ÄKS

Urho jätti jumbosijan

18.02.2012 23:12

Kaksi edellistä otteluaan jääkiekon II-divisioonassa hävinnyt Suolahden Urho palasi voittokantaan, kun se peittosi kotihallissaan Suonenjoen Kiekko-Karhut niukasti 3-2 (1-1, 1-1, 1-0).

Ensimmäisessä erässä kotijoukkueen maalista vastasi erän puolessa välissä Antti Temonen. SuKiKa onnistui tasoittamaan reilu kolme minuuttia myöhemmin.

Vierasjoukkue siirtyi ottelun toisessa erässä 1-2 johtoon ajassa 27.46. Urhon tasoitus tuli hieman ottelun puolenvälin jälkeen Sakari Rintamaan toimesta.

Kolmannen erän alussa Urholla oli tilaisuutensa ratkaista ottelu edukseen, sillä se pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla täydet kaksi minuuttia. Ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta ajassa 52.59 Kristian Liimatainen iski Urhon 3-2 johtoon.

Kotijoukkue onnistui säilyttämään johtonsa loppuun asti vaikka Sami Pekkalan ja Jari Orasen perättäiset estämisjäähyt antoivat vielä Kiekko-Karhuille tilaisuuden.

Voitolla suolahtelaiset nousivat pois jumbosijalta, jättäen tämän päiväisen vastustajansa viimeiseksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy