ÄKS

Paatelan muuri murtui lopullisesti – Kari Hilpiselle siirto Urhosta Huimaan oli ”toiveiden täyttymys”

21.05.2022 13:02 (muokattu 23.05.2022 22:46)
Kari Hilpinen muisteli 40 vuoden takaisia jalkapalloaikoja nykyisessä kotikaupungissaan Helsingissä. -Voin katsoa itseäni peliin ja sanoa, että käytin ne tilaisuudet joita eteen tuli, hän kiteyttää uransa.
Urhon ja Huiman välinen suhde oli pitkään niin kiihkeä, että seurasta toiseen siirtymiseen oli valtava kynnys. Kari Hilpiselle loikka oli helppo, sillä hän oli käynyt kotona oman, vielä kovemman taistelunsa.
Huima ja Urho ottivat yhteen jalkapallokaudella 1981 vielä niin tasaväkisesti, että kumpikin voitti III divisioonassa kotiottelunsa. Joukkueet olivat menossa kuitenkin eri suuntiin, ja sen huomasi myös 15-vuotiaasta asti Urhon miesten joukkueessa pelannut Kari Hilpinen. Urholla oli konkaripitoinen joukkue, kun taas Huiman nuorilla pelaajilla oli tulevaisuus edessään.

Tärkein ero oli kuitenkin valmennuksessa.

– Olin junioriajoista lähtien ihaillut sitä, miten Huimassa selvästi kehitettiin kunkin pelaajan taitoja yksilöllisesti ominaisuuksien mukaan. Urhossakin valmennus oli intohimoista, mutta ei niin systemaattista, Kari Hilpinen pohtii.

Kun häneltä kesän 1981 jälkeen kysyttiin, kiinnostaisiko lähteä II divisioonaan nousseeseen Huimaan, hänen ei tarvinnut kauan miettiä.

– Sehän oli toiveiden täyttymys, että pääsen sellaiseen valmennukseen. Ajattelin että nyt on hyvä tilaisuus kehittyä.

NAAPURIKAUPUNKIEN väliset seurasiirrot olivat tuohon aikaan harvinaisia, ja Hilpinenkin sai Suolahdessa kuulla kunniansa.

– Korvat punaisena piti kuunnella, että miten näin voi toimia. Jotkut kyllä sanoivat että hyvä homma, pääset eteenpäin.

Puheet eivät häntä hetkauttaneet, sillä hän oli käynyt kovemman taistelun kotonaan jo junnuikäisenä. Isä ei hyväksynyt Työväen urheiluliittoa eikä olisi päästänyt poikaansa Urhoon pelaamaan.

– Kun isä tuli töistä, minun piti luikkia piiloon ja mennä ojanpohjia myöten salaa harjoituksiin. Isä oli sodan käynyt mies, ja ymmärrän hänen ajatuksensa, mutta sitä en ymmärrä, että lapselta kiellettäisiin harjoituksiin meneminen. Kaikki kaverini olivat työväenluokkaisia, eikä meillä ollut ikinä mitään riitoja tällaisista asioista.

JALKAPALLON OHELLA Hilpinen pelasi koripalloa SVUL:oon kuuluvassa Suolahden Urheilijoissa, mikä sopi hyvin isäukollekin. Poikansa jalkapallopelejä hän ei käynyt katsomassa, saattoi korkeintaan kävellä kentän ohi pelin ollessa menossa.

”Kapi” Hilpinen ymmärtää myös niitä urholaisia, joille nousevan tähden siirtyminen Äänekoskelle oli kova pala – päätös oli silti helppo.

– Jos minulla oli ovi auki päästä tuollaiseen ryhmään ottamaan oppia, niin tyhmä olisin ollut jos en olisi lähtenyt. Jos joku olisi tullut sanomaan että vedän turpaan, niin olisin sanonut että siitä vaan, se ei päätäni käännä.

Seurasiirtoa vaikeamman taistelun Kari Hilpinen kävi jo aiemmin kotonaan. Futisharrastusta TUL-seurassa ei SVUL-perheessa hyvällä katsottu.

VAIKKA HILPINEN oli seurannut verraten läheltä Huiman toimintaa, niin siirtyminen Hiskinmäelle talviharjoituksiin oli silti jonkinasteinen yllätys.

– Treeneissä taisteltiin verisesti pallosta. Huomasin heti, että nyt pitää harjoitella hyvin, jos meinaan päästä pelaamaan tässä ryhmässä.

Urho-tulokas teki töitä, löysi paikkansa joukkueesta ja sai Reijo Rantaselta sitä yksilöllistä opastusta, jota hän oli Huimasta ihaillut.

– Muistan aina kun Repe sanoi, että älä ala leikkimään pelinrakentajaa, vaan menet sinne hyökkäyspäähän raivoamaan ja jakamaan palloa. Meillä oli selkeät roolit, joita sitten toteutettiin.

Hilpinen jakoi palloa ja teki myös itse 12 maalia. Huiman vahvuus oli se, että maalinteko ei ollut yhden tai kahden pelaajan harteilla.

– Olin targettina hyökkäysalueella. Vaihtoehtona oli saada pallo laitaan tuulennopeille Terolle (Melasalmi) tai Hanille (Hannu Kovanen) tai sitten taaksepäin todella taitaville keskikenttäpelaajille. Nopeilla siirroilla saatiin ylivoimahyökkäyksiä, ja silloin oli vastustaja kusessa.

KUTEN MUISTETAAN, Huiman kausi päättyi nousujuhliin ja edessä oli hienoja vuosia I divisioonassa. Hilpiselle avautui parin vuoden päästä taas uusi ovi, kun hän pääsi pelaamaan mestaruussarjaan Tampereen Ilvekseen kaudeksi 1985.

– Kun lähdin allekirjoittamaan sopimusta, niin sanoin isälle, että lähde mukaan. Paluumatkalla hän viimein myönsi, että kyllä sinulle on tainnut jotain hyötyä tuosta jalkapallosta olla!

Artikkeli on osa ÄKSän juttusarjaa Huiman historiallisesta kesästä 1982. Huima-futiksen 80-lukua voi muistella myös tässä Facebook-ryhmässä.

Lue lisää: Huimalla oli vain yksi ”ainoa realistinen tavoite” keväällä 1982 – eikä sekään toteutunut!

Lue lisää: Huima 1982: KaPa-pelurin ura päättyi dramaattisesti – Hilpinen, Makkonen ja Melasalmi maalasivat

Lue lisää: Painia, korista, rajua kilpajuoksua – ja tietenkin saunailtoja! Seppo Rahkosen päiväkirjat kertovat Huiman kaudesta 1982

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy