ÄKS

Simo Terävälle menestystä maantieajon SM-kilpailuissa

17.08.2012 19:27

Tänä kesänä maastopyöräilyn SM-pronssia 14-vuotiaitten poikien sarjassa pokannut Simo Terävä kävi kokeilemassa kykyjään maantieajon SM-kilpailuissa Vantaalla viime viikonloppuna.

Tulokset olivat rohkaisevia, vaikka kyseessä olivat Simon ensimmäiset kansallisen tason maantieajot. Lauantain tempoajo onnistui erinomaisesti, tuloksena neljäs sija ja pronssi jäi vain kuuden sekunnin päähän.

Sunnuntain yhteislähtö päättyi yllättävästi, sillä suurin osa koko ryhmästä ajoin 42 km matkan yhdessä muutamista hyvistä irtiottoyrityksistä huolimatta. Näinpä ratkaisut jäivät loppukirin varaan, Simon sijoitus oli 10. ja ero voittajaan oli ainoastaan kuusi sekuntia. Simo valitsi rohkean taktiikan ja veti koko ryhmää suuren osan matkasta, niinpä paukuja ei enää jäänyt riittävästi tuohon loppurutistukseen.

Nuori pyöräilijä oli tyytyväinen aikaisemmista poikkeavaan kilpailuun.

? Ihan mukavalta tuntui ajaa välillä maantiellä, vaikka onhan se ihan erilaista kuin metsässä, Simo Terävä kertoo.

Kuluva pyöräilykausi alkaa kääntyä lopuilleen ja jäljellä enää muutamia pienempiä kilpailuja. Ensi kesänäkin Simo aikoo osallistua maastopyöräkisojen lisäksi myös maantiekisoihin.

Tuloksia:

M-14 10 km

1 70 Juho Kuusikoski P-P 0:16:33,23
2 76 Aku Keloneva OTC 0:16:45,01
3 75 Oskari Hanhioja P-P 0:16:56,86
4 67 Simo Terävä JYPS 0:17:03,08
5 69 Antti-Jussi Juntunen KorsKa 0:17:09,94
6 72 Max Koivula P-P 0:17:23,94
7 81 Jonne Itkonen CCH 0:17:52,38
8 74 Sakari Lukkari KorsKa 0:17:56,85
9 68 Visa Joenperä P-P 0:17:58,01
10 77 Miika Laitala PyöRi 0:18:04,31
11 73 Casper Hänninen Akille 0:19:20,04
12 78 Nuutti Antikainen CCH 0:19:21,78
13 66 Luukas Methuen CCH 0:19:43,41
14 79 Juho Kantola KorsKa 0:19:45,33
15 71 Jussi Riekkola OP-P 0:23:25,57
82 Casper Holmen P-P E
65 Jimi Lång P-P E
80 Pekka Soukko P-P E

Sunnuntai:

M14 42 km yksi kierros + 10 km

1 70 Juho Kuusikoski TP-P 1:19:02
2 287 Aku Keloneva OTC 1:19:03
3 81 Jonne Itkonen CCH 1:19:03
4 288 Ilmari Tunkkari GIF 1:19:04
5 289 Tomi Santasalo Po-Ta 1:19:04
6 69 Antti Jussi Juntunen KorsKa 1:19:05
7 71 Jussi Riekkola OPP 1:19:05
8 77 Miika Laitala Pyö-Ri 1:19:06
9 75 Oskari Hanhioja TP-P 1:19:06
10 67 Simo Terävä JyPS 1:19:08
11 74 Sakari Luukkari KorsKa 1:19:20
12 79 Juho Kantola KorsKa 1:27:54
13 78 Nuutti Antikainen CCH 1:28:24
14 73 Casper Hänninen Akille 1:32:02
68 Visa Joenperä TP-P dns
82 Casper Holmen TP-P dns
65 Jimi Long TP-P dns

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy