ÄKS

Vapaa-aikalautakunta käsittelee: uimahallien ja liikuntatalon tilat vaativat korjausta, Painotalo katsomon

18.12.2013 15:01
Arkistokuva.
Vapaa-aikalautakunta päättää keskiviikkona osaltaan muun muassa Painotalon katsomon lisämäärärahasta ja Suolahden kuntosalien tilanteesta.

 

Keskiviikkona 18. joulukuuta kokoustava vapaa-aikalautakunta päättää osaltaan lisämäärärahan myöntämisestä Painotalon katsomon hankintaan, jonka tavoitteena on saada mahtumaan Painotalon isoon saliin kaksisataapäinen yleisö. Juuri kokeilussa ollut katsomo ei innostanut testaajia suuresti. Kommenteista kävi ilmi, että uuden hankkiminen oli parempi vaihtoehto kuin tämän hieman halvemman, käytetyn katsomon ostaminen.

Vapaa-aikatoimi käsittelee myös Suolahden kuntosalien tilaa. Vanhusneuvosto esitti aiemmin, että Suolahden uimahallin alakerrassa sijaitsevalle kuntosalille tulisi myöntää vuodella 2014 määrärahaa kunnostukseen. Vapaa-aikalautakunta esittikin 190 000 euroa kuntosalin peruskorjaamiseen vesivahingon jälkeen ja 30 000 euroa laitteisiin. Valtuusto ei hyväksynyt esitystä.

Esityslistan mukaan päätöstä kompensoitaisiin Suojarinteellä sijaitsevalla kaupungin kuntosalilla, missä aiottaisiin ensi vuoden aikana lisätä ikääntyvien henkilöiden ryhmätoimintaa. Kyseistä salia suunnitellaan myös siirrettäväksi Suolahden keskustaan Kisakadulle. Esityksen mukaan vapaa-aikatoimi pyytäisi teknistä toimea arvioimaan uimahallin kuntosalin korjauskustannukset ja esittäisi määrärahoja vuoden 2015 talousarvioon.

Lisäksi kokouksessaan ollaan viemässä eteenpäin Äänekosken liikuntatalon ja uimahallin peruskorjausta, mitä tulee esittää opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitussuunnitelmaan vuosille 2015-2018. Kaupunginvaltuusto esitti talousuunnitelmassa peruskorjauksesta seuraavanlaisesti:

2014
175 000 €
2015
600 000 €
2016
2 400 000 €

 

Kokouksen lopussa vapaa-aikajohtaja esittelee yksityiskohtaisen ohjeistuksen ja laatuvaatimukset liikuntapaikkojen hoidosta ja kunnossapidosta Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:lle liitettäväksi jatkosopimukseen.

 

Esityslista, vapaa-aikalautakunnan kokous ke 18.12. klo 18-

 

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2 Pöytäkirjantarkastajat
3 Lisämäärärahan myöntäminen Painotalon katsomon hankintaan
4 Asia ei ole julkinen
5 Suolahden uimahallin kuntosalin kunnostaminen
6 Asia ei ole julkinen
7 Asia ei ole julkinen
8 Asia ei ole julkinen
9 Asia ei ole julkinen
10 Asia ei ole julkinen
11 Asia ei ole julkinen
12 Asia ei ole julkinen
13 Asia ei ole julkinen
14 Asia ei ole julkinen
15 Liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman esitykset vuosillle 2015 – 2018 sekä vuoden 2014 valtionavustuksia koskevat hakemukset
16 Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n ja Äänekosken kaupungin liikuntatoimen kiinteistöjen, liikuntapaikkojen ja eri vapaa-aika-alueiden hoitosopimukset
17 Viranhaltijapäätökset

Lue esityslista kokonaisuudessaan täältä.

Vastaa

  1. Pekune sanoo:

    Onpa onpa
    onpa salaista touhua tänä päivänä julkisella sektorilla!!

    1. aksa sanoo:

      Esityslistalla on ”asia ei ole julkinen” -asioita, jotka liittyvät kuntalaistan palkitsemisiin ja ovat salaisia palkitsemistilaisuuteen saakka.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy