ÄKS

Äänestysaika päättyy sunnuntaina! Kuka on Huiman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija?

22.07.2022 19:50 (muokattu 26.07.2022 19:15)
Jari Ihanaisen ottamassa 1980-luvun kuvassa on vapaapotkumuurissa ja maalin suulla useita äänestyksen ehdokkaita. Äänekosken museon arkistoista kuvaa valikoitui muutamia lisää.

Vielä ehtii kertomaan mielipiteensä siitä, kuka on Huiman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija! ÄKSän juhannusviikolla käynnistämä lukijakysely on kerännyt jo useita kymmeniä viiden parhaan listoja, mutta mitä enemmän mielipiteitä, sitä parempi!

Äänestää voi vielä sunnuntaina 24. heinäkuuta. Nyt omat suosikit järjestykseen ja sähköpostia osoitteeseen terho@aksa.fi.

Omia valintoja voi halutessaan myös perustella. Perusteluja voi lähettää edelleen, vaikka olisit jo varsinaisen viiden listasi lähettänyt!

Reijo Rantanen voitti SM-sarjan maalikuninkuuden, mutta Hannu Hämäläinen oli esi-Huuhkaja. Antti-Pekka Nikula pelasi eurocup-matseja, mutta Timo Paasolaisella oli ammattilaispesti Maltalla!

Moni muukin ylsi SM-tasolle, etenkin 80-lukulaisista. Vesa Kokko voitti jopa SM-kultaa. Esimerkiksi Seppo Rahkonen ja Sakari Happo menestyivät Mikkelissä. Kari Hilpinen pelasi kahdessakin SM-sarjajoukkueessa.

Vaan entäpä kaikki ne legendat, jotka muistetaan ennen muuta Huiman paidasta? Viime vuosisadan puolivälin tienraivaajista alkaen 2000-luvulle saakka! Heitä riittää: esimerkiksi Wacklin-veskarit – ”Jashin” ja ”Zenga” – olivat (maali-)vahtivuorossa peräkkäin jokaisella vuosikymmellä: 50-, 60-, 70-, 80-, 90-, 00- ja 10-luvuilla!

SINUN TEHTÄVÄSI on valita Huima-historiasta mielestäsi viisi parasta jalkapalloilijaa ja lähettää listasi sähköpostilla osoitteeseen terho@aksa.fi tai kiikuttaa/postittaa kuponki paperisena ÄKSän toimitukseen: Torikatu 4, 44100 Äänekoski.

Voit valita suosikkisi alla olevalta 33 ehdokkaan listalta – tai sen ulkopuolelta. Vaihtoehtoja tarjolla lisää jäljempänä tässä artikkelissa.

Ihan ketä tahansa ei voi äänestää! Pelaajan on täytettävä vähintään toinen seuraavista vaatimuksista:

– pelaajan on täytynyt edustaa Huiman miesten ykkösjoukkuetta vähintään kaksi kautta

– pelaaja on Huiman kasvatti, joka on myöhemmin pelannut vähintään kakkosdivisioonatasolla jossain muualla

*

VALMIIKSI NIMETYT EHDOKKAAT KAIKKIEN
AIKOJEN HUIMAN JALKAPALLOILIJAKSI

JOHN ALLEN
Britti. Ensimmäinen ja legendaarisin ulkomaalaisvahvistus, joka pelasi itsensä fanien sydämiin 1985–86. Jatkoi pääsarjatasolle, jossa pelasi 14 kautta mm. Mikkelissä, Rovaniemellä ja Malmössä.

JARMO BLOMBERG
Ensimmäisiä ”nuoren kaartin” junnuja edustusjoukkueessa jo 70-luvun puolivälissä. Keskikentän takuumies, joka oli mukana vielä 90-luvun lopun kakkosdivarijoukkueessa.

ERKKI HAPPO
Yksi pitkäaikaisimpia pelaajia Huiman ykkösjoukkueen historiassa. Nouseva pakki, joka teki viiden divarikauden aikana seitsemän maaliakin.

SAKARI HAPPO
Viihdyttävä, taitava vasuri puolustuksen pohjalla. Huiman divarin huippuvuosien ehdottomia tähtipelaajia. Pelasi välillä SM-sarjaakin Mikkelissä.

KARI HILPINEN
Urhon lahja Huimalle. Divarivuosien parhaita maalintekijöitä, väkevästi puskupalloihin iskenyt kärkimies. Eteni SM-sarjatasolle Tampereen Ilveksessä ja Kuopion Palloseurassa.

HANNU HÄMÄLÄINEN
Huiman historian ainoa miesten maajoukkueeseen noussut pelaaja. Keskikenttämies pelasi viisi A-maaottelua. 14 kautta pääsarjaa (mm. Reipas ja HJK), kaksi SM-kultaa.

KALLE KAUTTO
Taitava keskikenttämies 2000-luvun puolelta. Nousi Veikkausliigassa MyPan rinkiin, mutta loukkaantuminen katkaisi nousjohteisen uran. Myöhemmin Suomen futsal-maajoukkueeseen.

MATTI KAUTTO
Kallen isä. Urhosta Huimaan hyökkääjänä 70-luvulla, mutta pelasi divarivuosina yli 90 ottelua puolustuksessa. Nopea laitapakki. Pärjäsi painitaustan ansiosta topparinakin.

PERTTI KAUTTO
Matin serkku. Huiman ehdoton maalitykki 60- ja 70-luvulla. Iski yhdeksän osumaa ”muinaisen” Huiman huippuvuonna maan kakkostasolla vuonna 1971.

VESA KOKKO
Divarivuosien toinen johtava maalivahti. Loistalias rangaistuspotkujen torjuja. Nousi myöhemmin SM-sarjaan, mutta jäi kakkosmaalivahdin rooliin. Kesä 1989 Kuusysissä toi Suomen mestaruuden.

TUOMAS KORPELA
SM-sarjakokemustakin omannut kokenut, kovaluinen pelimies piti Huiman puolustusta ojennuksessa kakkosessa kesät 2004 ja 2005. Teki viisi maaliakin.

HANNU KOVANEN
Urho-taustainen kärkimies oli isossa roolissa Huiman nousussa divariin. Jatkoi maalitehtailua divarissa, kävi välillä Jaronkin paidassa, mutta palasi jatkamaan pitkää uraa Huimassa.

PETRI KUHMONEN
JyP-kasvatti, joka tuli Huiman puolustuksen avuksi tarvittaessa. Neljä kautta Huimassa vuosien 1988–2000 välillä. Pelasi lisäksi ykköstä viisi kautta Kopereissa ja JJK:ssa.

KALLE KUULASMAA
Viitasaarelaistaustainen, mutta Huiman kasvatti. Puolustuksen luotttomies 2000-luvulla. Kävi välillä tamperelaisessa PP-70:ssä pelaamassa ykköstäkin.

TEUVO LAIHO
Huiman lupauksia 60-luvun taitteessa. Nopea, taitava laituri, joka vaihtoi kuitenkin maisemaa nuorena. Eteni maan kakkostasolle eli Suomisarjaan Porissa, RU-38:n riveissä.

JARI LAMPINEN
Se kokeneempi maalivahti 80-luvun divarijengissä. Oli avainhahmoja Huiman nousussa valtakunnan tasolle. Lopetti uran huipulla jo 27-vuotiaana.

KAI MELASALMI
Monipuolisesti topparina ja keskikentällä koko 80-luvun tyylitellyt keskushahmo. Tärkeä pääpelaaja, iki-huimalainen. Divarissa lähes sata peliä.

TERO MELASALMI
Kaitsun serkku. Huiman maalitykki jo 17-vuotiaana kolmosessa. Taiturimainen kärkimies lähti PPT:n SM-sarjajoukkueeseen 1985, mutta loukkaantui. Ei päässyt enää entiselle tasolleen.

LEEVI MIKKONEN
Oli mukana nostamassa Huimaa piiritasolta ylöspäin 50-luvun loppupuolelta alkaen. Kovaa laukonut välihyökkääjä pelasi 70-luvulle saakka ja jatkoi sen jälkeen erotuomarina.

VESA MYKKÄNEN
Jyväskyläläinen keskikenttämies vahvisti Huiman keskikenttää neljällä kakkosen kaudella vuosien 1999 ja 2005 välillä. Iski seitsemän maaliakin. Myöhemmin ykköstä Rakuunoissa.

HEIKKI MÄKINEN
50-luvun lopulla ykkösjoukkueeseen noussut kärkimies. Maalitykki, jonka tekniikka oli huippuluokkaa. Valinta TUL:n piirin parhaaksi pelaajaksi 1968.

ANTTI-PEKKA NIKULA
Hyökkäävä keskikenttämies. Ykkösjoukkueeseen jo 15-vuotiaana. Pian myös poikien maajoukkueeseen. Myöhemmin viisi kautta SM-sarjaa MP:ssä, jonka mukana myös UEFA-cupia.

TIMO PAASOLAINEN
Huiman ringissä jo 80-luvulla, muttei pelannut. Kukoistukseen pelaajana myöhemmin. Pelasi mm. Maltan pääsarjaa ja oli mukana myös Ilveksen SM-sarjajoukkueessa.

SEPPO RAHKONEN
Huiman 80-luvun maestro. Keskikentän taituri, joka jakoi palloa ja iski komeita maaleja etenkin vapaapotkuista. Jatkoi uraa menestyksekkäästi myös MP:n SM-sarjajoukkueessa.

REIJO RANTANEN
Yhden nuorten maaottelunkin pelannut Rantanen oli 20-vuotiaana mukana Huiman II-divarijoukkueessa. Loi uransa kuitenkin lähinnä Mikkelissä. SM-sarjan maalikuningas 1975.

AARNI TITOV
Toi 60-luvulla Huimaan kuopiolaista osaamista. Taitava välihyökkääjä, joka pelasi myös alempana. Pienestä koostaan huolimatta näkyvä hahmo kentällä.

JONI TUOMAINEN
2000-luvun kovin yksittäinen maalitykki. Pelasi Rakuunoissa ykköstä, tuli Huimaan ja iski 12 maalia kakkosessa vuonna 2004.

JOUKO VENHO
Keskuspuolustuksen ehdoton tukipilari divarivuosina. Kovaluinen toppari pelasi yli 80 ottelua. Vahva vartija, mainio pääpelaaja.

MARKKU VERTAINEN
Nousi jo 16-vuotiaana ykkösjoukkueeseen. Pelasi monipuolisesti niin puolustuksessa kuin keskikentälläkin. Huikeat 102 divaripeliä, joissa 8 maaliakin. Jatkoi uraansa pitkälle 90-luvulle.

LEEVI WACKLIN
Hentorakenteinen, mutta nopea ja taitava keskikenttämies, joka oli nostamassa Huimaa ylös 70-luvun lopulta alkaen. 81 ottelua divarissa.

MIKA WACKLIN
Leevin serkku. Maalivahti, joka nousi joukkueeseen heti divarivuosien jälkeen 80-luvun lopulla. Uskomattoman pitkä ura jatkui aina 2010-luvulle. Kaksi kautta ykköstä Rakuunoissa.

PENTTI WACKLIN
Mikan isä. Aikansa maalivahtihuippu, joka nousi joukkueesseen jo 50-luvulla. Vartioi Huiman maalia myös II-divarissa 1971. Ura huipulla katkesi pian sen jälkeen loukkaantumiseen.

***

Historiaa – ja lisää vaihtoehtoja

Äänekosken Huiman historia urheilevan maailman kuningaspelissä on ollut pitkä ja vivahteikas. 

Viime aikoina miesten edustusjoukkueen tilanne ei ole ollut kehuttava, mutta vuosien varrelta löytyy runsaasti myös mainetekoja.

Merkittävin ajanjakso koettiin 1980-luvun puolivälissä, kun Huima pelasi 1983–87 eli kaikkiaan viisi kautta valtakunnan toiseksi korkeimmalla tasolla eli ykkösdivisioonassa.

Suoraan SM-sarjan alapuolella Huima pelasi myös kesän 1971. Tuolloin sarjan nimi oli myös Suomisarjaksi kutsuttu kakkosdivisioona, joka oli jaettu kolmeen lohkoon. Ykkösdivisioonaa ei vielä ollut olemassakaan.

HUIMA KÄYNNISTI jalkapalloilun 1940-luvulla TUL:n sarjoissa ilman merkittävämpää menestystä. Vuodesta 1954 alkaen Huima osallistui Suomen Palloliiton sarjoihin, mutta pelasi aluksi vain piiri- ja aluesarjatasoilla, jotka vastaavat nykyisin nelos- ja viitosdivareita.

Tuon ajan parhaita pelureita olivat muun muassa Valtteri Melasalmi, maalivahdit Gunnar Friman ja Seppo Kankainen sekä keskushyökkääjä Eino Rautiainen – joka iski maaleja, vaikka toinen silmä oli sokea. 

1950-luvun lopulla Huiman peli nousi uudelle tasolle. Vuosi 1957 toi nousun maakuntasarjaan (eli nykyiseen kolmosdivisioonaan) ja 1958 piirinmestaruuden. Tässä vaiheessa joukkue nuoreni voimakkaasti. Uusia tähtiä olivat muun muassa toppari Esko Lehtiö, kovakuntoinen vasen laita Lasse Ritanen ja ehdokaslistalle nousseet Leevi Mikkonen, Heikki Mäkinen, Aarni Titov ja Pentti Wacklin.

Vuonna 1960 Huima käväisi aluesarjassa, mutta siitä alkoi 13 vuoden putki vähintään maakuntasarjatasolla. Sarjan nimi muuttui vuonna 1968 kolmosdivisioonaksi.

60-LUVULLA JA 70-luvun alussa joukkueeseen nousseista pelaajista ehdokaslistalle valittiin Teuvo Laiho, Hannu Hämäläinen, Reijo Rantanen ja Pertti Kautto. 

Muita ajanjakson mainittavia pelaajia olivat muun muassa Reijo Chrons, koripallossa maajoukkuetasolle myöhemmin noussut Mikko Honka, painitaustainen toppari Martti Pykäläinen, keskikenttäpelaaja Martti Turunen, laitahyökkääjät Tapio Heimonen ja Erkki Blomberg, maalivahti Rolf Nyholm sekä veljekset Eero ja Timo Uusitalo.

70-luvun puolivälissä Huima romahti nelosdivaritasolle neljäksi vuodeksi. Paluu kolmoseen tapahtui 1978, jolloin nuori kaarti alkoi jo vallata tilaa joukkueesta. Tässä vaiheessa hieman vanhempia vastuunkantajia olivat muun muassa Hannu Penttinen, Matti Makkonen, Timo Kalenius ja Pertti Lukkarinen.

Ehdokaslistan pelaajista valtaosa, kaikkiaan 17, on 80-luvun divarivuosilta.

80-LUVUN LOPULLA Huima putosi nopeasti kolmosdivariin. Kakkosessa Huima on pelannut myöhemmin kahdeksan kautta: 1997–2000, 2004–2006 ja viimeisimmän kerran kesän 2008.

Ykkösen jälkeinen aika on ollut tempoilevaa monin tavoin. Joukkueessa on pelannut runsaasti ulkomaalaisvahvistuksia. Ainakin kahden kauden ajan pelanneista vierastyöläisistä mainittakoon muun muassa Veikkausliigassakin TP-47:n paidassa esiintynyt ukrainalainen Roman Miroshitsnenko.

Pelaajia on vieraillut paljon myös Jyvässeudun eri joukkueista ja tulijoita ollut kauempaakin. Kotimaisista vahvistuksista ehdokaslistalle nostettiin Tuomas Korpela, Vesa Mykkänen ja Petri Kuhmonen.

Omista kasvateista vastaavasti varsin harva on päässyt näyttämään kykyjään muualla. Pidempiaikaisia Huima-taustaisia kiintotähtiä on harvassa. Melkeinpä ainoa poikkeus on toisen polven maalivahti Mika Wacklin.

Ehdokaslistalle nostettiin myös Joni Tuomainen sekä Kallet Kautto ja Kuulasmaa, jotka loivat uraa myös Huima-vuosien jälkeen.

Muitakin vaihtoehtoja toki äänestäjillä on. Maalintekijöinä kakkosessa ovat kunnostautuneet esimerkiksi Kai Kovanen, Aki Huntus, Mika Kollanus, Henry Pylväinen, Jarno Gabrielsson, Jukka Kosonen ja Tommi Temonen. Muita merkittäviä pelimiehiä ovat olleet muun muassa Tomi Rautiainen sekä Sami ja Petteri Kihlman.

Jotkut pelaajat ovat ilmiömäisiä taitureita, jotkut huikean nopeita ja jotkut väkivahvoja. Jotkut ovat äärimmäisen sitkeitä, joillakin pallosilmä on uskomaton, joillakin taas potkutekniikka. On myös luontaisia johtajatyyppejä, jotka saavat muutkin venymään urotekoihin. Unohtamatta niitä, jotka luovat ryhmähenkeä ja kannustavat kaveria.

Millainen pelaaja on Sinun mieleesi? Mitä muistat tai tiedät Huima-futiksen ”esihistoriasta”? Miten vertailla 2000-luvun pelureita vaikkapa 1980-luvun tähtiin?

Ei helppo tehtävä. Mutta jokainen saa valita näkökulmansa itse.

Nimet kupongille ja kuponki perille. Näin saadaan vastaus kysymykseen: kuka on kaikkien aikojen ykkönen!

***

KAIKKIEN AIKOJEN VIISI PARASTA HUIMAN JALKAPALLOILIJAA

1.

2.

3.

4.

5.

ÄÄNESTÄJÄN NIMI:

PUHELINNUMERO:

JA/TAI SÄHKÖPOSTIOSOITE:

Palautus sähköpostilla: terho@aksa.fi

Tai paperinen kuponki ÄKSän toimitukseen: Torikatu 4, 44100 Äänekoski

Palautus viimeistään sunnuntaina 24. heinäkuuta! Äänestäjien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Artikkeli liittyy ÄKSän juttusarjaan Huiman historiallisesta kesästä 1982. Huima-futiksen 80-lukua voi muistella myös tässä Facebook-ryhmässä.

KORJAUS tiistaina 26. heinäkuuta: Jutun ingressissä kerrottiin aiemmin, että viimeinen palautuspäivä olisi sunnuntai 24. syyskuuta. Kuten toisaalla jutussa todettiin, viimeinen äänestyspäivä oli sunnuntai 24. heinäkuuta.

Vastaa

  1. Bullriver sanoo:

    Top-3: Allen, Hilpinen, Nikula.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy