
Nuoret äänekoskelaiset yleisurheilijat menestyivät upeasti junnujen SM-kisoissa viikonvaihteessa Vaasassa ja Espoossa. Mitaleja kertyi yhteensä peräti kuusi, joista kolme kultaisia.
Mestaruuteen ylsivät Saija Seppä ja Jami Kinnunen. Urhoa edustava Seppä otti peräti tuplamestaruuden 14-vuotiaiden sarjassa nousemalla ykköspallille sekä 800 että 2000 metrillä. Kultaiset ajat olivat 2.20,44 ja 6.48,73.
ÄU:n Jami Kinnunen ylsi puolestaan upeasti 17-vuotiaiden mestaruuteen keihääheitossa peittoamalla yleensä niskan päällä olleen Konsta Koskelan. Kaksikon tulokset olivat tällä kertaa tasokkaat 72,82 ja 71,94. Kinnunen jäi ennätyksestään vain 59 senttiä.
Sepän ohella kahdesti palkintopallille nousi ÄU:n heittäjälupaus Henna Ritanen. T15-sarjan kuulassa tuli hopeaa ja kiekossa pronssia. Kuulatulos 13,25 jäi vain kuusi senttiä mestaruudesta. Ritanen osoitti kovaa venymiskykyä sillä hän paransi molemmissa lajeissa selvästi ennätyksiään. Kiekko lensi 42,86.
Kuudennen mitalin toi Valtteri Mattila korkeushypyssä. ÄU:ta edustava Mattila joutui tunnustamaan sarjan voittaneen Samuli Erikssonin paremmakseen, sillä Eriksson ylitti kahden metrin korkeudessa olleen riman.
Lähelle mitalikantaa pääsivät myös Huiman Kasperi Häkkinen P14-sarjan kiekossa ja Urhon Erik Siponen P15-sarjan moukarissa. Lisäksi ÄU:n Aino Pulkkinen kipitti lähellä kärkivauhtia T14-sarjan satasella (yhdeksäs) ja 300 metrillä (seitsemäs).
Tuloksia:
M17 Keihäs
1. Jami Kinnunen ÄänekU 72,82
72,71 70,39 70,85 X 72,82 X
2. Konsta Koskela LapVi 71,94
65,66 68,79 69,85 71,94 67,34 X
3. Juuso Pusa YlöjU 65,24
X 65,24 64,04 X 61,78 61,63
4. Ville Kamppuri PyhäsU 63,65
63,65 61,70 58,80 59,84 62,27 57,56
5. Tuomo Marttila KälvTa 63,31
53,06 60,24 62,10 63,31 59,16 56,01
6. Leevi Uusitalo RaisKu 63,01
62,58 62,29 X 63,01 X 59,23
T14 800 m
1. Saija Seppä SuolU 2.20,44
2. Janette Niemi HamPo 2.21,68
3. Olivia Jokinen KuivAu 2.23,42
4. Heidi Kuuttinen IFKraft 2.24,59
5. Lina Karlsson VasaIS 2.24,91
6. Ilona Pulkkinen TurWei 2.25,94
T14 2000 m
1. Saija Seppä SuolU 6.48,73
2. Lycke Karlsson VasaIS 6.57,59
3. Heidi Kuuttinen IFKraft 6.58,01
4. Ella Immonen NastNa 6.59,21
5. Janette Niemi HamPo 7.02,11
6. Lotta Penttinen EspTa 7.04,18
M17 Korkeus
1. Samuli Eriksson LänsiUU 200
187 190 192 194 196 200 210 211
O – XO O X- O XX- X
2. Valtteri Mattila ÄänekU 192
181 184 187 190 192 194 196
O O O XO XO X- XX
3. Valtteri Välimäki UudKK 190
184 187 190 192
O O XO XXX
4. Patrik Eklund PargIF 190
178 181 184 187 190 192
O – O XXO XXO XXX
T15 Kuula
1. Eveliina Rouvali KuopRei 13,31
12,32 13,31 12,96 X X X
2. Henna Ritanen ÄänekU 13,25
12,32 X 13,13 X X 13,25
3. Sara Dahlström IFNykn 12,88
11,64 12,25 12,07 11,89 12,43 12,88
4. Emilia Palmu HausjU 12,36
5. Netta-Nana Mäkkylä KanksLei 12,35
6. Suvi Koskinen KauhajKa 12,28
T15 Kiekko
1. Krista Uusi-Kinnala LaitJy 44,11
43,72 35,11 X 44,11 43,70 X
2. Netta-Nana Mäkkylä KanksLei 43,49
X 39,20 39,81 40,20 42,18 43,49
3. Henna Ritanen ÄänekU 42,86
39,92 40,01 39,01 42,86 X X
4. Annika Knuutila OulHui 41,50
5. Paula Katajisto EspTa 40,64
6. Johanna Lehtiö KU-58 40,48
P15 Moukari
1. Ville Järvinen VirtU 69,95
68,28 X 67,87 69,18 67,13 69,95
2. Aleksi Jaakkola NokU 66,52
65,00 65,60 64,75 65,47 64,54 66,52
3. Niko Partanen SulkU 57,76
X 54,03 57,67 X 56,31 57,76
4. Erik Siponen SuolU 57,08
57,08 56,40 X 55,89 54,61 X
5. Aaron Kangas KanksLei 54,84
6. Kimmo Martikainen LieksU 49,64
P14 Kuula
1. Osman Akbaba KestKV 15,21
13,63 14,38 X X 15,21 X
2. Lauri Lindqvist SiilPo 14,75
14,53 14,75 14,26 14,02 14,25 X
3. Ville Välimaa KU-58 14,58
13,93 13,56 14,08 13,88 13,65 14,58
4. Kasperi Häkkinen ÄänekHui 13,04
12,01 13,04 X X 12,61 X
5. Oskari Turunen HämeenlTa 13,00
6. Joona Parkkinen PihtipTui 12,69
T14
100 m
1. Lotta Kemppinen HIFK 12,24
9. Aino Pulkkinen 12,88, sadasosa finaalista!
T14
300 m
1. Lotta Kemppinen HIFK 40,00
2. Emmi Keinänen HKV 41,49
3. Juulia Varpaluoma KokkTU 42,34
7. Aino Pulkkinen ÄänekU 43,91





















