ÄKS

Huima tähtää nousuun Juha Stenin johdolla – Ranta siirtyy apuvalmentajaksi

04.04.2016 15:36
Helmikuun lopussa Juha Sten piti Liikuntatalolla päällään HoNsUn mustaa paitaa katsellessaan Huiman ja HoNsUn kakkosjoukkueen piirileikkiä.

Suomen tunnetuimpiin koripalloseuroihin kuuluvan Äänekosken Huiman maine on viime vuosina levännyt naisten harteilla. Nyt Huima haluaa tosissaan nostaa myös miehet takaisin valtakunnallisiin sarjoihin.

Tähän projektiin seura on palkannut Juha Stenin 2+2 -vuotisella sopimuksella. Suolahdessa opettajana toimiva Sten aloittaa miesten joukkueen päävalmentajana toukokuun alussa.

Huiman edustuskoripallon puheenjohtaja Simo Salmelin kertoo sopimuksen synnyn taustoista:

– Huiman koripallotoiminnalle on tärkeää säilyttää naisten joukkue Korisliigassa ja vahvistaa toimintaa miesten joukkueen nousulla. Koripallojaosto linjasi tavoitteensa viime syksynä ja miesten joukkueen johto on valmistellut urheilutoiminnan ohessa nousuprojektia, Salmelin kertoo.

– Joukkuetta viime vuodet valmentanut Pena Ranta sai Juha Stenin kiinnostumaan projektista ja käydyissä neuvotteluissa löytyi yhteinen näkemys tavoitteista, toimintatavoista sekä vastuualueista. Jaosto on tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen ja uskoo koripallotoiminnan vahvistuvan Äänekoskella Stenin ja projektin myötä.

APUVALMENTAJAKSI siirtyvä Ranta uskoo miesten nousuprojektin saaneen sopimuksen myötä merkittävän nosteen:

– Tavoitteenamme on ollut projektin alusta asti tehdä määrätietoista ja maltillista työtä luottaen siihen, että harjoittelun ja valmennuksen pitkäjänteinen kehittäminen vie meidät tavoitteisiimme. Juhan mukaantulo projektiin nostaa tekemisemme aivan uudelle tasolle.

– Olen erittäin onnellinen ja ylpeä siitä, että Äänekosken Huima ja miesten joukkueen tekemä työ on huomattu ja sitä arvostetaan myös paikkakuntamme ulkopuolella, enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan uutta pelikautta osana Juhan vetämää valmennustiimiä.

Vuosina 2005-2009 Susijengissäkin pelanneen ”Juppe” Stenin peliura loppui 2010 terveydellisten syiden takia, jonka jälkeen mies siirtyi parketin laidalle Lappeenrannan Namikaan Lassi Tuovin rinnalle. Kahden Korisliigavuoden jälkeen seura siirtyi omasta tahdostaan alemmas A-divisioonaan Stenin toimiessa päävalmentajana. Tällä hetkellä ”Juppe” toimii Honsun A-poikien valmennuksessa sekä apuvalmentajana alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueessa, joka valmistautuu heinäkuussa Helsingissä pelattaviin EM-kisoihin.

STEN ON innoissaan uudesta haasteestaan:

– Koripallolla on iso merkitys Äänekoskelle ja nyt niin seuran sisällä kuin ulkopuolellakin tuntuu olevan aito halu palauttaa miesten joukkue ylemmäs. II divisioonasta nouseminen on pelillisesti haastavaa, mutta Huimalta löytyy hyvä äänekoskelainen runko jo tänä vuonna divarikarsintoihin osallistuneesta, Pena Rannan laadukkaasti valmentamasta ryhmästä. Myös seuran C-pojat ovat valtakunnan kärkeä, joten tavoitteena on nousun lisäksi saada omille nuorille mahdollisuus kehittyä tulevaisuudessa mahdollisimman pitkälle Huima-paidassa.

Huiman viimeinen kausi miesten mestaruussarjassa tällä erää on vuodelta 2004–2005, jonka jälkeen Huima pelasi kahdeksan kautta  I divisioonaa. Huima tiputtautui kakkosdivisioonaan kauden 2012–13
päätteeksi. Huima on pelannut miesten SM-sarjaa yhteensä 14 kauden ajan vuosien 1975–2005 välillä.

Huima haluaa kunnioittaa erinomaisen kauden pelanneen Honsun A-poikien lähestyviä playoff-pelejä ja antaa joukkueelle sekä Stenille täyden työrauhan. Huima tiedottaa tarkemmin miesten joukkueen tulevista suunnitelmista toukokuun alussa.

Juttu muokattu Huiman tiedotteesta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy