ÄKS

Vahva alku riitti voittoon

18.02.2012 23:16

Suolahden Urhon salibandymiehet hakivat pakkovoiton sarjassa ainoastaan yhden voiton ottaneesta Riihimäen Salibandyseura Laakasta maalein 5-11 (0-5, 4-3, 1-3).

Hyvällä asenteella vieraspeliin lähtenyt Urho aloitti maalinteon jo reilun minuutin pelin jälkeen. Pelikellon näyttäessä aikaa 24.10 olivat suolahtelaiset iskeneet ykkösketjun johdolla pallon verkkoon jo seitsemän kertaa vastustajan ollessa edelleen nollassa.

Helpon alun jälkeen Urhon ote alkoi lipsua ja kotijoukkue pääsi peliin mukaan. Kolmannen erän puolessa välissä Laaka nousi jo tilanteeseen 5-8. Tämän lähemmäksi kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt vaan Urho onnistui ottelun lopussa kaunistelemaan loppulukemia kolmella maalilla.

Urhon tehomiehinä olivat Iikka Hackman (2+4), Jaakko Perälä (3+1) ja Sami Tiitto (3+0)

Suolahtelaiset ovat nyt kolmen pisteen päässä seitsemännestä sijasta, joka tarjoaisi varman sarjapaikan ensi kaudeksi. Kahdessa jäljellä olevassa ottelussa vastaan asettuvat sarjan kärkipään joukkueet Lammin Salibandy ja Pirkkalan Pirkat.

Kahdeksaskin sija saattaa riittää sarjapaikan uusimiseen, jos kolmosdivarista ei löydy riittävästi nousuun halukkaita joukkueita.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy