ÄKS

Tennishallilla pääsee nyt pelaamaan myös padelia

20.08.2021 06:00
Marko Ikonen ja Ville Irtamo ovat uusia padel-valmentajia. Piukku Kopiloff (kesk.) opastaa. Kuva: ÄTS/Tapio Tourunen

Meksikolainen mailapeli sopii kaikenkuntoisille ja -kokoisille. Lajia pääsee harrastamaan nyt myös Äänekoskella.

 

Äänekosken tennishalliin on rakentunut uunituore padel-kenttä. Kun toimittaja kysyy lajin yhteyksistä tennikseen ja squashiin, korjaa lajin vuonna 2003 Suomeen tuonut Piukku Kopiloff luulot heti vääriksi.

– Alunperin padel on kehitetty kaikenikäisten piknik-peliksi, jota pelasivat perheet lapsineen ja mummoineen. Vasta Euroopassa siitä tehtiin hyvin koulutettujen ja varakkaiden laji. Pisteitä lasketaan kuten tenniksessä, mutta kaiken ytimessä on omaksi iloksi ja muiden kanssa liikkuminen, Kopiloff kuvailee.

Ja hauskasta lajista onkin kyse. Lyhytvartisella mailalla jopa ummikko osuu palloon, ja onnistumisen tunne on riemastuttava. Padelia pelataan toki ammattilaistasollakin, mutta Kopiloff haluaa viedä lajin ilosanomaa jokaiselle liikkujalle.

– Useimmiten kentältä kuuluu naurua. Padel on sosiaalista ja yhteisöllistä, sillä kaiken ytimessä on oman parin kanssa kommunikoiminen ja vastustajan kunnioittaminen. Olen kiertänyt yli 600 koulua padel-opetuksen merkeissä, ja aina myös ne vähiten liikunnalliset ovat löytäneet jutun jujun. Kuka tahansa voi nauttia padelista, Kopiloff summaa.

Äänekosken Tennisseuran Tapio Tourunen kertoo, että seuraan on perustettu padel-jaosto, ja paikkakunnalta löytyy kaksi Kopiloffin kouluttamaa padel-valmentajaa, Marko Ikonen ja Ville Irtamo.

– Heillä on jo entuudestaan vahva valmennustietämys useammasta lajista. Nyt he saivat hyvän perehdytyksen myös padeliin. Vaikka padel on matalan kynnyksen peli, niin muutaman tunnin alkukoulutuksella siihen pääsee paljon paremmin mukaan, Tourunen toteaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Piukku Kopiloff on tehnyt pitkän työn padelin eteen. Gran Canarialla asuva Kopiloff on koronan aikaan viihtynyt Suomessa ja ehti piipahtaa myös Äänekoskella.

Tourunen kertoo, että padelia voi kokeilla hallin vuokramailoilla. Hän myös muistuttaa, että tennishallin ajanvaraussysteemi on uuden kentän myötä vaihtunut.

– Ajanvaraukset voi nyt tehdä Playtomic-nettisovelluksella, Tourunen vinkkaa.

RIINA NYGRÉN

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy