ÄKS

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue hakee hankerahoituksella vaikuttavampia palveluja työnhakijoille

12.10.2026 13:56

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue kehittää palvelujaan aktiivisesti myös hankerahoituksen avulla. Työllisyysalueen toiminta on jatkunut noin puolitoista vuotta, mutta palvelujen kehittämisessä on edelleen tarpeita, joihin pelkkä perusrahoitus ei riitä vastaamaan. Siksi alueella on haettu ulkopuolista rahoitusta uusien palvelujen ja toimintamallien rakentamiseksi.

 

Tavoitteena on vahvistaa työnhakijoiden palveluja, tukea alueen elinvoimaa ja löytää uusia ratkaisuja työelämän muuttuviin tarpeisiin tilanteessa, jossa kuntien talous asettaa omat reunaehtonsa toiminnan kehittämiselle, Pohjoisen Keski-Suomen työliisyysalueelta tiedotetaan.

Ulkopuolinen rahoitus täydentää työllisyyspalvelujen kehittämistä Pohjoisessa Keski-Suomessa

Työllisyysalueen toiminta on jatkunut noin puolitoista vuotta. Vaikka palvelujen perustaso pystytään turvaamaan perusrahoituksella, kaikkia kehittämistarpeita ei voida toteuttaa ilman lisärahoitusta. Siksi työllisyysalueella on valmisteltu kesän 2026 aikana useita hankehakemuksia, joiden avulla palveluja voidaan kehittää sekä työnhakijoiden että työnantajien tarpeisiin. Ensimmäinen hankkeista on jo käynnistynyt. Lisäksi päätöksiä useista rahoitushakemuksista odotetaan lähikuukausina.

Työllisyysalueen hankesuunnittelussa on tehty laajaa yhteistyötä työllisyyspalvelujen asiantuntijoiden, kuntien sekä muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on varmistaa, että alueen työnhakijat saavat tarvitsemansa tuen ja että käytettävissä olevat resurssit kohdennetaan mahdollisimman vaikuttavasti.

– Hankesuunnittelu on tärkeä osa työllisyysalueen tavoitteellista kehittämistä ja investointi tulevaisuuteen. Ulkopuolinen rahoitus mahdollistaa uusien toimintatapojen kokeilun ja arvioinnin sekä vahvistaa kuntien, työnantajien, hyvinvointialueen ja muiden kumppaneiden yhteistyötä. Hankkeiden hakeminen ei ole meille itseisarvo, vaan keino kehittää työnhakijoiden ja työnantajien palveluja alueella tunnistettujen tarpeiden pohjalta, vs. työllisyyspalvelupäällikkö Inka Nuutinen kertoo.

– Samalla saamme tietoa siitä, mitkä ratkaisut toimivat Pohjoisen Keski-Suomen erilaisissa toimintaympäristöissä ja ne voidaan myöhemmin vakiinnuttaa osaksi pysyvää toimintaa.

Työelämäsilta sujuvoittaa osatyökykyisten palvelupolkuja

Työelämäsilta-hankkeelle on haettu Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa osatyökykyisten, pitkään työttömänä olleiden, yli 55-vuotiaiden sekä nuorten työnhakijoiden työ- ja toimintakykyä sekä tukea heidän etenemistään kohti työtä, koulutusta tai muita tarkoituksenmukaisia palveluja. Päätöstä hankkeesta odotetaan vuoden vaihteessa.

Työelämäsillassa kehitettäisiin koko työllisyysalueelle yhteinen työkyvyn tuen toimintamalli. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa, sujuvoittaa palvelupolkuja ja lisätä asiakkaiden mahdollisuuksia hyödyntää kuntien sekä muiden toimijoiden tarjoamia palveluja.

ETKO-hanke vahvistaa työnantajayhteistyötä

Toinen valmisteltu kokonaisuus on ETKO – Ennakoiva työmarkkina, kohtaanto- ja osaajaratkaisut Keski-Suomessa. Hanke toteutetaan Jyväskylän vetämässä laajemmassa kokonaisuudessa, jossa Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue toimii osatoteuttajana. Hankkeen tavoitteena on parantaa työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa sekä löytää uusia keinoja erityisesti nuorten ja kansainvälisten osaajien työllistymisen tukemiseen.

ETKO-hankkeessa kehitetään yhteistyötä työnantajien, elinkeinopalvelujen ja työllisyyspalvelujen välillä. Samalla rakennetaan toimintamalleja, joiden avulla työnantajien osaajatarpeita voidaan tunnistaa nykyistä aiemmin ja nopeuttaa työnhakijoiden polkuja työelämään.

Työurastartti tukee nuorten siirtymistä työelämään

Valmistelussa on myös Työurastartti-hanke, joka tukee toisen asteen koulutuksesta valmistuneiden nuorten siirtymistä työelämään. Hankkeessa yhdistyvät digitaalinen valmennus, henkilökohtainen ohjaus sekä oppilaitosten ja työnantajien kanssa tehtävä yhteistyö. Tavoitteena on rakentaa toimintamalli, joka tukee nuorten työllistymistä myös hankekauden jälkeen.

Työllisyysalueella on tehty hankesuunnittelua laajassa yhteistyössä asiantuntijoiden, kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Valmistelussa ovat olleet mukana muun muassa työllisyysasiantuntijat, työllisyyspalvelujen johto, työkykykoordinaattorit sekä kuntien edustajat.

EGR – Tukea rakennemuutoksen keskellä

Syyskuussa 2026 Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue on aloittanut omarahoitteisesti EGR-hanketyön. Varsinaista rahoituspäätöstä odotetaan vuoden vaihteen tietämillä. Hanke on suunnattu mekaanisen puuteollisuuden rakennemuutoksen vuoksi työttömäksi jääneille työnhakijoille. Hankkeen kautta voidaan tarjota esimerkiksi työllistymistä tukevia palveluja, valmennusta sekä tukea yrittäjyyden suunnitteluun ja käynnistämiseen työnhakijan tilanteen mukaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUS – marjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTI – ilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy