ÄKS

Se on Kari, taas!

20.12.2012 22:31


Kari Kiiskinen jatkaa hallituksen puheenjohtajana

Äänekosken luottamusmiesten ykkönen ei vaihdu. Demarit valitsivat pääpaikalle eli ensi vuonna aloittavan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Kari Kiiskisen.

Edessä on neljä vuotta kunnallispolitiikkaa Kiiskisen johdolla. Sama mies on hoitanut tehtävää nyt kaksi vuotta, kun suolahtelainen Kiiskinen peri hallituksen nuijan sovitusti Rolf Nyholmilta.

Eli Kiiskisen eduskuntavaalilausetta mukaellen: Se on Kari – taas!

Valintaprosessi ei ollut demareille helppo, sillä halukkaita ja haluttuja, mutta haluttomia tehtävään riitti. Lopulta kisassa oli kaksi pääehdokasta, joista vanhempi ? Rolf Nyholm ? antoi nuoremmalle tilaa.

? Rolf ilmoitti, että valtuuston varapuheenjohtajuus on hänelle sopiva tehtävä, valintoja ohjannutta työryhmää johtanut Simo Salmelin kertoo.

Demarit hyväksyivät työryhmän ehdotukset luottamusmiehistä lopulta yksimielisesti.

? Mutta keskustelua käytiin paljon. Tuntoja purettiin ja moitetta tuli kenelle milloinkin. Kukaan ei ole kaikkiin tyytyväinen. Lopulta kuitenkin kaikki poistuivat kokouksesta hyvillä mielin.

Yksi syy tyytymättömyyden osoituksiin oli tietenkin demareiden vaatimaton vaalitulos. Perinteinen Äänekosken ykköspuolue säilytti toki asemansa kunnallisvaaleissa, mutta ääniosuus putosi neljä prosenttiyksikköä 25,7:ään. Eduskuntavaaleihin nähden nousua tuli kuitenkin 0,5 prosenttiyksikköä.

Kiiskisen ja Nyholmin luottamustehtävien lisäksi tärkein valinta oli Seppo Ruotsalaisen nostaminen ”Kaken” eli kasvun ja kehityksen lautakunnan johtajaksi. Kiiskisen ohella hallituksen jäseniksi nimettiin Merja Närhi ja Keijo Kainu (uusi).

Myös vasemmistoliiton väki kokousti torstaina. Sirpa Martins jatkaa hallituksessa, ja Pekka Leppänen nimettiin valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi. Ilkka Kovanen johtaa teknistä ja Jouni Sohlman vapaa-aikalautakuntaa.

Demareiden valinnat:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja: Kari Kiiskinen
Kaupunginhallituksen jäsenyys: Merja Närhi ja Keijo Kainu
Valtuuston 1. varapuheenjohtaja: Rolf Nyholm
Kasvun ja oppimisen lautakunta: Seppo Ruotsalainen (pj), Timo Pulli ja Mari Paananen
Perusturvalautakunta: Eero Hakonen ja Jani Korhonen
Tekninen lautakunta: Kari Kumpulainen, Meeri Hytönen, Riitta Nyrönen
Ympäristölautakunta: Veikko Tarvainen, Liisa Lakanen
Vapaa-aikalautakunta: Hannu Penttinen (varapj), Heikki Mäkinen
Tarkastuslautakunta: Pentti Salminen (varapj), Virva Tikkanen

Vasemmistoliiton valinnat:

Kaupunginhallitus: Sirpa Martins
Valtuuston 2. varapuheenjohtaja: Pekka Leppänen
Tekninen lautakunta: Ilkka Kovanen (pj)
Vapaa-aikalautakunta Jouni Sohlman (pj)
Perusturvalautakunta: Simo Holopainen
Ympäristölautakunta: Tuula Kallberg
Tarkastuslautakunta: Kalervo Toffer
Kasvun ja oppimisen lautakunta: Sinikka Rautianen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy