ÄKS

Avaus: Kaikilla olisi kivaa

14.03.2020 10:05
Markku Rautiaiselle elinvoima tarkoittaa myös sitä, että kaikilla olisi kivaa.

Elinvoima on mielenkiintoinen ja muodikas sana. Mielenkiintoinen siitä syystä, että se on sanana äärimmäisen monimuotoinen, ja sitä on sen kehittäminenkin. Yhdelle elinvoima merkitsee työpaikkaa ja monipuolisia liikuntamahdollisuuksia.  Toiselle se on vireä keskusta ja kulttuuritarjontaa. Kunnallishallinnolle se on yleensä numeroita taloudesta ja demografiasta. Minulle elinvoima tarkoittaa numeroiden lisäksi myös sitä, että kaikilla olisi kivaa. Tämä on hivenen naiivi ajatus, mutta tavoittelemisen arvoinen.

Muodikkaan elinvoiman kehittämisestä tekevät kuntakentän haasteet ja näkymät. Elinvoima on viime kädessä kunnan suorituskykymittari sekä voimavara kohdata tulevaisuuden haasteita. Toimin Äänekosken kaupungin elinvoimayksikön vetäjänä, mutta elinvoimaa kehittää omalta osaltaan kaikki kaupungin toimialat, yksiköt sekä päättäjät. Ja

Viime vuosi näyttäytyi tuloksien valossa erittäin hyvältä. Itse olen jopa huolestunut, oliko se sattumaa? Saimme kauttaaltaan hyviä tuloksia aikaan mm. yrittäjyysilmapiiriin ja asukastyytyväisyyden kyselyistä. Molemmat mittaukset olivat tärkeitä siinäkin mielessä, että saimme myös elinvoiman kehittämisen kannalta tärkeitä kommentteja kuntalaisilta ja yrittäjiltä. Näitä risuja yritämme parhaamme mukaan muuttaa ruusuiksi kuluvana vuonna.

Kunta-alan synkimmät pilvet ovat talous ja väestönmuutos. Ne liittyvät myös toisiinsa ja suoranaisesti elinvoimaan. Ilman kestävää taloutta ei elinvoimaa voida kehittää. Väestönmuutos taas vaikuttaa kunnan toiminnan rahoittamiseen, palveluiden järjestämiseen ja niiden kustannuksiin. Mutta tässäkin mielessä viime vuosi oli erityisen hyvä! Radikaali väestön väheneminen pysähtyi ja taloutemme on kestävällä pohjalla. Näin ollen meillä on Äänekoskella pallo vielä vahvasti omissa käsissä tulevaisuuden suunnittelun kannalta. Haluan myös uskoa, että viisailla päätöksillä, mittavilla investoinneilla ja palveluiden kehittämisellä olisi mahdollisimman suora vaikutus siihen, että kaikilla olisi kivaa ja vähintäänkin tämä väkimäärä säilyisi Äänekoskella.

Elinvoimaa on myös mielikuva asuinpaikasta. Tämän vuoksi haluamme välittää oikean ja avoimen kokonaiskuvan kaupungin toiminnasta. Tätä teemme aktiivisella tiedottamisella ja kaupunkimarkkinoinnilla. Mielikuva kaupungista eli imago vaikuttaa yhtenä osana siihen, valitseeko henkilö asuinpaikakseen Äänekosken. Imagosta me emme päätä täällä kaupungintalolla. Se muodostuu meidän kaikkien mielikuvista ja ajatuksista. Positiivisuudellakin voi siis kehittää elinvoimaa.

Kuluva vuosi uudistaa elinkeinoelämäämme synnyttäen uusia työpaikkoja Äänekoskelle. Ilman muuta työpaikkoja myös vähenee joiltain toimialoilta, mutta niiden uusiutuminen on yksi elinvoiman mittari. Panostamme muun muassa matkailun kehittämiseen, jotta meille syntyisi enemmän palvelualan työpaikkoja. Tämä monipuolistaisi työmarkkinoitamme ja houkuttelisi uusia asukkaita. Biotalous on selkeä vahvuutemme ja kilpailuetu moneen muuhun kaupunkiin verrattuna. Kiertotalous ja hiilineutraali toiminta muuttavat maailmaa.  Vihreää uusiutuvaa Äänekoskea tuleekin visioida kaupunkina, johon yritys haluaa sijoittua. Niin kuin aikoinaan yritykset lähtivät Piilaaksoon.

Viime vuosi ei tainnut olla sattumaa. Paras on vielä edessä. Tulevaisuus asuu täällä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy