ÄKS

Palkat maksettu, Bojang remmissä

01.02.2012 17:55


Huima-faneille huojentavia uutisia: hommat ovat hanskassa. Näin vakuuttaa ÄKSälle Pena Ranta, toinen miesten joukkueen päävalmentajista.

Toisenlaisia huhuja on riittänyt. Nyt on kuitenkin selvää, että Huima on saanut kolmannen ulkomaalaispelaajansa. Vielä tärkeämpi on tieto siitä, että palkanmaksu on raiteillaan eikä taskuraketti Trey Manning (kuvassa) ole lähtökuopissa.

Ranta myöntää, että nettikeskusteluissa oli perää: Manning ei ollut saanut palkkaansa täysimääräisenä.

– Inhimillisen virheen vuoksi siitä puuttui pieni summa, mutta asia on korjattu. Puhuin Treyn kanssa eilen, ja kaikki on kunnossa, Ranta kertoo.

Huhun leviämistapa ei ole yllättävä. Manning oli kertonut saamatta jääneestä palkasta Facebook-sivullaan. Ranta myöntää, että mies oli asiasta käärmeissään. Valmentajaa harmittaa, että tarinat kiirivät nykyaikana niin nopeasti.

Vastaava esimerkki on Lahdesta runsaan viikon takaa. Kun Namikan jenkki Brent Bailey twiittasi, ettei palkkoja kuulu, asiat alkoivat järjestyä nopeasti. Palkat maksettiin, ja tänään seuran fan club lahjoittaa LaNMKY:lle keräämänsä 10 000 euroa.

Fanien rahakeräys tuskin haittaisi Huimaakaan, mutta toisaalta ongelmatkaan eivät ole Äänekoskella yhtä suuria. Ei budjettikaan.

– Huima tunnetaan seurana, joka on aiha hoitanut velvoitteensa hyvin, Ranta korostaa.

Palkanmaksun piiriin Huima sai maanantaina uuden urheilijan, kun 31-vuotias gambialaissentteri Baboucarr ”Boo” Bojang saapui kaupunkiin.

ÄKS kertoi viime viikolla ensimmäisenä tiedotusvälineenä siitä, että Huima on hankkimassa kolmannen ulkomaalaispelaajan. Ja nimikin osui oikein: kyseessä oli juuri Boo Bojang.

Pelaajasopimus allekirjoitettiin tiistaina. 204-senttinen Bojang pelaa Suomessa jo seitsemättä kauttaan, joten Liikuntatalo on hänelle tuttu paikka.

Bojang pelasi alkukauden FoKoPossa, mutta joutui tammikuun alussa sairauslomalle olkapäävammansa vuoksi. Bojang treenasi uuden joukkueensa mukana ensi kertaa tiistaina.

– Olkapäässä ei tuntunut olevan ongelmaa, mutta koputetaan puuta, Ranta sanoo.

Huima kohtaa torstaina vieraissa rakkaan paikalliskilpailijansa BC Jyväskylän. Ranta ja toinen valmentaja Toni Salonen saavat mukaan lähes täyden ryhmän, sillä vain Pekka Karvonen on sairaslistalla.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy