ÄKS

Urhon yritti revanssia – pisteet jäivät Tikkakoskelle

05.10.2020 10:10
(arkistokuva)

Urho lähti hakemaan sunnuntaina revanssia Tikkakoskelta, kun se matkasi Pelikaanien vieraaksi. Ottelusta muodostui lauantaisen tapaan erittäin tasainen, ja tapahtumia riitti viime minuuteille asti.

 

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue oli aktiivisempi, ja pääsikin iskemään ottelun avausmaalin. Erän loppupuolella Urhon pelatessa ylivoimaa, Lasse Riitesuo iski kuitenkin vieraat tasoihin maalin edustalta.

Toisessa erässä Riitesuo täydensi jo hattutempun, kun hän kahdella maalillaan vei vieraat jo 1-3 johtoon. Näissä lukemissa mentiin erän loppua kohti, jossa pari virhettä kostautuivat vieraiden näkökulmasta, ja Pelikaanit tulivat tasatilanteeseen 3-3.

Kolmannessa erässä sarjapisteistä nähtiin armotonta taistoa. Erän alussa Antti Temonen vei Urhon johtoon, mutta tämän jälkeen kotijoukkueen Arttu Likola otti Pelikaanit reppuselkään ja iski kolme maalia, näin ollen kotijoukkue syötti vierailleen jälleen karvasta kalkkia napaten täyden pistepotin.

Urhon pelit jatkuvat lauantaina 17.10, kun vieraaksi saapuu SuKiKa Suonenjoelta.

Pelikaanit – Urho 6-4

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy