Mikko Niskasen restauroitu Kahdeksan surmanluotia sai maailman ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla 16. kesäkuuta. Istuimme eturivissä ja koimme suuria tunteita.
Istun Mikko Niskasen pojan, Jorma Niskasen, kanssa eturivissä. Vaikka elokuva Kahdeksan surmanluotia on tullut katsottua moneen kertaan, liittyy tällä kertaa tilanteeseen kokonainen tunteiden kirjo, sillä elokuva tulee lähelle syliin ja ihan sydämeen asti.
Historiallinen elokuvateatteri, Lapinsuu, täyttyy kuusituntista elokuvaa katsomaan tulleista.
– Käsi ylös, jos et ole nähnyt elokuvaa, yllyttää festivaalin taiteellinen johtaja Timo Malmi.
Katson taakse ja ilahdun: käsiä on ylhäällä enemmän kuin alhaalla! Huikeaa, että nuorempi polvi on kiinnostunut Surmanluodeista, elokuvasta, joka sijoittuu kaikkien aikojen parhaiden kotimaisten elokuvien äänestyksessä aina sinne korkeimpaan kärkeen.
– Vuonna 1980 tehdyssä laajassa kriitikkoäänestyksessä, Surmanluodit valittiin voittajaksi ja minulle annettiin tilaisuus ilmoittaa tämä Mikko Niskaselle itselleen. Hän oli asiasta harvinaisen mielissään, sillä kaikkien vaikeuksien jälkeen, mitä elokuvanteossa tapahtui, tuli tällainen suuri tunnustus, Malmi kertoi.
Jorma Niskanen muistelee 50-vuoden takaista, Konginkankaan työväentalolla pidettyä elokuvan ennakkonäytöstä.
– Se oli lämminhenkinen tapahtuma. Elokuvan tekoon osallistui kymmeniä, ellei satoja konginkankaalaisia. Filmi kiinnosti, sillä sitä katsomaan tuli salin täydeltä ihmisiä.
Jorma kertoo, kuinka kamera eksyi sen käteen joka oli lähinnä. Elokuvan teon aikaan oli Jorma parikymppinen.
– Isällä oli tapana kulkea aina kamera mukanaan. Teimme isän kanssa etukäteisvalmisteluja ja kuvasimme paikkoja ja maisemia, joita sitten elokuvaankin päätyi. Jos isä halusi itse kuvaan, hän tökkäsi kameran minulle, ja antoi neuvon: pistä kamera tuohon, kato että minä näyn ja paina nappia eläkä heiluta kameraa. Hän antoi saman neuvon 33:lle hengelle tämän mittavan elokuvaprojektin aikana. Olin myös loppukohtauksen aikana varmistamassa, ettei kukaan ulkopuolinen eksy paikalle, sillä isällä oli kovat piipussa, Jorma Niskanen kertoi.
Timo Malmi kysyi, miten Mikko Niskanen ja hänen antama elokuvaperintösä Äänekoskella näkyy.
– Pikkusen omaa kehua voi olla joukossa, mutta sanon vilpittömästi, että kyllä Mikko on ykkönen!
Jorma Niskanen kertoi myös Äänekosken Torikadulla olevasta näyttelystä.
– Viime kesän näyttelyssä kävi 36 tunnin aikana yli 600 ihmistä ja tämän kesän uudistettuun näyttelyyn toivotaan kävijöitä kauempaakin. Kannattaa Sodankylästä lähtiessään jarruttaa Äänekosken kohdalla. Äänekoski on kaunis pikkukaupunki, jossa on muutakin nähtävää, tervetuloa käymään isän syntymäkaupunkiin ja hänen elokuvistaan tuttuihin maisemiin, Jorma Niskanen toivotti.
Restauroinnin käytännön toteutuksesta vastasi italialainen Bolognan elokuva-arkiston maailman johtava osaamiskeskus, jonka puolesta paikallisen Il Cinema Ritrovato -festivaalin yhtenä taiteellisena johtajana toimiva Cecilia Cenciarelli esitteli projektia elokuvateatteri Lapinsuuhun tulleelle yleisölle. Hän kertoi, kuinka filmi on erittäin herkkä ja särkyvä materiaali.
– Tiesin vuonna 2014, ettei Peter (von Bagh) voi hyvin. Sain häneltä hyvin erilaisen sähköpostin sairaalasta, jossa hän suorastaan pyysi, että otamme Kahdeksan Surmanluotia käsittelyymme. Se osoittautui uskomattoman universaaliksi elokuvaksi ja vain mestarillinen filmintekijä voi tehdä sellaisen. Olen todella tunteellinen, kun saan olla tänään täällä. Ympyrä on sulkeutunut, Cenciarelli sanoi.
Kuusi tuntia elokuvissa, eikä aika käynyt pitkäksi. Kun lopputekstien aika tuli, alkoi reilut viisi minuuttia kestänyt raikuva aplodeeraus. Menee kylmä väre ja silmäkulmaan nousee kyyneleet.
– Tuntui hurjalta, kun isä tuijotti valkokankaalta minua suoraan silmiin. Se katse meni luihin ja ytimiin, Jorma Niskanen sanoi aplodien päätteeksi.
Restauroitu Kahdeksan Surmanluotia on nyt nähtävissä YLE Areenassa. Sodankylän ensi-illan jälkeen elokuvaa katsotaan Bolognassa, josta se matkaa kohti New Yorkia. Vuonna 2013 New Yorkin modernin taiteen museo näytti Surmanluodit ja kutsui sitä ”minisarjaksi”. Saatesanoissaan museo kertoi elokuvan olevan The Wiren, Breakin Badin ja The Killlingin varhaiseksi edeltäjäksi.
– Siinäpä melkoinen vertaus elokuvalle, joka on kuvattu täällä meillä!
MARJO STEFFANSSON
Mikon Matkassa -näyttely Torikatu 4
avoinna heinäkuun loppuun saakka ti-la klo 12-18
Tiedustelut ja ryhmät 040 841 2945