Veolia Services Suomi Oy suunnittelee raakametanolin puhdistuslaitoksen rakentamista Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biojalostamon on iso asia koko maakunnalle. Hankkeen kokonaiskustannus on 30 miljoonaa euroa.
Laitoksessa puhdistettaisiin vuosittain 12 000 tonnia (65 GWh) raakametanolia kaupallisen tason biometanoliksi. Puhdistettua biometanolia voidaan käyttää liikennepolttoaineena. Tämän kaltaisia laitoksia ei muualla maailmassa ole.
Raaka-aineena käytettävä raakametanoli on selluntuotannon sivuvirta, joka käytetään nyt alhaisemmalla jalostusarvolla lauhdesähkön tuotannossa. Investoinnin uutuusarvo liittyy puhdistusteknologiaan, jolla voidaan saavuttaa kaupallisen biometanolin laatuvaatimukset, demonstroitavaan laitoskokoon, sekä laitoksen integrointiin sellutehtaaseen. Investoitava puhdistuslaitos olisi ensimmäinen tähän teknologiaan perustuva täyden mittakaavan laitos maailmassa, ja demonstroitavaa teknologiaa on mahdollista monistaa myös muiden sellutehtaiden yhteyteen Suomessa.
eolian saama tuki on osa työ- ja elinkeiniministeriön jakamaa 33 miljoonan euron investointukipakettia seitsemälle uusiutuvan energian suurelle demonstraatiohankkeelle. Tuki on tarkoitettu hankkeille, jotka tarjoavat uusia energiaratkaisuja vuoteen 2030 tähtäävien kansallisten ja EU-tavoitteiden saavuttamiseksi.
Erinomainen uutinen. Äänekoski alkaa olla biotalousklusterin ykkönen Suomessa. Tulevaisuutta on Ääneseudulla👍
No harmi. Eräs istuva valtuutettu oli kovin harmissaan kyynisyyspäisssään ku joku biotuotehdasinvastointi-uutinen tuli paikkakunnalle.
”Ei se mitään uusia työpaikkoja tänne tuo.”
Hauskaa että joittenkin päättäjien ankeuttamisesta huolimatta joku kymmenen miljardin investointia joku jaksaa vääntää.
Mitähän ja kuinka paljon ilmansaasteita kehittyy tästäkin laitoksesta lisää äänekosken ilmastoon sekä vesistöön ja rekkaliikenne lisääntyy. Näistä tärkeistä asioista ei mitään? Yksi uusi Ääneseutua kuluttava tekijä lisää!