ÄKS

Se oli Keitelejazz! – osa 7: Yhdessä sen teimme! 

24.07.2021 06:00 (muokattu 24.07.2021 10:42)
Richard Bona Quintetin Tatum Greenblatt keskittymässä backstagella Keitelejazz-konserttiin vuonna 2014. Kuva: Inka Plattonen

Se oli Keitelejazz! -juttusarjan viimeisessä osassa annetaan ääni neljälle Keitelejazz-festivaalin pitkäaikaiselle talkoolaiselle. Mikä teidät sai tulemaan mukaan vuodesta toiseen, Tiina Oksanen-Vehkala, Jukka Vehkala, Inka Plattonen ja Raino Salminen?

Teksti: Tuula Plattonen

Se oli se porukka, ja sitten se suuren maailman tulo tänne, huokaisee Keitelejazz-festivaaleilla monissa tehtävissä talkoolaisena toiminut Tiina Oksanen-Vehkala mainiten samaan hengenvetoon vuonna 2016 Keitelejazzeilla esiintyneen rumpali Carl Palmerin.

– Hän oli mulle iso asia. Mää oikeesti kannoin jo vitosluokalla koululaukkua, jossa luki ELP, Emerson, Lake & Palmer. Ja yhtäkkiä Palmer olikin täällä!

Keitelejazz-festivaalin taiteellinen johtaja Pentti Ronkanen oli käynyt kuuntelemassa Carl Palmeria yhtyeineen Englannissa ja todennut musiikin sopivan mainiosti Keitelejazz-festivaalin konserttikattaukseen. Vuoden 2016 Keitelejazzeilla yhtyeessä soittivat rumpali Carl Palmerin lisäksi Paul Bielatowicz (kitara) ja Simon Fitzpatrick (basso). Pääsikö Tiina tapaamaan idoliaan? Olisi päässytkin vaan ei rohjennut. Seurasi kauempana, kuinka Carl Palmer saapui backstagelle, veti hanskat käteensä, kantoi itse rumpusettinsä lavalle, viritti instrumenttinsa valmiiksi ja poistui keskittymään H-hetkeen.

– Otin salaa yhden selfien, jossa myös hän näkyy hämärästi taustalla, Tiina myöntää.

Tiina ehti toimia Keitelejazz-talkoolaisena vuosien mittaan monissa tehtävissä. Vuonna 2018 hän toimi festivaalimajoituksesta vastaavana ”Putkalla”, vanhalla poliisitalolla. Erityisesti siellä sai kokea, miten ison luokan tapahtumana Keitelejazz nähtiin varsinkin Äänekosken ulkopuolella. 

– Todella Keitelejazzeista Äänekoski tunnetaan. Ihmiset oli ihan poissa tolaltaan, kun oli niin hienoa.

Eräskin Putkalla yöpynyt festivaalivieras oli ihmetellyt ääneen:

– En voi vieläkään uskoa, miten teillä voi olla tällainen ohjelmisto!

Lähtiessään hän halusi ostaa muistoksi Keitelejazz-julisteen ja kaiveli rahapussiaan.

– Ei ne mitään maksa. Ota siitä!

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Äänekoski Jazz ry:n hallitus hymy herkässä valmistelemassa kesän suurta tapahtumaa keväällä 2018. Kuva: Keitelejazzin arkisto

Jukka Vehkala tuo puolisonsa tapaan esiin hyvän tiimin. Se antoi voimaa vuodesta toiseen.

– Talkoolaiset olivat innolla mukana ja jokaiseen hommaan löytyi vastuunsa hoitavia avainihmisiä, hän sanoo.

Jukka toimi Äänekoski Jazz ry:n hallituksessa 90-luvun puolivälistä, kahtena niistä yhdistyksen puheenjohtajana, mikä toi mukanaan omat tehtävänsä. Festivaalitoimijuuteen hän sai liitettyä luontevasti myös kulttuurituottajan opinnot oppisopimuskoulutuksena. Pohtiessaan, mikä häntä veti mukaan vuodesta toiseen hän nostaa tiimin rinnalle, tottakai, pääasian: musiikin. Tavoitteena oli tehdä kokonaisvaltainen ja laadukas ohjelmisto. Siitä pidettiin kiinni ja kaikki ylimääräinen oli pois. Festivaalin taiteellisen johtajan, Pentti Ronkasen, merkitystä ei voi hänen mukaansa kyllin kiittää siitä, että Keitelejazzeille saatiin vuodesta toiseen hyviä ja mielenkiintoisia artisteja.

Sekä Tiina että Jukka nostavat ylivoimaiseksi ykköseksi vuonna 1996 esiintyneen yhdysvaltalaisen jazzlaulajan, Grammy-palkitun Betty Carterin. Hänen yhtyeeseensä kuuluivat Xavier Davis (piano), Matt Hughes (basso) ja Willie Terrill (rummut). Managerin taholta oli esitetty pyyntö järjestää Betty Carterin kuljettamiseen limousiini. Ei sellaiseksi luokiteltavaa loistoautoa tiedetty löytyvän lähiseudulta. Periaatteena oli myös pyrkiä järjestämään kaikki tarvittava paikallisin voimin. Suolahtelaisella Kyösti Järvikalliolla tiedettiin olevan Jaguar. Se saatiin. Järvikallio lupautui toimimaan itse Carterin kuljettajana. Tiina kuvailee, kuinka koko ranta hiljeni, kun musta Jaguar laskeutui hiljaa kaupungintalolta rantaan johtavaa kävelytietä alas. Se oli mykistävää. Kaikki yleisössä näyttivät ymmärtävän, miten kovasta jutusta nyt oli kysymys. Hikipisaroita järjestäjille tuotti Carterin managerin esittämä vaatimus sviitistä ja vesisängystä – tai ainakin sen piti olla king size bed. Lähtökohtana pidettiin tässäkin, että Äänekosken alueelta palvelu tulisi löytää. Neuvottelut aloitettiin Hotelli Hirven johtajan kanssa, ja hän ryhtyikin tuumasta toimeen luvaten täyttää toiveet parhaansa mukaan. Hotellihuoneeseen tehtiin pientä pintaremonttia ja vuode vaihdettiin vesisängyksi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Iso joukko vapaaehtoisia mahdollisti Keitelejazzien järjestämisen vuosi toisensa jälkeen. Kuva: Kalevi Plattonen

Vaikka puitteet Äänekosken kokoisessa pikkukaupungissa olivat monessa suhteessa rajalliset, artistit olivat yleensä tyytyväisiä. Jukka Vehkala tuo esiin, kuinka artisteilta ei jäänyt huomaamatta heidän hyvinvointinsa eteen tehty työ. Kiitollisuudestaan kerrottiin suoraan sekä myös viesteissä ja somepäivityksissä jälkikäteen.

Artistien kiitoksia sai vastaanottaa myös Inka Plattonen, joka vastasi useana vuonna artistien hyvinvoinnista backstagella. Palaute tuli viimeistään lähtötilanteessa. Parhaimmillaan tultiin halaamaan. Inka kertoo, kuinka Keitelejazz on ollut Inkan elämässä jo lapsuudesta asti ”iskän puheissa”.  Vuonna 1997 Inka tuli mukaan talkooporukkaan, ensin paitamyyntiin ja muutamia vuosia myöhemmin backstagen vastaavaksi.  Hän tuo esiin useampia syitä, miksi halusi olla mukana vuosi vuoden jälkeen.

– Jotenkin se fiilis ja kun se oli niin kaunis paikka, hän aloittaa.

– Ja yleensä aina hienot ilmat!

Erityisen hyvänä muistona pysyy Keitelejazz-yhteisön hyvä henki, mikä näkyi myös yhteistyössä artistien kanssa. Inka ei voinut ajatellakaan olevansa pois vaan teki kaikkensa saadakseen työstä vapaata jazzviikoksi. Backstagesta hän halusi luoda artisteille mahdollisimman viihtyisän. Ennen vuotta 2010 backstagena toimivat aika karut työmaakopit. Niistäkin sai pienillä jutuilla viihtyisämpiä. Vuodesta 2010 alkaen bäkkäritilaksi saatiin isohko teltta. Inkan tehtävänä oli tutustua artisteilta tai heidän managereiltaan etukäteen tulleisiin toivelistoihin eli raidereihin tarjoilun osalta. Niiden pohjalta hän suunnitteli yhdessä tiiminsä kanssa päiväkohtaiset hankinnat ja tarjoilut. Tiimityö bäkkärillä kehittyi vuosien mittaan omaan uomaansa. Inka kertoo yrittäneensä pitää liikaakin lankoja omissa käsissään.

– Sitten muistin, että pitää delegoida, hän naurahtaa.

Vuosien mittaan tapaamistaan Keitelejazz-artisteista hänelle on jäänyt erityisesti mieleen Maggie Bell vuonna 2008.

– Meillä synkkas tosi hyvin.

Inkaa on jäänyt harmittamaan, ettei hän päässyt paikalle, kun Betty Carter saapui Äänekoskelle. Inka näkee sen olleen huikea juttu, joka käänsi koko Keitelejazzin uuteen mittakaavaan.  

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Keitelejazzin konserttiteltassa viihtyivät artistit ja yleisö. Kuva: Kalevi Plattonen

Kovin erikoisia toiveita tarjoilujen suhteen artisteilla ei ole ollut. Kaupoista pyrittiin löytämään mahdollisimman paljon juuri toiveiden mukaista tarjottavaa. Valituksia ei tarjoiluista koskaan tullut. Eettiset valinnat, kuten kasvispainotteisuus vahvistuivat vuosi vuodelta toiveissa enemmän. Artisteille pyrittiin järjestämään mahdollisuuksien mukaan yksityinen pukeutumistila, mikäli sitä toivottiin. Käytössä oli asuntovaunuja sekä kaupungintalon saunatilat. Hyvin toimiva backstage tarkoittaa hyvinvointia artistille ennen keikkaa ja sen jälkeen.

– Tehtäväni oli tiimini kanssa huolehtia artisteille  mahdollisuuden keskittymiseen, toteaa Inka.

– Heistä huolehditaan, mutta ollaan enemmän taustalla kuin kyseltäisiin koko ajan. Aluksi kerrotaan, mitä missäkin on ja että saa tulla kysymään. Keikan jälkeen oli enemmän rennompaa jutustelua, hän jatkaa.

Inka korostaa tilannetajun merkitystä. Sitä vaadittiin paljon. Kuka halusi enemmän rauhaa ja keskittymistä ennen keikkaa, kuka vähemmän. Keikan jälkeen olo oli rennompaa ja monet artistit viihtyivät bäkkärillä pitkäänkin. Inka kertoo kokeneensa monia mielenkiintoisia keskusteluhetkiä, erityisesti ulkomaisten artistien kanssa. Positiivista Suomi-kuvaa tuli pidettyä yllä!

Erityisasian jazzeista tekee Inkalle oman isän, Kalevi Plattosen, aktiivinen mukanaolo Keitelejazz-organisaatiossa.

– Olen  tuntenut siitä aina valtavaa ylpeyttä.

Inka muistaa isän keltaiset jazz-kengät ja kuinka kotona tehtiin julkisuuskynnyksenkin ylittänyttä jazz-lohta. Inka muistaa lämmöllä kaikkia Keitelejazzeilla työskennelleitä, unohtamatta myöskään oman siskonsa, Noora Plattosen, työpanosta artistien kuljetustehtävissä.

– Olen ylpeä saatuani olla osa Keitelejazz-yhteisöä!

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Focus-yhtyeen Thijs van Leer tunnelmoimassa Häränvirran rannassa vuonna 2014. Kuva: Inka Plattonen

Raino Salminen kerkesi toimia Keitelejazz-talkoolaisena 13 vuotta. Merja-vaimo oli lukenut, että jazzeilla tarvittaisiin talkooporukkaa. Ensimmäisenä vuonna 2005 Rainon tehtävä liittyi festivaalialueen purkutöihin. Siitä eteenpäin hän vastasi yhteistyössä Olli Hongan kanssa koko jazz-alueen rakentamisesta, toimivuudesta ja turvallisuudesta. Vastuu jaettiin niin, että Olli vastasi rakennusprojektista paikan päällä Rantapuistossa, Raino puolestaan vastasi pääosin niin sanotuista juoksevista asioista, kuten yhteydenotosta eri tahoille, hankinnoista, lupa-asioista, telttojen vuokraamisesta ja talkooporukan kokoamisesta. Festivaalilla tarvittavien telttojen tilaaminen ja pystyttämisen aikataulutus oli tarkkaa puuhaa ja vaati hyvän ennakkosuunnittelun. Etenkin suurimman teltan nosto vaati tarkkuutta. Sen pystytys aloitettiin festivaaliviikon maanantaina.

– Muutamana vuonna vesisade rajoitti pystytystä tai teltan saaminen viivästyi, mutta aina jazzit aloitettiin ajallaan, toteaa Raino.

Nelipäiväisen festivaalin päättyessä, lauantaiyönä tai viimeistään sunnuntaiaamuna, aloitettiin alueen purkutyöt. Raino koki yhteistyön toimineen aina erinomaisesti sekä rakennustiimin että koko Keitelejazz-organisaation kanssa. Hän sai tiimiltä tukea kaikessa.  Festivaalien turvallisuusasiat siirtyivät myös jossain vaiheessa Rainon vastuulle. Siihen liittyi muun muassa erilaisiin sääolosuhteisiin varautuminen.Yhden festivaalin aloitusta varjosti ennuste myrskyrintamasta, joka saavuttaisi festivaalialueen juuri iltakonsertin aikaan. Raino muistaa, kuinka myrskytuuli kaatoi sisääntuloportin 15 minuuttia ennen kuin lipunmyynti festivaalialueelle aloitettiin. Portti ehdittiin korjata paikoilleen ajoissa eikä muita vahinkoja tullut. Vuonna 2011 festivaalipäiviin osui helle, erityisesti silloin, kun Jethro Tull oli houkutellut paikalle 2 500 ihmistä. Tilanteeseen reagoitiin lisäämällä alueelle vesipisteitä ja backstagen väki kiersi yleisön joukossa jakamassa vettä. SPR:n vapaaehtoiset olivat tärkeänä tukena.

– Siitäkin selvittiin hyvin, toteaa Raino.

Milloinkaan ei ollut tilannetta, josta ei olisi porukalla selvitty.  Järjestyksenvalvonta hoidettiin suurelta osin paikallisen urheiluseuran kautta. Keitelejazz maksoi seuralle sovitun summan ja järjestyksenvalvojat tekivät talkootyön näin omalle seuralleen. Ohjeistusten kiristyessä alueelle tuli palkata lisäksi vartioinnin ammattilaisia.  Yhteistyö pelastuslaitoksen kanssa sujui Rainon mukaan mutkattomasti. Tarkastukset alueelle tehtiin ennen aloitusta sekä muutamia kertoja festivaalin aikana. Myös terveystarkastaja teki asiaan kuuluvia tarkastuskäyntejä. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Backstagen tunnelmaa hämärtyvässä illassa Häränvirran rannalla. Kuva: Tuula Plattonen

Rainolle työskentely Keitelejazzeilla oli joka vuosi mieluisaa:

– Pidän haasteista ja talkootyöstä.

Näin merkittävä kulttuuritapahtuma omassa kotikaupungissa oli myös yksi motivaatiotekijä.

– Vaikka olen muualta muuttanut, tunnen kotiseuturakkautta Äänekoskea kohtaan, hän kertoo.

Vaikka keväisin tuntui hurjalle etsiä 40–50 talkoolaista rakennushommiin, kaikki meni aina lopulta hyvin.

– Talkooporukkaan kuului parikymmentä ”vanhaa” taitajaa. Lisäksi saatiin mukaan vaihtuva määrä uusia. Pari vuotta olivat mukana ja sitten taas vaihtui. Hyvä porukka!

Raino Salmisen perheen kohdalla kävi niin kuin monen muunkin kohdalla. Koko perhe tuli vähitellen mukaan. Puoliso Merja vastasi paitamyynnistä. Myös toinen lapsista tuli mukaan paitamyyntiin toisen liittyessä rakennustiimiin. 

Keitelejazz-vuosinaan Raino kokee saaneensa paljon tuttavia, joihin ei olisi välttämättä muutoin tutustunut. 

– Kun festivaali vuosittain päättyi, tuntui oudon tyhjältä jonkin aikaa – kunnes alkoi jo tulevan vuoden valmistelu. Noiden vuosien aikana olen oppinut kuuntelemaan musiikkia uudella tavalla, hän kertoo.

– En kuunnellut aiemmin esimerkiksi jazzia ollenkaan. Nyt kuuntelen. 

Lisää aiheesta:

Se oli Keitelejazz! Mari Boinen terveiset Keitelejazzille

Se oli Keitelejazz! Iiro Rantalan tervehdys Keitelejazzille

***

Se oli Keitelejazz! -Juttusarjaa varten käytetyt lähteet ja tehdyt haastattelut: 

Ronkanen P. (2012) Keitelejazz – Suomen pienimmästä kansainväliseksi musiikkijuhlaksi. Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen julkaisema Pässinrata -lehti 2012/2013.  

Ruokolainen, V. (2007) Intressit, into ja institutionalisoituminen. Toimintojen vakiintuminen ja muutos Äänekoski Jazz. Pro Gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto. 

Äks-lehden juttuarkisto 

Äänekoski Jazz ry:n arkisto 

www.suomijazz.com 

Wikipedia

www.procolharum.com 

Pertti ”Enu” Tikander 18.11.2020

Pentti Ronkanen 20.11.2020

Pekka Siistonen 26.11.2020

Kai-Petri Gustafsson 26.11.2020 

Kalevi Plattonen 1.11.2020 – 7.7.2021

Tiina Oksanen-Vehkala ja Jukka Vehkala 3.2.2021

Juha Hintikka 21.2.2021

Inka Plattonen 12.3.2021

Leena ja Timo Niskanen 16.3.2021

Raino Salminen 29.6.2021

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy