ÄKS

”Vähän ajattelin Hanskia…” – äänestysvoitto lämmittää Huiman kaikkien aikojen futaajaksi valittua Reijo Rantasta

04.08.2022 21:21
Reijo Rantasella kädessään kunniakirja valinnasta Huiman kaikkien aikojen pelaajaksi ja SM-sarjan maalikuninkaan pokaali vuodelta 1975. Kumpi on arvokkaampi? – No ehkä maalikuninkaan pokaali, mutta tämä äänestyksen voitto oli huomattavasti epävarmemmalla pohjalla! Toki tarvitsin maaleihin apuja muilta pelaajilta, Rantanen pohtii.

Ei kahta sanaa siitä, kuka on Huiman kaikkien aikojen ykkönen. Reijo Rantanen keräsi ylivoimaisesti eniten ääniä ÄKSän lukijaäänestyksessä.

– Tämä on tosi hienoa, oikein sydäntä lämmittävä juttu!

Tämä oli Reijo Rantasen ensireaktio, kun hän kuuli voittaneensa ÄKSän yleisöäänestyksen, jossa haettiin Äänekosken Huiman kaikkien aikojen parasta jalkapalloilijaa.

Reijo Rantanen veikkasi itse, että hänen omiin esikuviinsa kuulunut Hannu Hämäläinen (kuvassa) olisi voinut voittaa äänestyksen.

Rantanen oli ylivoimainen, sillä hän sai 198 pistettä, ja toiseksi tullut Kari Hilpinen 133 pistettä. Hilpisen tuntumassa olivat Seppo Rahkonen (129) ja Hannu Hämäläinen (114).

KÄRKINELIKKO erottautui selvästi muista.

– Arvasin että ei siinä ole monta kaveria, jotka voivat voittaa, mutta vähän ajattelin Hämäläisen Hanskia, ”Repe” Rantanen pohtii.

Pitkän uran sekä pelaajana että valmentajana tehnyt Rantanen tietää, ettei tällaisia valintoja ole helppo tehdä.

– Kuka miltäkin kantilta asia katsoo. Onko Messi vai Ronaldo parempi, sekin on vaikea sanoa.

RANTANEN ARVELEE, että hänen voittamansa SM-sarjan maalikuninkuus kaudella 1975 Mikkelin Pallo-Kissojen paidassa vaikutti ratkaisevasti tulokseen.

Rantanen lähti Huimasta kaudeksi 1972 Mikkeliin ja viihtyi Pallo-Kissoissa viisi kautta, näistä kolme SM-sarjassa (1974, 1975, 1976). Vuosina 1977-1979 hän pelasi I-divisioonassa Kuusysin ja MP:n riveissä.

Sakari Happo oli yksi Rantasen valmennettavista, joka nousi Huimasta SM-sarjaan. Ja samaan seuraan kuin Rantanen, Mikkelin Palloilijoihin.

Rantanen palasi Äänekoskelle ja nosti valmentajana Huiman SM-sarjan porteille 1980-luvulla. Tämän huikean ajanjakson alkuvaiheita, kauden 1982 tapahtumia II-divisioonassa, ÄKS on kerrannut tämän kesän juttusarjassaan.

MONET 1980-LUVUN huippupelaajat osallistuivat ÄKSän äänestykseen. Repe ei osallistunut. Jos olisi osallistunut, niin hän olisi löytänyt viiden parhaan listalleen pelureita Hämäläisen lisäksi juuri tuosta 1980-luvun huippujoukkueesta.

– Rahkosen Seppo, Hilpisen Kapi, Hapon Sakke… Siinä oli paljon kovia pelaajia.
Osattiin sitä ennenkin, Rantanen tietää.

Itseään vanhemmista pelaajista Reijo Rantasen mieleen on jäänyt myös kovapotkuinen Leevi Mikkonen.

Esimerkiksi kovista potkuistaan tunnettu Leevi Mikkonen nousee hänen listallaan korkealle.

– Kerran oltiin Kokkolassa pelaamassa, ja tuli vapari lähes keskikentältä, siitä vähän maaliin päin. Oli vielä märkä keli. Leevi vetäisi, ja pallo otti kimmokkeen vähän ennen maalivahtia ja meni maaliin!

Myös maalivahti Pentti ”Piepe” Wacklin olisi Repen listan kärkipäässä. Samoin Pertti ”Pimpo” Kautto ja Heikki ”Heke” Mäkinen.

– Pimpo olisi pärjännyt suuremmissakin ympyröissä, hän ja Heke olivat varmasti teknisesti taitavimmat kaverit Huimassa.

Maalitykki Pertti ”Pimpo” Kautto olisi Reijo Rantasen arvion mukaan menestynyt isommissakin ympyröissä.

VAIKKA HUIMAN 1980-luvun huippukausi I-divisioonassa on jäänyt monille mieleen vahvasti, kertyi äänestyksessä pisteitä myös muiden aikakausien pelaajille. Tämä ilahduttaa Rantasta, josta itsestään kehittyi maalintekijä ja maalikuningas vasta Huima-vuosien jälkeen.

– Pelasin yhteensä kahdeksan vuotta SM-sarjassa ja I-divisioonassa, ja joka kerta olin joukkueeni paras maalintekijä. Pystyin aina auttamaan joukkuettani sillä tavalla, vaikka totta kai siinä tarvittiin apuja joukkuekavereilta, hän korostaa.

ÄKSÄN ÄÄNESTYKSESSÄ pisteitä kertyi peräti 45:lle Huimassa jalkapallouraansa tehneelle pelaajalle. Seura ei ole aivan SM-tasolle yltänyt, mutta moni Huiman kasvatti on päässyt näyttämään taitojaan pääsarjassa.

– Oman työn osuus on siinä ollut ratkaiseva. Hirvittää nähdä, kuinka vähän nykypolvi tekee töitä joukkueen omien harjoitusten ulkopuolella, sanoo myös valmentajan silmin lajia pitkään seurannut Rantanen.

Yli 50 vuoden takainen Huiman ykkösveskari Pentti ”Piepe” Wacklin menestyi myös äänestyksessä.

Katso kaikki tulokset tästä jutusta.

Artikkeli liittyy ÄKSän juttusarjaan Huiman historiallisesta kesästä 1982. Huima-futiksen 80-lukua voi muistella myös tässä Facebook-ryhmässä.

Lue lisää: Äänestysaika päättyy sunnuntaina! Kuka on Huiman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija?

Lue lisää: Kun Repe tuli, kaikki muuttui – juttusarja Huima-futiksen 1980-luvusta alkaa

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy