Äänekosken keskustan Monitoimiaukiolle rakennetaan kiinteä, monikäyttöinen esiintymislava, joka toimii myös nuorten hengailu- ja tapaamispaikkana. Sen kehittäminen käynnistyi asukkaiden toiveesta ja halusta luoda avoin ja elävä tila nuorten ja kaupunkilaisten käyttöön. Rakennustyöt alkavat syyskuussa.
Hankkeen taustalla ovat kuntalaisten ja nuorten esittämät toiveet avoimesta, viihtyisästä ja aktiivisessa käytössä olevasta kaupunkitilasta. Äänekosken nuoret ovat pitkään toivoneet keskustaan paikkaa yhdessäololle ja ajanvietolle. Nuorisovaltuusto teki alun perin aloitteen katoksista, jotka toimisivat nuorten hengailupaikkoina. Vuonna 2024 kaupungille jätetyssä kuntalaisaloitteessa esitettiin Monitoimiaukiolle kiinteää, katettua esiintymislavaa. Aloitteen allekirjoitti 131 henkilöä, joista 121 oli äänekoskelaisia.
Yksittäisten katosten sijaan päätettiin toteuttaa ratkaisu, joka yhdistää molemmat tavoitteet. Tuleva lava tarjoaa puitteet niin tapahtumille, esiintymisille kuin arjen kohtaamisillekin.
Lavan suunnittelua varten järjestettiin erilliset kyselyt nuorille ja kuntalaisille. Nuorisokyselyyn vastasi 184 nuorta ja kaikille avoimeen kyselyyn 339 henkilöä. Monitoimiaukio nousi toivotuimmaksi sijainniksi sen keskeisen sijainnin sekä ympärivuotisten käyttömahdollisuuksien ansiosta.
Kyselyissä korostui tarve monikäyttöiselle tilalle. Kuntalaiset toivoivat lavan soveltuvan ammattimaisten tapahtumien järjestämiseen, mutta myös viihtyisäksi oleskelupaikaksi tapahtumien ulkopuolella. Nuorten vastauksissa esiin nousivat erityisesti mahdollisuus hengailuun, sähköpistokkeet, langaton verkko sekä rennot katukalusteet. Lisäksi toivottiin lisää viheralueita, penkkejä ja pöytiä sekä laadukkaita äänentoistoratkaisuja. Rakennusmateriaalina puu sai selvästi eniten kannatusta, ja tärkeinä arvoina korostuivat siisteys ja turvallisuus.
Valmistuessaan lava toimii esiintymis- ja tapahtumapaikkana sekä nuorten kohtaamis- ja oleskelutilana. Samalla se elävöittää keskustaa ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Lava valmistuu loppuvuodesta
Äänekosken kaupunki järjesti esiintymislavasta arkkitehtuurikilpailun, jonka tavoitteena oli löytää näyttävä ja toimiva ratkaisu Monitoimiaukiolle. Kilpailutöissä korostuivat rakennuksen monikäyttöisyys sekä puun käyttö rakennusmateriaalina.
Hankkeelle on varattu talousarviossa 110 000 euroa. Kilpailun voittaneen ehdotuksen toteuttaminen ei ollut käytettävissä olevan määrärahan puitteissa mahdollista, joten toteutukseen valittiin kilpailussa toiseksi sijoittunut Iso ääni -suunnitelma, jota on edelleen kehitetty hankkeen tavoitteisiin sopivaksi. Rakennustyöt toteuttaa laukaalainen Rakennusliike Poikola Oy.
Rakentaminen käynnistyy syyskuussa. Työmaan vuoksi Työskintien ja Kautonkadun risteyksessä voi esiintyä ajoittaisia kulku- ja liikennerajoituksia. Myös Monitoimiaukion pysäköintialue poistuu väliaikaisesti käytöstä rakennustöiden ajaksi. Työmaan läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta.
Suunnitelmien mukaan esiintymislava valmistuisi marraskuussa. Myöhemmin alueella tehdään vielä pihalaatoituksia ja vihertöitä.
Uusi lava on konkreettinen esimerkki siitä, miten kuntalaisten ja nuorten ideat voivat muuttua osaksi kaupunkikuvaa ja Äänekoskella nuorten ääni kuuluu. Sen tavoitteena on luoda Monitoimiaukiosta entistä elävämpi kohtaamispaikka, jossa viihdytään, kohdataan ja järjestetään tapahtumia ympäri vuoden.
























