuturakkauden. Äänekosken kartalle on merkitty merkittävimmät kuvauspaikat, jossa Niskanen laittoi kameransa käyntiin.

– Kiitos Äänekosken kaupungin kulttuuritoimi tämän näyttelyn rahoituksesta. Kiitos kaupungin johtoryhmälle ja elinvoimayksikköön innostuksesta ja notkeista liikkeistä näyttelyn eteen. Kiitos museolle tavaroiden ja teosten lainasta. Kiitos Kulttuuriyhdistys Ääniä, joka otti koppia näyttelyn käytännön toteutuksesta! Kiitos Mikko. Sinä olit ilmiömäinen. Sinun elokuvasi ovat kestäneet aikaa, ja ovat näkyvä osa Äänekoski-Ilmiötä, avajaispuheen pitänyt Steffansson sanoi.

Mikon Matkassa -näyttely Torikatu 4 Äänekoski

avoinna ti-su klo 12-18. Suljettu 24.-26. kesäkuuta. Avoinna 31.7. saakka.

vapaa pääsy

ryhmät tilauksesta 040 8412 945

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy