ÄKS

Urho joulutauolle kahdeksan ottelun voittoputkessa, Sukika kaatui nihkeän esityksen jälkeen

10.12.2023 09:56 (muokattu 10.12.2023 09:57)
Kuva Tomi Tiainen 

Suolahtelaiset saivat lauantaina vieraita mansikkapitäjä Suonenjoelta. Jo ensimmäisessä erässä oli havaittavissa, että illasta tulisi vaikea, eikä pisteet jäisi helpolla Murskaamoon. 

 

Sukika menikin 1-0 johtoon erän puolivälissä. Vahvasti paineistanut vierasjoukkue teki Urhon avauspelaamisesta hankalaa, ja vastustajan maalilla pelannut Samu Akiola venytti tähän päälle vielä muutaman paraatitorjunnan. Urhon Jarkko Kaasinen iski tärkeän tasoituksen erän viimeisellä minuutilla.

Toinen erä muutti pelin kulun. Sukika pääsi iskemään itsensä johtoon, mutta seuraavat kolme maalia teki Urho. Jere Riihuhta, Kristian Kujala ja Lasse Riitesuo vuorollaan iskivät maalit mieheen, ja loppuerässä Kujala teki illan toisensa sinetöiden erätaukolukemat 5-3.

Kolmannessa erässä Kujala viimeisteli hattutemppunsa, ja kun Sukika sai kiekon verkkoon vain kerran, pisteet jäivät Suolahteen.

Urho jatkaa matkaa joulutauolle, ja seuraavan kerran se pelaa vasta loppiaisena Jyväskylässä. Sarjakärjessä porskuttava Urho kärsi syyskauden ainoan tappion sarjakakkoselle PEPOlle. Kotikaukalossa joukkue ei ole hävinnyt kertaakaan, ja Äänekosken runsaslukuisin kotiyleisö onkin ollut selkeästi suuri voimavara joukkueelle kauden aikana!

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy