ÄKS

Koskikeskukseen rakentui heijastinpuu – muista näkyä pimeässä

13.10.2023 10:12 (muokattu 13.10.2023 10:14)
Koskikeskuksessa on heijastinpuu, josta voi napata heijastimen matkaansa tai tuoda ylimääräiset tarvitsijoille.

Heijastin on pimeän ajan perusvaruste ja maailman halvin henkivakuutus. Koskikeskuksen heijastinpuu toimii periaatteella ota tai jätä. 

 

Asianmukainen heijastin auttaa jalankulkijaa näkymään liikenteessä ja on tarpeen myös valaistuilla taajama-alueilla varsinkin nyt, kun märkä asfaltti syö kaiken valon. Liikenneturvan mukaan vain joka toinen jalankulkija käyttää heijastinta liikkuessaan taajamassa pimeän aikaan, vaikka jalankulkijan on lain mukaan pimeän aikana tiellä liikkuessaan käytettävä asianmukaista heijastinta. 

Heijastin on erittäin toimiva tapa lisätä omaa ja muiden turvallisuutta. Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun taas jalankulkijan heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä, kertoo Traficomin laskelmat. 

Heijastinpuita alkoi näkyä Äänekoskella viitisen vuotta sitten. Heijastinpuun idea on mainio: ota puussa killuva heijastin mukaasi jos sinulla ei sellaista ole – tai tuo heijastinpuuhun ylimääräiset heijastimesi. Laitetaan hyvä ja tarpeellinen kiertämään.

Koskikeskuksen pääsisäänkäynnin vieraan on rakennettu heijastinpuu. Se onkin varsin mainio juttu, sillä Äänekosken keskustan alueella ei toimituksen tiedon mukaan sellaista ole vielä ollutkaan. Toimittajan käydessä paikalla, oli heijastimet tehneet hyvin kauppansa: tyhjänä ei heinäseipäistä tehty heijastinpuu kuitenkaan ollut. 

– Tässä on ota tai jätä systeemi. Olemme saaneet jo todella hyvää palautetta heijastinpuusta. On mukava käydä päivän mittaan katsomassa, kuinka heijastimet tulevat ja menevät, Miina Niskanen kertoo.

Onko Äänekoskella lisää heijastinpuita? Vinkkaa toimitukseen! 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy