ÄKS

Normal veti kansaa sankoin joukoin: ”Oho, onpas porukkaa avajaisissa”

13.06.2024 12:55
Henkilökunta virittyi juhlatunnelmaan ja ovien avaamiseen kokoontumalla yhteiskuvaan juuri ennen ovien avaamista. Väkeä parveili sekä jonossa että sen ulkopuolella muuten vaan uteliaana.

Normal avasi tänään 13. kesäkuuta Äänekoskella. Jono uuteen myymälään kiemurteli pitkänä ja ihan ruuhkaksi asti. 

 

–Onpas mahottomasti väkeä ja lisääkin tulossa, hämmästeli vehniäläinen Risto Savolainen seuratessaan jonon kasvua Torikeskuksen kupeella torstaina vähän ennen aamukymmentä.

Kodintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden kauppaketju oli juuri avaamassa tarjousten kera Äänekoskelle myymälää ja luvassa oli lahjapussi tuotteineen kolmelle sadalle ensimmäiselle.

– Ei tunnu haittaavan, vaikka sadepilviäkin näyttää kertyvän, tuumaili naapurikauppaan ostoksille saapunut mies naurahtaen ja arveli, ettei nyt ihan ensi hätiin änkeä satametrisen jonon jatkoksi. Ehtiihän sitä tutustua myöhemminkin.

Savolainen kertoo pistäytyvänsä kuntarajan takaa Äänekoskella viikottain kauppareissuilla.

– Kyllähän uusi liike aina lisää mielenkiintoa käydä kaupungissa, hän arvioi.

Äänekoskelaiset Tanja ja Jake Hyytiäinen yllättyivät ohiajaessaan Torikadun varren näkymästä. Piti oikein pysähtyä ja lähteä jalkeille ainakin viiden sadan ihmisen porukkaan. Pariskunnan mielestä uusi kauppa on aina tervetullut paikkakunnalle.

Äänekoskelaiset Tanja ja Jake Hyytiäinen olivat lähteneet aamulla ihan normaalille kauppareissulle, kun näky yllätti ja piti pysähtyä ihmettelemään.

– Oho, ainakin 400 henkeä ja lisää tulee. Tuumattiin, että eipäs ole tämmöistä täällä ennen nähtykään, Hyytiäiset kertovat hymyillen ja aikovat pistäytyä myymälässä, kun ruuhka helpottaa.

– Hyvähän se on saada lisää tarjontaa ja kilpailua kauppoihin. Tulee vetovoimaa koko kaupungille, eikä itsekään tarvitse lähteä kauemmaksi ostoksille.

Äänekoskelainen Henna Rajala seurasi hulinaa kolmen pienokaisen kanssa ja arvioi, että on se hyvä, että tänne saadaan uutta, eikä aina vain menetetä palveluja.

– Sen verran tunnen liikettä, että siellä on paljon perheen jatkuvasti tarvitsemia laatutuotteita eikä vaan pelkästään rimuramua. Toisaalta siellä on kivaa krääsääkin ja minikansallekin voi järjestää juhlia ja niihin pikkulahjoja, Rajala kertoo iloisena.

Äänekoskelainen Juha Uusitalo hehkutti torin kulmalle asti ulottuvaa jonoa katsellessaan, että onpas kerrankin saatu lapset ja nuoret liikkeelle ja naurahti päälle makeasti. Melekosen veleho oli tapahtuma hänen mielestään.

Normalin maajohtaja Johanna Valli osallistui avajaisiin ja kertoi, että Äänekosken myötä kauppaketjulla on nyt 80 toimipistettä Suomessa.

– Avajaisten suosio ei yllätä ja niiden kanssa on tultu jo tutuiksi runsaan kolmen vuoden aikana, jotka Normal on Suomessa toiminut, Valli valistaa hyväntuulisena asiakasvirran keskellä.

Tanskalaisen yrityksen kasvuvauhti on ollut ripeä. Maajohtaja toteaa, että kodin päivittäistarvikkeiden ja kulutustavaran lisäksi tarjolla on vaihtelevasti sesonkituotteita. Myymälä myös työllistää Äänekoskella. Toimipisteessä on esihenkilön lisäksi 7 työntekijää ja tuuraajat päälle

Normalin Äänekosken myymälän avajaiset keräsivät torstaina ennen aamukymmentä torin kulmalle asti ulottuvan jonon odottamaan ovien avaamista.

 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy