Äänekoskelainen Jani Lehtinen on raivannut tiensä Hollywoodiin. Lehtinen on työskennellyt muun muassa elokuvassa Betoniyö, joka on sai tv-ensi-iltansa sunnuntaina 5. huhtikuuta. Lehtisen valaisun taitoa saa ihailla YLE Areenasta 13. huhtikuuta asti.
Synnyin Ruotsissa Hultsfredissä. Muutimme Suomeen ja Äänekoskelle kun olin 7-vuotias. Olin varmaan aika erikoisennäköinen, kun menin kouluun toiselle luokalle. Minulla oli puukengät, farkut, farkkuliivit, flanellipaita, ja avaimet roikkuivat kettingissä farkuissa. Sain kuitenkin aika nopeasti kavereita. Suomi oli äidinkieleni, mutta sen kirjoittaminen oli aluksi vaikeaa, kun olin käynyt ruotsinkielistä koulua.
Asuimme KOP:n talon takana Väinämönkadulla. Siellä syntyi myös rakas pikkuveljeni Mikko. Parin vuoden jälkeen muutettiin Markkamäkeen. Nuoruusvuosina urheilin, hiihdin ja jonkin verran pärjäsinkin siinä. Teini-ikäisenä iski sitten punkrock. Meillä oli bändi nimeltään Brutal. Jos sitä jotenkin kategorisoi, niin se oli jenkki-hc:tä, ei mitään nahkatakkipunkkia. Maihinnousukengät, farkut ja valkoinen t-paita. Kovasti oli asiaa, kun siinä iässä piti yrittää hahmottaa maailmaa ja sen vääryyksiä. Aluksi treenattiin Kuhnamon studiolla, ja sieltä asti on ollut lämpimät välit Tikanderin Enun kanssa. Bändissä oli Honkosen Jari, Oksasen Sami ja Siniluhdan Arto, jonka tilalle tuli sitten Koskisen Pasi. Salmisen Jannekin siinä oli alussa.
Bänditouhu leimasi yläaste- ja lukiovuosia. 15-16-vuotiaina marssittiin kulttuuritoimistoon Holopaisen Hannun juttusille. Haluttiin ihan oma treenikämppä. Lopulta saatiin sellainen vanhasta puutalosta Lompsalinnaa vastapäätä. Kansa Taisteli treenasi myös siellä. Sinä kesänä soitettiin paljon, onneksi oltiin äänieristetty sitä soittotilaa.
10-vuotias ilveilijä jossain Mikkelin lähellä.
Musiikkimme oli aika marginaaliin kuuluvaa. Pienlehtitouhu oli silloin aktiivista, ja Korpilahdella ilmestynyt Ulo julkaisi yhden biisimme seiskatuumaisella EP:llään. Sitten tehtiin myös oma EP nimeltään Tappavat pisarat Keravalaiselle pienlevy-yhtiölle Kahlenukke Recordsille. Sitä painettiin jotain 600 kappaletta. Sille skenelle ominaista oli, että suurin osa painoksesta myytiin ulkomaille. Oli hienoa, kun postissa tuli parin kuukauden ajan New Yorkista kirjeitä, joissa oli yhden paikallisradion soittolistoja. Käytiin kahtena vuonna soittamassa Liedon punk-festareillakin.
Ivalojoella melomassa Matti-sedän kanssa.
Lukion jälkeen olin aktiivinen monessa touhussa. Videopajassa touhuttiin Hiltusen Jukan kanssa. Elävän musiikin yhdistyksestä Äknepopista tuli tärkeä yhteisö, ja yhtäkkiä olin sen puheenjohtaja. Olin teatterin kannatusyhdistyksessä ja tein asioita, joista olin kiinnostunut. Pääsin työllistettynä teatteri- ja kulttuurisihteeriksi. Äänekoskella oli hieno elokuvakerho. Hytösen Heikki otti minut kerran mukaansa Etelä-Suomen reissulle, ja saman tien olin Suomen Elokuvakerhojen liiton hallituksessa.
Olin elokuvakoneenkäyttäjänä Työskillä, ja sain päättää osan ohjelmistosta. Jo silloin tuntui siltä, että minusta ei ole kahdeksasta neljään –hommiin. Kun istuin siellä kopissa ja näytin leffoja, niin alkoi tuntua siltä että haluan tälle alalle. Erityisesti se visuaalinen puoli kiinnosti.
Työski ja Mäkkäri olivat tärkeitä paikkoja minulle monessa mielessä. Vietin niissä paljon vapaa-aikaa ja itse asiassa Työskillä asuinkin. Työskin purkaminen tuntui totta kai pahalta, mutta toisaalta tiesin hyvin rakennuksen kunnon.
Muutin pois Äänekoskelta vuonna 1992, kun pääsin Turun taiteen ja viestinnän oppilaitokseen. Vuonna 1996 sain sieltä medianomin paperit.
Wacklinin Henkka oli naapurinpoika Sivakankadulta. Sen kuumapään kanssa on tunnettu nuoresta asti. Henkka asui 24 neliön yksiöni lattialla Töölössä muutettuaan Helsinkiin. Sen jälkeen Henkka on luonut oman uransa elokuvapuolella.
Ivalojoella melomassa 15-vuotiaana.
Olin viikon Hollywoodissa, kun Betoniyö palkittiin. Se oli ikimuistoinen reissu ja mahtava gaala. Pääsin tapaamaan aikuisikäni sankareita, kuvaajalegendoja. Alan raamattu American Cinematographer teki meistä juttua.
Tässä työssä tutustuu koko ajan uusiin ihmisiin. Tuntuu siltä, että on mahdollista muistaa vain tietty määrä kasvoja, siksi joskus Äänekoskella pitää miettiä nimiä. Leffoja tehdään eniten kesällä, sen takia esimerkiksi Keitelejazz jää useimmiten väliin.
Olen huomannut, että tehdaspaikkakunnilta tulee ihmisiä, joilla on vahva kotiseutuhenki. Itseäni harmittaa se, että ehdin käydä aika harvoin Äänekoskella. Tämä on aika intensiivinen ala, ja reissaamista on paljon. Täällä Etelä-Suomessa on onneksi ollut ja on vieläkin aika vahva Äänekoski-yhteisö.
Padjelantassa pikkuveli Mikon ( 3v. ) kanssa 12-vuotiaana.
NOPEAT
Mikko Niskanen vai Aki Kaurismäki?
Koko ura: Aki, yksittäinen elokuva: Mikko. Odotan kuin kuuta nousevaa tulevaa Suomi elokuvan Aki-Mikko Niskamäkeä.
Heikki Hytönen vai Peter von Bagh?
Piirinmestari vai maailmanmestari? Jos jompikumpi on pakko sanoa niin Petteri.
Valo vai varjo?
Valaisijan työ on valon ja varjon leikkiä, molempien hallintaa. Maailman alussa ensin oli valo. Meidän firman nimi on Valofirma. Että ei tähän voi muuta vastata kuin valo, vaikka se varjo on usein mielenkiintoisempi.
Goldfinger vai Powderfinger?
Shelter me from the powder and the finger. Cover me with the thought that pulled the trigger. Nipan merkitys on järjettömän suuri. Powderfingerin sanoitusta voisi analysoida loputtomiin. ÄKS voisikin päätoimittajan johdolla järjestää aiheesta seminaarin.
Kuqi vai Forssell?
Kuqi. Se asenne.
FAKTA
Jani Lehtinen
Syntynyt 30.11.1970 Hultsfredissä. Asunut vuodet 1978-1992 Äänekoskella.
Valofirma Cine Light Rental Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2013 maaliskuusta asti.
Toiminut valaisijana 46 pitkässä elokuvassa, muun muassa Suomen Oscar-ehdokkaana olleessa Betoniyössä (2013). Elokuvan kuvaus palkittiin alkuvuodesta Hollywoodissa sellaisten elokuvien sarjassa, jotka eivät ole levityksessä Yhdysvalloissa.
”Oli hyvin opettavaista olla mukana David Fincherin Hollywood-leffassa The Girl with the Dragon Tattoo. Siinä ei voinut mennä sen taakse, ettei ole resursseja.”
Asuu Porvoon Ilolassa omakotitalossa. ”Talonrakennus alkoi sillä, että kaadoin tien alta puut”.
Perhe: vaimo Riikka Virtanen, lapset Väinö (14) ja Siiri (13).
