ÄKS

Äänekoski saa oman elokuvafestivaalin. Mikko-päivät starttaa helmikuussa

03.11.2016 13:40
Mikko-päiviä suunnittelemassa Marko Nykänen, Hannu Lönnroth, Jaana Tani ja Mikko -patsasta suunnittelemaan kutsuttu taitelija Ari Liimatainen.
Äänekoski saa oman elokuvafestivaalin. Helmikuun alussa ensi-iltansa saa Mikko-päivät, ja luvassa on elokuvan lisäksi musiikkia, keskustelua ja huomionosoitusta sekä mielenkiintoisia vieraita.

 

Mikko-päivät sai jo huomiota osakseen myös valtiovallan taholta. Suomi juhlii ensi vuonna satavuotista itsenäisyyttään, ja Mikko-päiville myönnettiin valtioneuvoston taholta Suomi 100 –status. Tämä tarkoittaa sitä, että Mikko-päivät on hyväksytty yhdeksi Suomi100 -juhlavuoden tapahtumaksi. Hakemus valtioneuvostolle jätettiin otsikolla: Syksyllä kaikki on toisin – suomalaista sielunmaisemaa Mikko Niskasen elokuvissa. Tämä on ohjelmahankkeen ensimmäinen nimi. Valtioneuvoston huomio ei tarkoita rahallista tukea, vaan festivaali saa ottaa käyttöönsä valtakunnan juhlalogon.

Mikko-päiviä on suunniteltu jo pitkään, eivätkä kyseiset päivät kaupungissamme vieraita ole, sillä 80-luvulla vietettiin Niskasen tuotantoon perustuvaa elokuvajuhlaa. Viimeinen kuukausi on tehty suunnitelmia toden teolla. Kärkikolmikkona

eli festivaalin aivoina toimivat Jaana Tani, Hannu Lönnroth ja Marko Nykänen.

– Kuukausi sitten aloitimme festivaalin suunnittelun. Pari vuotta sitten ajatus ryhtyi kyteä Äänekosken elokuvakerhossa. Elokuvakerho kutistui ja toiminta laitettiin levolle. Ajatus Mikko-päivistä ei kuitenkaan hiipunut, jo 70-luvun lopulla Äänekoskella elokuvakerhoa pyörittänyt Lönnroth sanoo.

KinoMikon Marko Nykänen aavistaa, että tällaiselle on kysyntää.

– Ja tällaista Äänekoskella pitää ehdottomasti olla. Halutaan, että on, mutta tekijöitä on puuttunut.

Lukion rehtori Jaana Tani toivoo, että biolukiohankkeen lisäksi Äänekoskella voitaisiin puhua Bio-lukiosta (elokuva on ruotsiksi bio).

– Lukio on mukana Mikko-päivissä. Ehkäpä tulevaisuudessa nuoret voivat saada opintopisteitä olemalla mukana järjestelyissä ja suunnittelussa, Tani pohtii.

Mikko-päivien kantavana ajatuksena on kotiseutunäkökulma. Hyvä niin, sillä miksi pitää kynttilää vakan alla, kun kerran on mistä ammentaa.

– Mikko Niskanen oli meidän paikkakunnan ihmisiä. Äänekoskella on KinoMikko, muistolaatta ja Mikonpuiston päiväkoti, Mikko oli niin  taitava ohjaaja, että hän ansaitsee vielä lisää, hän on meidän voimavaramme, joka kuvaa mentaliteettiamme. Mikko ja hänet työnsä ovat kansallisesti isoja asioita ja Äänekoskelle jättimäisiä. Mikko teki arvokasta työtä ja haluamme nostaa sitä esille, Tani sanoo.

HELMIKUUN 1.-4. vietettävien Mikko-päivien ohjelmarunko alkaa olla jo kasassa. Perinteeksi muodostuvassa festivaalissa paneudutaan kotimaiseen elokuvaan.

Ensimmäisten Mikko-päivien ohjelmistona on vain ja ainoastaan Mikon elokuvia. Tulevaisuudessa muutakin kotimaista, mutta mukana ainakin yksi Mikon ohjauksista.

Helmikuussa valkokankaalle heijastetaan mitä todennäköisemmin Syksyllä kaikki on toisin, Pojat, Käpy selän alla ja Kahdeksan surmanluotia.

– Syksyllä kaikki on toisin elokuva on jo varma, sillä sen esitysoikeudet ovat Niskasen perikunnalla. Olemme saaneet elokuvan esittämiseen Jorma Niskaselta luvan. Yle omistaa Kahdeksan surmanluotia, Käpy selän alla on Jörn Donnerin. Uskon, että saamme esitysoikeudet kaavailemiimme elokuviin, Nykänen sanoo.

Koska luvassa on elokuvien lisäksi paljon muutakin on alustavasti paikalle lupautunut Mikon elokuvien hovisäveltäjä Kaj Chydenius.

– Ohjelmarunko kehittyy koko ajan, mutta lähdemme pienesti liikkeelle, Tani sanoo.

Helmikuussa jaetaan myös kaikkien aikojen ensimmäinen Mikko –patsas. Sen suunnittelijaksi on kutsuttu taiteilija Ari Liimatainen.

– Luovutamme patsaan vuosittain, työryhmämme päättää ensimmäisen patsaan saajan ja mahdollisesti seuraavien patsaiden jakoperusteet miettii joku muu taho, nähtäväksi jää kuka tai mikä se taho on, Lönnroth kertoo.

Elokuvafestivaali Mikko-päivät 1.-4.helmikuuta 2017 KinoMikossa teemalla  Syksyllä kaikki on toisin – suomalaista sielunmaisemaa Mikko Niskasen elokuvissa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy