ÄKS

Samu Virmanen pääsi mukaan perhokalastuksen nuorten MM-kisoihin

16.10.2026 08:21
Samu Virmanen pääsi edustamaan Suomea heinäkuun lopulla Irlannin Ballybofeyssa järjestetyissä perhokalastuksen nuorten MM-kisoissa

Samu Virmanen pääsi edustamaan Suomea heinäkuun lopulla Irlannin Ballybofeyssa järjestetyissä perhokalastuksen nuorten MM-kisoissa 

 

Irlannin pohjoisosissa järjestetyissä kisoissa kilpailuvesinä oli kaksi jokea ja kolme järveä, joista kaksi kalastettiin veneestä ja kaksi rannalta. joet olivat aika matalia, ja vaativat suomalaisilta totuttelemista. Samoin järvillä tarvittiin erilaisia kalastustekniikoita kuin, mihin Suomessa on totuttu. 

Joukkuekilpailussa kultamitalin vei isäntämaa Irlanti ja Suomi oli 7:s. Suomen joukkue sijoittui lopputuloksissa seitsemänneksi. Kisan voitto tuli Suomeen, kun Anton Starmanin siimat olivat muita kireämällä. Kaikki sektorit kalastanut Samu Virmanen sijoittui kisassa 17:ksi. 

Äänekosken  lukion abilla, Samu Virmasella, on takanaan ahkeraa harjoittelua ja panostusta lajiin. Kalastusharrastus alkoi papan opeissa, nelivuotiaana. 

– Kävin iskän ja papan kanssa kalalla, lähinnä Joutsassa sijaitsevalta mökiltä käsin. Harrastus alkoi mato-oginnalla kunnes kuvaa tuli mukaan virvelin heitto ja perhokalastukseen heräsi kiinnostus kymmenvuotiaana, Samu Virmanen kertoo. 

Hän aloitti kisaamaan kolme vuotta sitten ja siinä taitteessa tuli kuvaan mukaan myös perhonsidonta. Taskusta löytyy jo U18 SM-kulta ja keväällä Oulussa voitettu SM-karsinta. 

– Ensimmäinen kisa oli Muuramessa, perhokalastuksen nuorten SM-kisassa. Menin katsomaan millainen on meininki, ja siitä se innostus lähti käyntiin. 

Perhonsidonta pitää harrastusta yllä myös talvella, kun ei muuten pääse perhokalastamaan. 

– Mutta kyllä minä tykkään käydä myös pilkillä. 

Samu pyrkii tekemään jokaiseen kisaan perhoja, jotka eroavat massasta. 

– Perhojen tekeminen on käsityötä ja siksi ne ovat tekijänsä näköisiä. En osaa sanoa, montako perhoa minulta löytyy, mutta todella paljon niitä on tullut tehtyä. 

Kalastus vie Samun mukaan aikaa ”erittäin paljon”. Hän kertoo kalastavansa lähes joka päivä. 

– Tai sitten sidon perhoja. Jos minulla on luppoaikaa, niin lähden mielelläni Naarakoskelle kalastamaan. Keski-Suomen alueella on hyvä asustaa, kun täällä on paljon koskia. Harrastus on kiva siinäkin mielessä, kun tapaa uusia ihmisiä. 

Samu harmittelee, ettei rasvaeväleikattuja taimenia juurikaan ole syötäväksi asti.

– Niitä ei yleensä pääse pois ottamaan. Mutta jos kirjolohi nappaa kiinni, niin se lähtee mukaan syötäväksi. 

MM-kisoihin  Irlantiin tuli kilpailijoita yhdeksästä eri maasta, jokaisessa joukkueessa viisi kalastajaa, jotka viiden päivän aikana koettivat saada kalaonnea puolelleen. 

– Hampaan koloon ei jäänyt juurikaan mitään, päinvastoin: hyvät fiilikset ja opin paljon uutta. Kun pääsi mukaan kansainväliseen kisaryhmään, niin se oli todella hyvä kokemus. 

Seuraava tähtäin on jo ensi kesässä. Samu Virmanen aikoo osallistua U24 MM-kisoihin, jotka järjestetään Slovakiassa? Tälle kesälle on edessä vielä Kaustisilla käytävät SM-kisat sekä -karsinnat. 

– Kisamatka on vielä hieman varusmiespalveluksen kautta epävarmaa, Samu sanoo. 

Tulevaisuuden askelmerkit alkavat jo hahmottua mielessä ja ammattihaave liittyy vahvasti kalastukseen: 

– Vesistöjen kunnostukseen liittyvät opinnot kiinnostavat, eli biologian puolelle on tähtäin. 

Kalastuksessa viehättää lajin monipuolisuus ja luonnossa liikkuminen. 

– Tykkään olla ulkona ja huomaan, että kalastuksen parissa kulkee tosi mukavaa porukkaa. 

Koukkuun on tarttunut monen sortin kaloja, isoja ja pieniä, mutta mikä on kalamiehelle se mieluisin ja maittavin saalis?

– Kyllä se on ahven ja voissa paistettuna.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUS – marjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTI – ilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy