ÄKS

Urholle voitto pitkän kaavan kautta Laukaassa

20.02.2021 11:08
Arkistokuva. Kuva: Valtteri Vainio

Urhon edustuskiekko matkasi perjantai-iltana Laukaaseen, kun se kohtasi paikallispelissä paikallisen Gladiatorsin. Sarjakakkosena majaileva kotijoukkue oli viime otteluissa kulkenut lähes voitosta voittoon, joten haaste oli kova.

 

Ensimmäinen erä alkoi vieraiden osalta riemukkaasti, kun Tuukka Halttunen vei Urhon 0-1 johtoon. Erän edetessä vieraat kuitenkin sortuivat pariin jäähyyn, ja kotijoukkue lähti erätauolle 2-1 johdossa.

Toisessa erässä Lasse Riitesuo toi Urhon tasoihin ylivoimalla. Pian tästä kotijoukkue iski itsensä johtoon, mutta kaksi seuraavaa iski Urho. Ensin Teemu Raatikainen ohjasi Urhon tasoihin, ja tämän jälkeen Ilmari Åsenbryggin lämärit lauloi johtomaalin arvoisesti.

Kolmannessa erässä riitti tilanteita molempiin päätyihin. Vieraiden epäonneksi siirretyn rangaistuksen aikana Gladiators pääsi kuitenkin iskemään pelin tasoihin, ja ottelu venyi jatkoajalle. Jatkoajalla ei voittajaa saatu selville, joten edessä oli voittomaalikilpailu. Urholta onnistui Riitesuo ja Hiskias Hakala, ja pisteet matkasivat Suolahteen.

Gladiators – Urho 4-5

Urhon ottelut jatkuvat ensi viikon lauantaina, kun Suolahteen saapuu vieraaksi LeKi-75 Leppävirralta. Ottelu on katsottavissa jälleen Suolahden Urho TV:stä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy