ÄKS

Äänekoskella sorvataan liputuskäytäntöjä

30.06.2022 14:08
Äänekoskella ollaan menossa kohti tasa-arvoisempaa Suomea.

Kaupunginhallitus päättää maanantaina 4. heinäkuuta uusista liputuspäivistä. 

 

Äänekosken kaupunki liputtaa vakiintuneina liputuspäivinä, jotka on merkitty Helsingin yliopiston toimittamaan valtiokalenteriin. Liputuspäivinä salkoon nousee siniristilippu.

Pilvi Hongan tekemä valtuustoaloite sateenkaariliputuksesta poiki kapunginhallituksessa toiveen liputuskäytäntöjen uudelleen suunnittelusta. Maanantaina kokoontuva hallitus päättää, liputtaako kaupunki tästä edespäin kaupungissa järjestettävän pride -tapahtuman yhteydessä.

Tavoitteena on liputtaa myös romanien kansallispäivänä 8. huhtikuuta, jolloin liputus toteutettaisi kaupungintalokiinteistöllä ja lisäksi muilla kaupungin palveluntuotannon tai muun varsinaisen toiminnan käytössä olevilla, kaupungin hallitsemillakiinteistöillä. Liputuksessa käyttäisi Suomen lippua , paitsi kaupungintalokiinteistöllä, jolla käytetään Suomen lipun rinnalla romanien lippua.

Liputuksen ansaitsee myös aluevaalit, eli hyvinvointialueen neuvoa-antava kansanäänestys Keski-Suomen hyvinvointialueella tai kunnan neuvoa-antava kansanäänestys Äänekosken kaupungissa. Tällöin liputus toteutettaisi kaupungintalokiinteistöllä ja lisäksi muilla kaupungin palveluntuotannon tai muun varsinaisen toiminnan käytössä olevilla, kaupungin hallitsemilla kiinteistöillä. Liputuksessa käytettäisi Suomen lippua.

Jos hallitus hyväksyy liputussuunnitelman, liehuu sateenkarilippu kaupungintalon lipputangossa 27. heinäkuuta, jolloin Äänekoskella järjestetään historian ensimmäinen pride-tapahtuma.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy