ÄKS

Muutama viime hetken herännyt ilmoittanut vaalirahoituksestaan

28.12.2012 14:34

Kunnallisvaalien ääniharava Marke Tuominen sekä kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat Kari Kiiskinen ja Matti Tiusanen eivät ole vieläkään jättäneet vaalirahoitusilmoituksiaan. Kiire alkaapi olla, sillä aikaraja tulee vastaan uudenvuodenaattona klo 16.

Johtavien poliitikkojen lisäksi ilmoitustensa kanssa ovat viivytelleet monet muutkin valtuutetut. Yhteensä yhdeksän muunkin valtuutetun nimet puuttuvat yhä vaalirahoitusvalvonnan sivulta. Valtuutettuja on Äänekoskella 43, joten yli neljännes on jättänyt velvollisuutensa täyttämättä.

Liekö ÄKSän ”kampanjan” ansiota vai ei, mutta vajaan vuorokauden aikana vaalirahoitusvalvonnan sivuille on tullut useita vaalirahoitusilmoituksia. Edellisessä uutisessa oli yksi erreyskin, sillä vihreiden kahdesta valtuutetusta toisen (Jaana Tani) tiedot yhä puuttuivat.

Tässä tilanne klo 13.30 aikaan perjantaina.

Musta lista
Puuttuvat vaalirahoitusilmoitukset
(www.vaalirahoitusvalvonta.fi)

SDP (12 valtuutettua)
? Kari Kiiskinen
? Timo Pulli
? Rolf Nyholm
? Marko Tuhkanen
? 4 varavaltuutettua

yht. 8 / 24 = 33,3 %

Keskusta (8 valtuutettua)
? Matti Tiusanen
? Risto Kumpu
? 2 varavaltuutettua

yht. 4 / 16 = 25,0 %

Perussuomalaiset (7 valtuutettua)
? Marke Tuominen
? Lauri Lax
? 1 varavaltuutettu

yht. 3 / 14 = 21,4 %

Vasemmistoliitto (7 valtuutettua)
? Matti Virtanen
? 1 varavaltuutettu

yht 2 / 14 = 14,3 %

Kokoomus (4 valtuutettua)
? Kalle Niskanen
? 2 varavaltuutettua

yht. 3 / 8 = 37,5 %

Kristillisdemokraatit (3 valtuutettua)
? Piia Soininen
? 1 varavaltuutettu

yht. 2 / 6 = 33,3 %

Vihreät (2 valtuutettua)
? Jaana Tani

yht. 1 / 4 = 25,0 %

eli mitä suurempi prosenttiluku puolueella on, sitä huonommin puolueen valtuutetut ja varavaltuutetut ovat ilmoittaneet vaalirahoituksestaan.

Edellinen uutinen (johon korjattu vihreitä koskenut virhe):

http://www.äks.fi/vaalirahoitus_hukassa_aaniharavalta_ja_puheenjohtajilta

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy