Äänekosken Huiman koripallomiehistön valmentajana toimii jälleen Ranta. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole legendaarisesta Markku Rannasta vaan hänen pojastaan, Penasta.
Pena Ranta jakaa divarissa pelaavan ykkösjoukkueen valmennusvastuun yhdessä Toni Salosen kanssa. Kaksikko on valmentanut alkukauden ajan yhdessä Huiman kakkosjoukkuetta.
Ranta ja Salonen allekirjoittivat valmentajasopimuksensa Huiman kanssa tiistaina. Asia eteni pian sen jälkeen, kun ÄKS julkaisi ensimmäisenä tiedon Justice Grahamin potkuista. Koripallojaoston puheenjohtaja Tarja Pullinen myöntää, että ÄKSän nettisivuilla maanantaina julkaistu uutinen nopeutti prosessia.
Alunperin Huiman piti haudutella asiaa joulun yli. ÄKS kuitenkin pilasi joulurauhan.
– Jaosto kokoontui tiistaina. Olimme jo jutelleen Penan ja Tonin kanssa, mutta nyt pääsimme yksityiskohdista sopimukseen ja päätimme julkistaa valmentajavaihdoksen, Pullinen kertoo.
Ranta ja Salonen toimivat tasavertaisina valmentajina. Jatkossa Huimassa on siis kolme päävalmentajaa, kaksi nykyistä ja yksi entinen, sillä pelaaja-valmentajana syyskauden toiminut Graham jatkaa joukkueessa pelaajana. Graham sai kenkää valmentajan hommasta pelaajien aloitteesta.
– Pelaajien mukaan Graham mahtuu pelaajana yhä joukkueeseen. Sitä hän tahtoo itsekin, Pullinen tietää.
– Suomalaisia tällaiset asiat jäävät helposti kalvamaan, mutta Justice on positiivinen kaveri ja ottaa asiat asioina. Siinä olisi suomalaisilla paljon oppimista.
Rannan ja Salosen arvonnousu tuo Huimalle uuden ongelman: nyt pitäisi löytää uusi valmentaja kakkosdivarissa pelaavalle kakkosjoukkueelle.
30-vuotias Ranta kuului vuosia Huiman runkopelaajiin, ensin mestaruussarjassa, myöhemmin divarissa. Nokialta kotoisin oleva Salonen on puolestaan valmentanut vuosia muun muassa Huiman juniorijoukkueita.
Huima lähti divarissa joulutauolle sijalta seitsemän. Tämän kauden tavoitteena Huimalla on sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon, jotta joukkue selviytyy ensi kaudella aloittavaan A-divariin.























