Suolahden Urho ei onnistunut viime kauden päätteeksi varmistamaan sarjapaikkaansa II-divisioonassa, vaan jäi ensimmäisen putoajan paikalle.
Tiedossa kuitenkin oli, että jos III-divisioonasta ei löydy riittävästi nousuun halukkaita joukkueita, olisi Urholla mahdollisuudet jatkaa II-divisioonassa. Näinhän siinä sitten kävi, että suolahtelaiset saivat pitää sarjapaikkansa.
? Urho jatkaa II-divarissa ensi kaudella. Myös Jyväskyläläinen FBC DUX sai pitää sarjapaikkansa, kertoo Urhon salibandyjaoston puheenjohtaja Ari Baas.
? Suunnilleen samalla joukkueella mennään kuin viime kaudella, Baas toteaa. Joitakin muutoksia saattaa kuitenkin olla luvassa, Baas lisää salaperäisesti haluamatta vielä kertoa enempää.





















