Kunnallisvaalien ääniharava Marke Tuominen sekä kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat Kari Kiiskinen ja Matti Tiusanen eivät ole vielä jättäneet vaalirahoitusilmoituksiaan. Kiire alkaapi olla, sillä aikaraja tulee vastaan uudenvuodenaattona klo 16.
Johtavien poliitikkojen lisäksi ilmoitustensa kanssa ovat viivytelleet monet muutkin valtuutetut. Yhteensä yhdeksän muunkin valtuutetun nimet puuttuvat yhä vaalirahoitusvalvonnan sivulta. Valtuutettuja on Äänekoskella 43, joten yli neljännes on jättänyt velvollisuutensa täyttämättä.
Velvollisuus koskee myös varavaltuutettuja, joiden kohdalla tilanne on vielä hivenen heikompi. Valtiontalouden tarkastusvirasto odottaa yhä 15 varavaltuutetun ilmoituksia.
Valtuutetuista heikoimmin tehtävänsä ovat hoitaneet demarit, sillä 12 valtuustoon valitusta viiden ilmoituksia odotellaan. Vihreiden valtuutetuista molemmat ovat jättäneet ilmoituksensa, mutta toisaalta molemmat vihreiden varavaltuutetut ovat yhä ”mustalla listalla”.
Kokonaisuudessa ahkerimmin lakia ovat noudattaneet vasemmistoliiton edustajat: 14 valtuutetusta ja varavaltuutetusta vain kahden vaalirahatietoja odotellaan. Myös perussuomalaiset ovat ? Tuomisesta huolimatta ? olleet aktiivisia.
Lain mukaan valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valitun kunnallisvaaliehdokkaan on eriteltävä vaalirahoituksensa, jos budjetti ylittää 800 euroa. Jos summa jää alle 800 euron, on ehdokkaan annettava tästä kirjallinen vakuutuksensa.
ÄKS haastaa nyt kaikki Äänekosken valtuutetut ja varavaltuutetut hommiin. Näyttäkää, että tämä vaalirahoituslain velvollisuus täytetään meilläpäin moitteettomasti!
Homman kokonaan unohtaneille tiedoksi, että vaalibudjetin (tai vakuutuksen alle 800 euron budjetista) voi jättää myös sähköisesti ? eihän postitse enää oikein ehtisikään.
Sähköisesti tehdyt vaalirahoitusilmoitukset ovat luettavissa välittömästi. Nyt siis on hyvä tarkkailla ja jännittää, ketkä ottavat ÄKSän vinkistä vaarin ja ketkä eivät?
Jos ilmoituksia ei ole toimitettu uudenvuodenaaton iltaan mennessä, valtiontalouden tarkastusvirasto muistaa ilmoitusvelvollista kehotuksella. Jos se ei tehoa, voidaan kehotusta tehostaa uhkasakolla.
Musta lista
Puuttuvat vaalirahoitusilmoitukset to 27.12. klo 19.50
(www.vaalirahoitusvalvonta.fi)
SDP (12 valtuutettua)
? Kari Kiiskinen
? Timo Pulli
? Rolf Nyholm
? Marko Tuhkanen
? Hannu Penttinen
? 5 varavaltuutettua
yht. 10 / 24 = 41,7 %
Keskusta (8 valtuutettua)
? Matti Tiusanen
? Risto Kumpu
? 4 varavaltuutettua
yht. 6 / 16 = 37,5 %
Perussuomalaiset (7 valtuutettua)
? Marke Tuominen
? Lauri Lax
? 1 varavaltuutettu
yht. 3 / 14 = 21,4 %
Vasemmistoliitto (7 valtuutettua)
? Matti Virtanen
? 1 varavaltuutettu
yht 2 / 14 = 14,3 %
Kokoomus (4 valtuutettua)
? Kalle Niskanen
? 2 varavaltuutettua
yht. 3 / 8 = 37,5 %
Kristillisdemokraatit (3 valtuutettua)
? Piia Soininen
? 1 varavaltuutettu
yht. 2 / 6 = 33,3 %
Vihreät (2 valtuutettua)
? Jaana Tani
? 1 varavaltuutettu
yht. 2 / 4 = 50,0 %
eli mitä suurempi prosenttiluku puolueella on, sitä huonommin puolueen valtuutetut ja varavaltuutetut ovat ilmoittaneet vaalirahoituksestaan.