ÄKS

Liimattalan tragedia: ”Hän oli maailman kiltein ihminen”

13.03.2014 15:40 (muokattu 13.03.2014 16:16)
Kuva: Xjs-Khaos, CC, (http://www.flickr.com/photos/xjs-khaos/4499557733/)
Alkuviikosta paljastunutta Konkinkangaan Liimattalan tragediaa oli mahdotonta arvata ennalta. Kaipaamaan jäi moni.

 

Tiistaina aamupäivästä selvinnyt avoparin kuolema on koskettanut useita äänekoskelaisia. Poliisi epäilee taustalla olleen perhesurman, jossa 60-vuotias mies surmasi 65-vuotiaan naisystävänsä ja sen jälkeen itsensä.

Keskisuomalaisen mukaan epäilyt heräsivät, kun nainen ei saapunut aamuviideltä sovitulle ajokeikalle. Lopulta pelastuslaitoksen hätiin soitti lähellä asunut mies, joka huomasi talon sisällä kyteneen tulipalon.

Liimattalassa asunut nainen oli tunnettu ja pidetty taksiyrittäjä, joka kuljetti koululaisia Konginkankaalla useat vuodet.

– Hän oli maailman kiltein ihminen ja viimeinen, jolle olisi näin uskonut tapahtuvan. Oikein pidetty persoona, perhetuttu kommentoi ÄKSälle.

Aikanaan hän ajoi taksia Suolahdessakin 15 vuotta sitten edesmenneen aviomiehensä yrityksessä. Heillä oli yksi aikuinen poika. Alkuviikosta menehtyneellä naisella oli myös lapsenlapsia.

ÄKSän tietojen mukaan Liimattalan avopari oli ollut yhdessä muutamia vuosia. Toisinaan mies tuurasi naisystäväänsä taksin ratin takana.

Konginkankaan koululla pidettiin keskiviikkona tilaisuus, johon osallistui Äänekosken seurakunnan pastori Marika Närhi ja diakoni Jaana Muurikainen. Aamulla pidettiin yhteinen hiljainen hetki ja sytytettiin kynttilä oppilaiden ja koulun henkilökunnan hyvin tuntemalle naishenkilölle.

– Lopuksi lapsilla oli mahdollisuus puhua mietteitään meille aikuisille. On erittäin tärkeää, että heistä tuntuu, että heitä kuunnellaan, Muurikainen sanoo.

Koululta lähti myös tiedote koululaisten koteihin.

Lisätty kommentti seurakunnalta.

Vastaa

  1. Lähiomaisen hiljan menettänyt sanoo:

    Todella ikävä ja surullinen tapaus, voimia ja jaksamista omaisille. Nyt tarvitaan sitä vanhanajan välittämistä että saataisiin tällaiset tragediat loppumaan. Ollaan tekemisissä toistemme kanssa ja kuunnellaan mitä toisella on sanottavana ,eikä olla aina MINÄ MINÄ. Käydään kylässä ilman ajanvarausta ja annetaan toistenkin tulla kylään vaikka heitä ei olisi kutsuttukaan. Lopetetaan se ainainen ITSEKKYYS ja ollaan aidosti huolissamme myös muista. Osanottoni Läheisille.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy