ÄKS

Sarjakuvaseuran huippu-urheiluosasto vauhdissa kesäkuussa

30.06.2012 11:10



Äänekosken Sarjakuvaseura on lähtenyt jälleen aktiivisesti mukaan kesän urheilurientoihin. ÄSS:n joukkue oli tuttuun tapaan mukana muun muassa maailman parhaiden suunnistajien kisassa eli Jukolan Viestissä. Toinen joukkue on tehnyt jalkapallon TRT:ssä uuden maailmanennätyksen.

Vantaan Hakunilassa pidettyyn Valio-Jukolaan ilmoittautui 1682 joukkuetta. ÄSS rasteili upeasti sijalle 1271 eli jätti taakseen yhteensä 411 joukkuetta.

Suoritus on kunnioitettava, sillä pitää muistaa, että esimerkiksi muodostelmaluistelun ja jousiammunnan Keski-Suomen piirin mestaruuskisoissa on mukana selvästi alle 411 joukkuetta.

ÄSS:n joukkueen (Teijo Piilonen, Timo Hämynen, Vesa Tikander, Jorma Lehtonen, Miika Hämynen, Petri Hämynen, Esa Saksola) aika oli 17.57.09. Tasavahvassa ryhmässä jokainen osuus taittui 2.10?2.55 välisellä ajalla.

Jos jokainen seitsemästä kompassoijasta olisi nipistänyt ajastaan vaikka vain tunnin, olisi ÄSS noussut lopputuloksissa yli tuhat sijaa eli 214:nneksi. Kymmenen tuntia paremmalla ajalla ÄSS olisi ollut komeasti koko kisan kakkonen Kalevan Rastin jälkeen.

JOS MAHDOLLISTA, niin vielä huikeammin ÄSS urheili Turengissa niin sanotussa TRT-biennaalissa. Kahden vuoden välein, aina jalkapallon arvoturnauksen aikaan järjestettävässä Technical Ring Tournamentissa näki päivänvalon lajin uusi ME, kun taiturimainen tiimi (Ari Kavanterä, Jani Lehtinen, Tero Peltomaa, Juha Pajunen, Ville Väänänen, Reijo Askolin) pompautteli lukemiksi 37. Entinen ennätys oli 32.

Turnauksen vähiten taantuneeksi pelaajaksi valittiin Kavanterä.

HUIPPUVAUHTIA ON menty myös maastojuoksussa. Varistolla järjestetyssä ÄSS:n maastojuoksun perinteisessä GP-osakilpailussa voiton vei kisa-isäntä Raaka-Aku Vuorinen ajalla 16.29. Esa Saksola jäi puolen minuutin päähän (16.59,3).

Seuraavina maaliin saapuivat Ari Uusitalo, Teijo Piilonen, Vesa Tikander ja Tuomo Piilonen.

Vuorisen aika on uusi reittiennätys, entisen ollessa 16.53,3. Oman ennätyksensä juoksivat Saksola ja Tikander (20.24,7).

UNOHTAA EI sovi myöskään juhannusaaton Kiimasen Savulenkkiä, johon starttasi tällä kertaa tavallista vähälukuisemmin sarjakuvaseuralaisia. Teijo Piilonen palasi kympin lenkiltä ajassa 42.59 ollen 106:s. Keijo Honkonen oli 162:s (47.37). Myös Vesa Tikander juoksi 50 minuutin pintaan.

ÄSS:n kestävyysjuoksun kuningas, Raaka-Aku Vuorinen, ei päässyt Vantaalta Keski-Suomeen työesteen vuoksi, mutta ehti starttaamaan omalle kympilleen Leppävaaran urheilukentällä Espoossa tismalleen samaan aikaan, kun laukaus pamahti Lannevedellä. Lähtö välitettiin Savulenkiltä Espooseen matkapuhelimen avulla.

Vuorinen pinnisti 25 ratakierrosta upeaan aikaan 38.45,9, mikä olisi Kiimasella riittänyt sijaan 55.

Tästä menetyksestä olisi syytä ottaa oppia Äänekosken päässä.

? Jo on ihme ynnä kumma, että parhaan juoksijamme on käytävä päivätöissä ja kesän pääkilpailu jää väliin. Ongelmaan saataisiin ratkaisu, mikäli Äänekosken kaupunki myöntäisi Raaka-Akulle 50 000 euron vuotuisen apurahan, Sarjakuvaseuran kiekonheittojaoston toiminnanjohtaja Perttu Paulasto jyrisee.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy