Äänekoskella Koulunmäen koulun C-rakennuksen purkumateriaalia, eli tiiltä ja betonia, on kuljetettu kaupungin omistamalle entiselle Nelostien alueelle Kotakennäälle. Purkumateriaalin väliaikaiselle varastoinnille ja käsittelylle entisellä Nelostien pohjalla on saatu asiaankuuluva lupa ympäristönsuojeluviranomaiselta.
Uuden Koulunmäen koulun rakennushankkeessa on otettu huomioon ympäristövastuullisuus mm. hyödyntämällä vanhan koulun purkumateriaaleja kiertotalouskäyttöön. Purkumateriaalin hyödyntämisellä saadaan säästöjä noin 230.000 euroa – sen sijaan, että materiaali olisi viety jätehuoltoon. Säästö syntyy mm. kuljetuskustannuksista, jätehuollon vastaanottomaksuista ja siitä, kun varastointi ja käsittely tapahtuu kaupungin omistamalla maa-alueella.
Tiili- ja betonimateriaali käsitellään Kotakennään entisellä tiepohjalla. Materiaalin käsittelyn ajaksi työmaa-alue tullaan sulkemaan tarvittavin osin. Koulun purkumateriaaleja tullaan hyödyntämään kaupungin rakennuskohteissa, mm. lumenkaatopaikan tieyhteyden rakentamisessa tänä vuonna. Materiaalit soveltuvat suunniteltuun jatkokäyttöön, eikä niissä ole haitta-aineita kuten asbestia tms.
Tavoitteena on, että purkumateriaali viedään alueelta pois ennen vuodenvaihdetta.
Nuorten turvallisuus on tärkeintä
Äänekoskella ei ole virallista moposuoraa. Entisellä Nelostien pätkällä Kotakennäällä ei ole huomioitu mitään moposuoran vaatimia turvallisuusseikkoja, eikä aluetta ole rakennettu moposuoralle sopivaksi.
Lainmukaisen moposuoran perustaminen on monimutkaisempi asia kuin ensin ajattelisi. Se vaatii mm. käytönaikaista valvontaa, ympäristöluvan, selkeät turvallisuussuunnitelmat ja -ohjeet, toimintaan soveltuvan alueen sekä vastuutahon, joka vastaa alueen ja sen käytön aikaisesta turvallisuudesta.
Virallisen ja lainmukaisen moposuoran toteuttaminen meluesteineen, aitoineen, valaistuksineen ja ympäristölupineen toisi Äänekosken kaupungille huomattavia lisäkustannuksia. Esimerkiksi pelkästään alueen aitaaminen maksaisi 100 000 euroa.
Vakavien ja epäselvien vastuukysymyksien vuoksi kunnat eivät ole toteuttaneet virallisia moposuoria. Tällä hetkellä entisen Nelostiealueen käyttö moposuoratoimintaan on luvatonta. Lasten ja nuorten turvallisuus on tässä kaikkein tärkeintä ja vastuu moposuoratoiminnan turvallisuudesta kuuluu aikuisille.