Vaalit tulevat yhtä varmasti kuin lumet sulaa maasta huhtikuulla. Tämä kevät on itselleni erilainen vaalikevät. Ei ole aikataulutettua kalenteria, ei maakuntakierrosta joka kirkonkylässä ja takahikiällä. Auton peräkontissa ei kulje mehutermari, KD-mukit, oranssi huivi ja muuta vaalikrääsää. Varsinkin nautin siitä, että saan ajella autollani ihan rauhassa ja törttöilläkin (vahingossa) ilman, että kaikki tunnistavat kenen auto on kyseessä. Takalasissa ei tänä keväänä tuijota oma naamakuva ”Piia eduskuntaan!” Nyt annan itselleni luvan nauttia puolisosta ja perheestä, kiireettömyydestä.
Nostan silti hattua kaikille, jotka haluavat vapaaehtoisesti tehdä kaiken tämän vain siksi, että heillä on polttava halu parantaa epäkohtia, päästä vaikuttamaan edes hitusen lainsäädännön haastekohtiin. Eikös sen vuoksi olla ehdokkaana?
Yli viisi vuotta eduskunnan työtä nähneenä ja siellä eri tehtävissä työskennellessäni en voi kuin ihmetellä sitä tarmoa, millä kansanedustajat vaalit toisensa jälkeen ponnistelevat itsensä kansan suosioon ja uusivat paikkansa Arkadianmäellä. Edustajia on monenlaisia, on niitä, jotka nostavat palkkansa ja tekevät pakollisen napin painalluksen isossa salissa ja on niitä, jotka tekevät työtään sydämellä, aidosti lähimmäisen parhaaksi.
Eduskuntaan pyrkivän tuleekin olla oikeasti miettinyt motiivinsa, miksi sinne tahtoo. Valta ja suosio voi sokaista, mutta nöyrällä mielellä tehty kansan palvelus tuottaa luottamusta vaaleista toiseen. Tämä ei jää äänestäjiltä huomaamatta. Ihmisten kohtaaminen, heidän huolien kuuleminen ja myös toivon luominen on arkipäivää jokaisen ehdokkaan vaalityössä. Miten ehdokkaana kohtaat äänestäjän, merkitsee paljon.
Äänekosken eri puolueiden ehdokasasettelu on ollut mielenkiintoinen tulevissa vaaleissa. Rehellisesti sanottuna en ole innostunut oikein kunnolla. Kyllähän se on nähty, että äänekoskelainen (suolahtelainen) ehdokas voidaan saada läpi, jos äänet keskitetään yli puoluerajojen. Aika on kuitenkin eri kuin Leppäsen Pekan aikana.
Itsekin kuulun siihen sakkiin, joka äänestää ehdokasta, joka jakaa saman arvomaailman ja näkee lähestulkoon samat asiat tärkeinä kuin itse näen. En ”myy” ääntäni äänekoskelaiselle ehdokkaalle, jos hän ei edusta näitä minun kriteereitäni. Oma kansanedustaja ei siis ole minulle itseisarvo. Nämä vaalit ovat arvovaalit tai ainakin minulle ne ovat sitä.
Äänekosken kristillisdemokraattinen paikallisosasto ei asettanut omaa ehdokasta, mutta vahva viesti on, että tuemme muita KD:n ehdokkaita. Itse nostan erityisesti esille jyväskylän kaupunginvaltuutetut Rami Sipilän ja Marika Visakorven. He molemmat tekevät työtään sydämellä ja vankalla ammattitaidolla. Jos Äänekoskelta löytyy yhtä hyvä vaihtoehto, oma kansanedustaja on paikkansa ansainnut. Odottelenkin ehdokkaiden kannanottoja mielenkiinnolla.
Ehdokkaille hyvä neuvo on seisoa sanojensa takana ryhdikkäästi, olla kumartelematta ja pyllistelemättä mihinkään suuntaan. Menestystä kaikille rohkeille ehdokkaille!
Piia Flink-Liimatainen, Eduskuntavaaleissa ehdokkaana 2011 ja 2007, Äänekosken kaupunginvaltuutettu (kd.)
ÄKS julkaisee kolmen Avauksen sarjan, jossa pääsevät ääneen ne valtuustopuolueet, joilla ei ole tulevissa eduskuntavaaleissa omaa äänekoskelaisehdokasta. X103:ssa on kokoomuksen, X104:ssä keskustan vuoro.
