Humak lähtee Suolahdesta – hautajaiset vietettiin jo


Humanistisen ammattikorkeakoulun Äänekosken kampus lopettaa toimintansa Keski-Suomen Opistolla. Perjantaina vietettiin Humakin hautajaisia Suolahtisalilla. Juhlan järjestämisestä vastasivat kampuksen tutorit.

Juhlassa puheen Äänekosken Humakin kampuksen lehtoreiden puolesta piti Juha Nikkilä, entiset ja nykyiset opiskelijat käyttivät myös puheenvuorot. Juhlassa puhujana olivat myös Humakin rehtori Tapio Huttula sekä koulutuspäällikkö Katariina Soanjärvi.

Jatkossa Äänekosken kampuksen toiminta siirtyy Jyväskylään. Muita lähitulevaisuudessa lakkautettavia kampuksia ovat Joensuu ja Tornio. Yhteisten muisteloiden ja opiskelijahenkisen ohjelman lisäksi juhlassa kuultiin Katutaiteilija-yhtyettä, joka voitti Rockin SM -kilpailut vuonna 2013.

Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu, joka toimii humanistisella ja kasvatusalalla sekä  kulttuurialalla.
katutaiteilija

Vastaa

  1. Marko Nykänen

    Kaikenlaisille kalsareille sitä kuvaa tänä päivänä heijastetaan. Tuosta ylimmästä kuvasta kyllä kalskahti silmään… No mutta…hyvänasian puolesta kuitenkin.

    Vastaa