ÄKS

Vähävaraisille Facebookin kautta kerätyt reput ovat toimitettu uusiin koteihin

18.08.2021 14:08 (muokattu 18.08.2021 15:15)

Äks uutisoi viime viikolla Facebookissa syntyneestä ideasta kerätä reppuja vähävaraisille perheille. Nyt reput ovat kerätty ja toimitettu kotipalvelun työntekijälle, josta ne toimitetaan uusiin koteihin niiden tuleville käyttäjille. 

Idean alkuun laittanut Marjo Rautiainen kertoo, ettei tällaisen idean loppuun saattamisesta voi jäädä kuin hyvä fiilis. 

– Me saimme kerättyä näinkin lyhyellä varoitusajalla yhteensä 20 reppua, joista 16 oli täysin uusia ja neljä hyväkuntoista käytettyä. Lahjoitin itse kolme reppua, Niskanen lahjoitti neljä, Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus lahjoitti kaksi ja pari ystävää lahjoittivat myös, Rautiainen kertoo. 

Uutena lahjoitetut reput varustettiin koulutarvikkeilla sekä lisäksi reppuihin kerättiin heijastimia, lapasia, sukkia ja pipoja. 

– Suloisin lahjoittaja oli eräs nuori, joka oli ollut viikonloppureissulla Tampereella ja kerännyt sieltä repun täyteen tarvikkeita. Hän oli ottanut tarvikkeiden keräämisestä oman projektin ja reppu olikin kaikista parhaiten varusteltu. Tuodessaan repun minulle hän hyppelehti ilosta, kun pääsi antamaan repun eteenpäin, Rautiainen sanoo. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy