ÄKS

Äänekosken painonnoston mestaruuskilpailujen tulossatoa

21.11.2021 17:44
Kuvassa vasemmalta Äänekosken mestaruuskisojen 2021 mitalistit Johanna Soiluaho, Maarit Mäntymaa, Mari Paananen, Åke Pimiä, Joona Soiluaho ja Aapo Pimiä. Kuva Katariina Vepsäläinen.

Lauantaina kisattiin Liikuntatalon voimailusalilla painonnoston Äänekosken mestaruuskilpailut 2021. Osanottajat olivat kaikki Huiman painonnostajia, kolme naista ja kolme poikaa.

 

Naisten kisan aloitti ensikertalainen, vasta parissa painonnostoharjoituksessa käynyt Johanna Soiluaho, joka rohkeasti tempaisi 24 kiloa. Toinen nosto 26 kilosta jäi hieman eteen, mutta nousi hienosti kolmannella. Työnnössä suorilla käsillä lepäsivät niin 30, 33 kuin 35 kiloakin. Yhteistuloksella 61 kiloa triathlon ja kahvakuulataustan omaavalle Johannalle ripustettiin kultaa kaulaan sarjan 71 kiloa Äänekosken mestaruuden merkiksi.

Maarit Mäntymaa palasi onnistuneesti kisalavoille mammalomalta puolivuotiaan Veera-vauvan olleessa Jari-isin hoivissa. Ennakkoluulottomasti hän tempaisi kolme hyvää nostoa, 30, 33 ja 36 kilosta. Ensimmäinen työntö 35 kilosta epäonnistui Maaritin pudottaessa raudat ennen alas-merkkiä, mutta tästä kokenut nostaja ei hämääntynyt, vaan työnsi vahvasti 40 ja 45 kiloa. Sarjan 87 kiloa voitto kirjattiin Maaritille 81 kilolla ja kulta ripustettiin kaulaan Äänekosken mestaruuden merkiksi.

Sarjassa +87 kiloa Mari Paananen nosti kokemuksella kuusi onnistunutta, 38, 42, ja 45 kiloa ja työnsi 45, 50 ja 55 kiloa ollen tyytyväinen, kun molemmissa nostomuodoissa nousi viisi kiloa enemmän kuin harjoituksissa. Marikin sai kultaa kaulaansa Äänekosken mestaruuden merkiksi 100 kilon yhteistuloksella.

Miesten kisassa oli tällä kertaa kolme alle 15-vuotiasta nuorta poikaa. Sarjassa 49 kiloa oli kaksi nostajaa, Joona Soiluaho ja Åke Pimiä. Johannan poika 10-vuotias Joona Soiluaho harrastaa ÄU:ssa yleisurheilua on kesästä alkaen monipuolistanut harjoitteluaan painonnostolla. Ensimmäisessä kisassaan Joona nosti komeasti kuusi onnistunutta, kun 11, 12 ja 13 kiloa olivat vuoroin pään päällä tempauksessa ja 12, 13 ja 14 kiloa raakatyönnössä. Joonan kaulaan ripustettiin hopeaa 27 kilon tuloksella.

Sarjan voittoon nosti rutiinilla 47 kilolla vuotta vanhempi ja reilun vuoden harjoitellut SaPu:n yleisurheilija Åke Pimiä, tempaamalla 20 kiloa, toisella henkilökohtaista ennätystä sivuava 22 hylättiin punnerruksena, mutta nousi kolmannella. Työnnössä nousivat varmasti 23 ja 25 kiloa, mutta henkilökohtaista ennätystä sivuava 27 kiloa ei kääntynyt kunnolla rinnalle. Äänekosken mestaruus sarjassa 49 kirjattiin Åken nimiin ja sen merkiksi hänelle ripustettiin kultaa kaulaan.

SaPu:ssa kävelyssä kilpaileva13-vuotias Aapo Pimiä nosti sarjan 61 voittoon tempaamalla 33 ja 35 kiloa, 37 kilon jäädessä hieman eteen. Työnnössä onnistui myös kaksi ensimmäistä, 39 ja 43 kiloa. Viimeinen, 46 kilon työntö epäonnistui liian lyhyellä vauhdilla jääden koukkukäsille. Tuloksella 78 kiloa Aapolle Äänekosken mestauus ja alle 17-vuotiaiden piiriennätykset sarjaan 61 kiloa tempauksessa, työnnössä ja yhteistuloksessa.

Toimitsijoina olivat Juhani Pimiä, joka oli sihteeri, kuuluttaja ja laitatuomari sekä juuri tuomarikortin saanutJenna Varis keskituomarina ja kisakellon käyttäjänä ja naisten kisassa toisena laitatuomarina Tilda Pimiä. Poikien kisassa Mari Paananen oli Tildan sijaan laitatuomari. Levynvaihdossa urakoivat Lauri Pimiä ja Katariina Vepsäläinen, joka myös videokuvasi nostot. Jalmari Rinne sekä Pimiät Nina, Väinö ja Seelaolivat kannustamassa. Toimitsijat ja kannustajat palkittiin tikkarein.

Äänekosken mestaruuskisat, Äänekoski (ÄH) 20.11.2021

Piirikunnallinen

Naiset

Sarja 87 kg

  1. Maarit Mäntymaa ÄH (-84/86,3) 81 kg (36+45) 97,118 p.

Sarja +87 kg

  1. Mari Paananen ÄH (-76/95,9) 100 kg (45+55) 107,854 p.

Pojat 15 vuotta

Sarja 61 kg
1. Pimiä Aapo ÄH (-08/55,7) 78 kg (35+43) 119,925 p.

Jäsentenvälinen

Naiset

Sarja 71 kg

  1. Johanna Soiluaho ÄH (-80/67,4) 61 kg (26+35) 76,856 p.

Pojat 15 vuotta

Sarja 49 kg

  1. Pimiä Åke ÄH (-10/38,9) 47 kg (22+25) 98,641 p.
  2. Joona Soiluaho ÄH (-11/42,5) 27 kg (13+14) 52,072 p.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy